Linjasaneeraukset työllistävät Aro Systemsiä Helsingissä

Report this content

Aro Systems Oy toteuttaa linjasaneeraukset kuudessa Helsingin kantakaupungissa ja Lauttasaaressa sijaitsevassa taloyhtiössä. Kaikkiaan noin 300 asuntoa käsittävien urakoiden arvo on yhteensä noin 8 miljoonaa euroa. Tilaukset muodostavat puolet Aro Systemsin pääkaupunkiseudun korjausliiketoiminnan vuosiliikevaihdosta.

Osa urakoista on jo käynnistynyt, ja loput käynnistyvät loppuvuoden aikana. Hankkeet valmistuvat kesällä tai loppuvuodesta 2015.

Kaikissa taloyhtiöissä putket remontoidaan niin sanotulla perinteisellä menetelmällä, sillä etenkin vanhemmissa taloyhtiöissä on tarvetta uudistaa kylpyhuoneiden pintoja. Tämä tarkoittaa, että kiinteistössä uusitaan käyttövesi-, lämmitysvesi- ja viemäriputkien lisäksi märkätilojen vesieristykset, laatoitukset ja vesikalusteet sekä kellareissa runkojohdot.

Vanhimpien, 1900-luvun alussa rakennettujen kohteiden haasteena on talon rakenteiden ennakoimattomuus. Purkuvaiheessa saattaa tulla vastaan rakenteita, joita ei ole osattu odottaa. Tällöin suunnitelmia joudutaan muuttamaan, mikä johtaa kustannus- ja aikatauluhaasteisiin.

”Linjasaneerauksissa on erittäin tärkeää varmistaa tiedonkulku osakkaille ja osakkaiden teettämien asuntokohtaisten muutosten hallinta”, Aro Systemsin korjausrakentamisen liiketoimintajohtaja Tuomo Tofferi sanoo.

Aro Systems on vastannut haasteisiin kehittämällä asukasviestinnän Asuntoportaali-palveluaan. Uusissa linjasaneeraushankkeissa on otettu käyttöön Taloinfon asukasviestinnän järjestelmä. Osakkaat ja asukkaat saavat taloyhtiönsä ekstranetistä tietoja kalusteista ja materiaaleista, aikatauluja sekä muita remonttiin liittyviä tietoja. Näin tiedot kulkevat nopeasti, ilman turhia virheitä ja muutostyöt voidaan toteuttaa sujuvasti.

Aro Systemsin mukaan linjasaneerausten kysyntä kasvaa tasaisesti vielä seuraavat kymmenen vuotta.

”Taloyhtiöiden kannattaa panostaa linjasaneeraushankkeiden suunnitteluun. Kun rakenteet tutkitaan ja suunnitellaan huolellisesti ennen tarjouspyynnön lähettämistä, budjetti ja aikataulu pitävät paremmin kutinsa. Ylipäätään hankkeen aikataulu on syytä laatia mahdollisimman realistisesti. Putkiremontti on aina hankesuunnittelusta valmiiksi hankkeeksi usean vuoden prosessi”, Tuomo Tofferi toteaa.

Aro Systemsin linjasaneerauskohteet ovat As Oy Rekolinna Kampissa, As Oy Kuikka Hernesaaressa, As Oy Eerikinkatu 23 ja As Oy Fredrikinkatu 79 Kampissa sekä As Oy Lauttasaarentalo ja Kiinteistö Oy Melkonpuisto Lauttasaaressa.

Lisätietoja

Tuomo Tofferi, liiketoimintajohtaja, korjausrakentaminen

Aro Systems Oy

puh. 010 8356 353, 040 934 6575

tuomo.tofferi@arosystems.fi

Aro Systems

Aro Systems on johtava talotekniikkapalveluita tarjoava asiantuntija- ja palveluyritys. Yhtiön pro forma -liikevaihto vuonna 2013 oli 64 miljoonaa euroa, ja sillä on henkilöstöä yli 400. Vuodesta 1954 toimineen perheyrityksen toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Lisätietoja: www.arosystems.fi

Avainsanat: