Yli 400 nuorta kesäksi töihin McDonald’siin tänäkin vuonna

Report this content

McDonald’s palkkaa yli 400 nuorta töihin kesäksi. Osa tulee kesätöihin, mutta osa jää työskentelemään ravintoloihin pidemmäksi aikaa. McDonald’s on sitoutunut tukemaan omalta osaltaan Nuorisotakuun toteutumista. 

Nuoret viihtyvät töissä McDonald’sissa, yrityksessä on mahdollisuus edetä työssä ja saada sitä kautta enemmän vastuuta. Viihtymistä lisää myös yrityskulttuurissa korostuva yhteishenki. Tunnustuksena tästä Suomen McDonald’s ylsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen parhaat työpaikat -listalle suurten yritysten joukossa. Listaus perustuu yrityksen kulttuuria arvioivaan tutkimukseen, joka pitää sisällään laajan henkilöstökyselyn.

”Työ McDonald’sissa on vaihtelevaa ja motivoivaa. Työpaikan yhteisöllisyys on keskeinen viihtymistekijä. Olemme ylpeitä, kun voimme tarjota nuorille kesätöitä ja kiitollisia siitä, että he tulevat meille töihin. McDonald’s-ravintoloiden työntekijät ovat avainasemassa koko ketjun menestyksen kannalta. On mahtavaa tarjota heille työpaikka, jossa he oikeasti viihtyvät, ja usein myös jatkavat kesän jälkeen”, sanoo henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala.

Jokainen McDonald’s-ravintola työllistää noin 40 henkilöä. McDonald’s työllistää Suomessa noin 3 200 työntekijää, joista suurin osa on nuoria ja opiskelijoita.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen@fi.mcd.com

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. McDonald’s-ravintoloita on 119 maassa yhteensä reilut 30 000 kpl. McDonald’s on toiminut Suomessa yli 28 vuotta. Suomen ensimmäinen McDonald’s-ravintola avattiin Tampereella 1984. McDonald’s perustaa toimintansa pitkälle lisenssinhaltijoiden eli franchising-yrittäjien ja ketjun väliseen yhteistyöhön. Tällä hetkellä McDonald’s-ravintoloita on Suomessa 83, joista 83 % on yrittäjävetoisia. Ketju työllistää Suomessa noin 3 200 henkilöä.
www.mcdonalds.fi