Vuosi autoveromuutoksesta: BMW-myynti kasvaa kasvamistaan

Report this content

BMW:n markkinaosuus nousi yli viiden prosentin tammi-maaliskuussa.

BMW on kasvattanut tasaisesti myyntiään ja markkinaosuuttaan viime vuoden huhtikuun alussa voimaan astuneesta uudesta entistäkin alhaisempiin hiilidioksidipäästöihin perustuvasta autoverotuksesta alkaen.

BMW:n markkinaosuus oli 5,5 prosenttia vuoden 2013 tammi-maaliskuussa, kun se oli 3,4 prosenttia vuonna 2012 vastaavana aikana. Koko vuoden 2012 markkinaosuus oli 3,9 prosenttia.

Uudistuneet päämyyntimallit ja erityisesti uusi 3-sarja ovat löytäneet hyvin paikkansa Suomessa. Lisäksi myyntiä on siivittänyt varustetarjonnan kehittäminen ja räätälöinti suomalaisiin tarpeisiin.

Onnistuneina esimerkkeinä lisävarusteiden muokkaamisesta suomalaisten tarpeisiin ovat automaattivaihteiston ja xDrive-nelivedon tuominen yhä useampien mallien valikoimaan.

Entistä paremmin kohdemaan ominaispiirteet huomioiva toiminta kattaa myös jälleenmyyntiverkoston uudistamisen ja jälleenmyyjien investoinnit uusiin BMW-myymälöihin vuoden 2013 aikana.

”Myynnin kasvu on hyvä perustaa kestävälle pohjalle, jonka tärkeänä pilarina on BMW:n ja sen jälleenmyyjien panostaminen asiakkaidensa palveluun entistäkin yksilöllisemmin ja paremmissa puitteissa”, sanoo BMW Suomen viestintäpäällikkö Henri Jantunen.

Lisätietoja:

Oy BMW Suomi Ab, Henri Jantunen, viestintäpäällikkö, (09) 6137 4217, henri.jantunen(at)bmw.fi, www.bmw.fi

BMW Group
BMW Group on yksi maailman menestyneimmistä autojen ja moottoripyörien valmistajista, jonka brändejä ovat BMW, MINI ja Rolls-Royce. BMW Groupilla on 28 tuotantolaitosta 13 eri maassa, ja yhtiön myyntiverkosto kattaa yli 140 maata.

BMW Group myi kaikkiaan noin 1,85 miljoonaa autoa ja 117 000 moottoripyörää vuonna 2012. BMW Groupin liikevaihto tilivuonna 2012 oli 76,85 miljardia euroa ja voitto ennen veroja 7,82 miljardia euroa. Vuoden 2012 lopussa yhtiöllä oli noin 105 876 työntekijää.

BMW Groupin menestys pohjautuu pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaan. Yhtiö onkin ottanut strategiaansa olennaisina osina ekologisesti ja sosiaalisesti kestävät toimintatavat koko arvoketjussaan, kattavan tuotevastuun ja luonnonvarojen säästämisen. Tekemänsä työn ansiosta BMW Group on rankattu alansa johtajaksi Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä viimeisten kahdeksan vuoden ajan.

www.bmwgroup.com


Facebook: http://www.facebook.com/BMWGroup
Twitter: http://twitter.com/BMWGroup
YouTube: http://www.youtube.com/BMWGroupview

Google+:http://googleplus.bmwgroup.com

Avainsanat:

BMW