Netflixin alkuperäissarja Orange is the New Black julkaistaan 11.7.2013

Report this content

Jenji Kohanin draamakomedia perustuu Piper Kermanin samannimiseen omaelämäkertaan. Sarjan tähtinä nähdään Taylor Shilling, Laura Prepon sekä Jason Biggs.

Netflixin seuraava alkuperäissarja Orange is the New Black julkaistaan torstaina 11. heinäkuuta 2013. Naistenvankilaan sijoittuvan draamakomedian on luonut Weedsin tekijä Jenji Kohan ja se perustuu Piper Kermanin samannimiseen omaelämäkertateokseen. Kaikki ensimmäisen kauden 13 jaksoa tulevat Netflix-jäsenien katsottavaksi samanaikaisesti kaikissa maissa, joissa Netflix toimii.

”Jenji Kohan on luonut dramaattisen mutta kutkuttavan hauskan maailman naistenvankilan puitteisiin”, sanoo Ted Sarandos, Netflixin sisällöstä vastaava johtaja. ”Jenji on yksi tv-maailman rohkeimmista äänistä ja olemme ylpeitä, kun saamme olla mukana jakamassa hänen visiotaan Netflixin jäsenille.”

Sarjan päähenkilö Piper Chapman (Taylor Schilling; the Lucky One, Argo) joutuu vaihtamaan mukavan elämänsä New Yorkissa kihlattunsa Larryn kanssa (Jason Biggs, American Pie) oranssiin vankila-asuun, kun hänet tuomitaan rahanpesusta college-aikaisen heilansa (Laura Prepon, 70s Show) huumeyhteyksien takia. Sarja kuvaa Piperin totuttelua aivan uudenlaiseen todellisuuteen sekalaisen naisvankijoukon keskellä. Monipuoliseen näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Kate Mulgrew, Natasha Lyonne, Pablo Schreiber, Danielle Brooks, Laverne Cox sekä Taryn Manning.

Kohan toimii Orange is the New Blackin tuottajana ja on käsikirjoittanut kauden ensimmäisen ja viimeisen jakson. Sarjaa tuottaa Lionsgate Television yhdessä Netflixin kanssa.


Haluatko koodin, jolla voit kokeilla Netflixiä ilmaiseksi? Onko sinulla kysyttävää Netflixistä? Tarvitsetko lisätietoa tai kuvia Netflixin sarjoista? Ota yhteyttä Päivi Vuolteeseen, paivi.vuolle@cocomms.com, puh. 050 535 4899.


Netflix:

Netflix (NASDAQ: NFLX) on maailman johtava internet-tv-yhtiö, jolla on yli 36 miljoonaa jäsentä 40 maassa. Netflixistä katsotaan kuukaudessa yli miljardi tuntia tv-ohjelmia ja elokuvia, mukaan lukien Netflixin omaa tuotantoa. Netflixin jäsenet voivat katsoa sisältöä edullisella kuukausihinnalla niin paljon kuin haluavat, milloin ja missä tahansa, melkein miltä tahansa internetiin yhteydessä olevalta laitteelta. Palvelussa ei ole mainoksia, ja tilauksen voi peruuttaa milloin tahansa. Tutustu internettelevisioyhtiöiden edelläkävijään osoitteessa www.netflix.fi. Seuraa Netflixiä Facebookissa ja Twitterissä.

Netflixin omatuotantoja ovat Eli Rothin murhamysteeri Hemlock Groven lisäksi Kevin Spaceyn ja Robin Wrightin tähdittämä House of Cards. Tänä vuonna on luvassa myös neljäs kausi suositusta Arrested Development -sarjasta sekä Jenji Kohanin tuottama Orange is the New Black. Lisäksi tulossa on toinen tuotantokausi Steven Van Zandtin tähdittämästä Lilyhammer-sarjasta. Ensi vuonna Netflixin omatuotantoihin lisätään myös Sense8, jota ovat luomassa Wachowskin sisarukset sekä J. Michael Stranczynski.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia