Sijoittajat pitävät suoria osakesijoituksia ensisijaisena vaihtoehtona ensi vuonna

Report this content

Ålandsbanken kartoitti juuri päättyneillä Sijoitus-Invest 2011 -messuilla kävijöiden näkemyksiä sijoittamisesta ja verosuunnittelusta. Vastaajista 70 % aikoo sijoittaa ensi vuonna lähinnä suoraan osakkeisiin. Osakerahastoihin suunnittelee sijoittavansa noin joka viides vastanneista, samoin määräaikaisiin talletuksiin.

”Vaikka taloustilanne on epävarma, messukävijät jatkavat aktiivista sijoittamista. Vain kaksi prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei aio sijoittaa ollenkaan ensi vuonna”, Ålandsbankenin viestintä- ja markkinointijohtaja Tom Westerén toteaa.

Kyselyn mukaan 92 % messukävijöistä on huolestunut Euroopan epävarmasta taloustilanteesta.

Useampi kuin kaksi kolmesta vastaajasta ilmoitti taloustilanteen vaikuttaneen jo sijoituspäätöksiinsä. Vastaajat ovat harkinneet sijoituspäätöksiään entistä tarkemmin ja pyrkineet varovaisuuteen. Moni kertoi sijoittavansa Euroopan ulkopuolelle tai odottelevansa tällä hetkellä taloustilanteen kohentumista.

Ålandsbanken kartoitti samassa kyselyssä myös messukävijöiden kiinnostusta verosuunnitteluun. Sijoitus-Invest 2011-messuilla vierailleista lähes 60 % kertoi tekevänsä jonkin verran verosuunnittelua ja joka seitsemäs sanoi tekevänsä aktiivista verosuunnittelua.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 86 sijoittajaa.

Lisätietoja:

Tom Westerén, viestintä- ja markkinointijohtaja, Ålandsbanken Abp, puh.

0204 293 636 tai 040 519 0885

Ålandsbanken on pankki, joka panostaa voimakkaasti asiakassuhteisiin ja henkilökohtaiseen palveluun. Pankilla on vankka sijoitusosaaminen ja lisäksi se tarjoaa hyviä rahoituspalveluja.

Vuonna 1919 perustettu liikepankki on ollut listattuna Helsingin pörssissä vuodesta 1942. Ålandsbankenin pääkonttori sijaitsee Maarianhaminassa.

Pankilla on Ahvenanmaalla 17 konttoria sekä kahdeksan konttoria Manner-Suomessa. Pankin tytäryhtiöllä Ålandsbanken Sverige AB:llä on kolme konttoria Ruotsissa. Ålandsbanken-konserniin kuuluu kaikkineen kymmenen tytäryhtiötä, joiden toiminta liittyy eri tavoin pankkitoimintaan. Konserni työllistää 750 henkeä. Lue lisää www.alandsbanken.fi.