Skannoon kohdistunut konkurssihakemus peruutettu

Report this content

Skanno pitää silti kiinni alkuperäisestä vuokrasuhteen purkuvaatimuksestaan ja vaati mittavia korvauksia vuokranantajaltaan Tapiolalta. Syynä ovat Espoon toimitiloissa havaitut talotekniset ongelmat. Yhteisissä keskusteluissa Tapiola on myöntänyt puutteet, mutta kieltäytynyt korjaamasta niitä. Lämpötilojen suuret vaihtelut ovat vaarantaneet työntekijöiden terveyden ja vaikeuttaneet liiketoiminnan harjoittamista tiloissa. Skanno pidätti vuokranmaksut näistä ongelmista johtuen.

Tapiola on konkurssihakemuksellaan oleellisesti vahingoittanut Skannon liiketoimintaa ja aiheuttanut sille vakavia mainehaittoja.

Vuonna 1947 perustettu Skanno on suomalainen, pitkän linjan perheyritys, joka juhlii ensi vuonna 65-vuotistaivaltaan. ”Perheyritystämme on rakennettu rakkaudella ja kovalla työllä jo kuuden vuosikymmenen ajan. Viime päivinä olemme kohdanneet odottamattoman haasteen, joka on saanut meidät kyseenalaistamaan nykypäivän yritysmaailman etiikan ja moraalin”, yrittäjä ja toimitusjohtaja Barbara Roos sanoo.

”Viime vuodet ovat olleet meille haastavia. Olemme joutuneet muuttamaan ja tekemään suuria investointeja, jotka ovat rasittaneet tulostamme. Skannon talous on kuitenkin terveellä ja vahvalla pohjalla, asiakkaat uskollisia ja olemme vakuuttuneita, että tästä on suunta ylöspäin.”


Lisätietoja:

Barbara Roos, toimitusjohtaja, Skanno, puh. 0400 815 776, barbara.roos (at) skanno.fi

Skanno
Skanno on vuonna 1947 perustettu perheyritys, joka tarjoaa sisustuspalveluita ja huippudesignia sekä koteihin että yrityksille. Skannon valikoimassa yhdistyy luotettava ajattomuus, radikaalit ideat ja rohkeus yhdistellä eri vaikutteita yksilöllisiin tarpeisiin. Oman laadukkaan mallistonsa Skanno Collectionin ohella Skanno edustaa Suomessa kansainvälisesti tunnettuja tuotemerkkejä, esimerkkeinä Ligne Roset, B&B Italia, Maxalto, Minotti ja Missoni Home. Skanno palvelee asiakkaitaan Helsingin keskustan Mannerheimintiellä. Lisätietoja www.skanno.fi