Urheilukassissa piilee hygieniariski – muista tyhjentää jumppalaukku

Report this content

Koulujen ja harrastusten alettua on aika kiinnittää entistä enemmän huomiota urheilulaukkujen hygieniaan. Hygienia-alan asiantuntija Initial tutki lasten urheilulaukkuja, ja havaitsi, että 60 prosentissa urheilulaukuista piilee suuri bakteeririski.* Suurin osa leviävistä bakteereista on kolibakteereja, eli niin sanottuja suolistobakteereja, jotka ovat usein merkki huonosta käsihygieniasta.

Erityisesti nahkalaukkujen huokoinen pinta on oiva lisääntymispaikka bakteereille verrattuna laukkuihin, jotka on tehty kankaasta tai nailonista. Materiaalin lisäksi bakteerien syntymistä jumppakassissa edesauttaa hikisten urheiluvaatteiden tuoma kosteus suljetussa tilassa sekä liikuntasalit, joissa useat ihmiset kuormittavat bakteerikantaa. Bakteerien vähentämiseksi laukku tulisi aina tyhjentää hikisistä vaatteista ja jättää aukinaisena kuivumaan.

Flunssakauden bakteerit suoraan laukkuihin

Urheilulaukut keräävät myös merkittävän määrän bakteereja käsien kautta, joten etenkin alkavana flunssakautena käsien pesun tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

”Urheilulaukut kulkevat mukanamme kotiin, työpaikalle, autoon ja julkisiin kulkuvälineisiin ja pikkuhiljaa ne keräävät entistä enemmän bakteereja ja viruksia itseensä. Hyvä käsihygienia on paras keino bakteerien leviämisen ehkäisemiseksi”, kertoo Initialin asiakasvastaava Erja Hietala.

Koululaisille olisikin hyvä muistuttaa käsienpesun tärkeydestä sekä opettaa oikeaoppinen käsienpesu; saippuaa tulee hieroa käsissä noin 30 sekuntia, jonka jälkeen kädet huuhdellaan huolellisesti lämpimällä vedellä.

Muista tämä käsiä pestessäsi:

-          Poista kaikki korut käsistäsi

-          Saippuaa pitäisi hieroa käsissä noin 30 sekuntia

-          Muista myös sormenvälit, kämmenselät ja peukalot

-          Myös kynnet ja erityisesti kynnenaluset keräävät paljon bakteereja

-          Kuivaa kädet ja sormenvälit huolella, bakteerit rakastavat kosteita käsiä

-          Sulje hana paperilla, hana on bakteeripommi

*Tutkimus on toteutettu kesäkuussa 2015 Iso-Britanniassa. Tutkimuksessa testattiin 40 urheilulaukkua, joista otettiin näytteet sekä laukkujen kahvoista että sisäosista.

Lisätietoja:

Erja Hietala, Initial

Sähköposti: erja.hietala@rentokil-initial.com

Puh. 020 7893 258

Initial
Initial on maailman johtava hygieniatuotteita ja -palveluita tarjoava yritys, joka toimii yli 40 maassa. Initial tarjoaa ympäristöystävällisiä ja innovatiivisia ratkaisuja suurille ja pienille yrityksille eri toimialoilla, kuten ministeriöissä ja kouluissa. Palvelu- ja tuotevalikoimaista löytyy hygieniaratkaisuja niin käsi- kuin wc-hygieniaan. www.initial.fi

Avainsanat: