Yli 6 000 opiskelijaa vastasi Airbusin Fly Your Ideas -haasteeseen

Report this content

Yli 6 000 opiskelijaa on ilmoittautunut Airbusin Fly Your Ideas 2013 -kilpailuun, joka haastaa opiskelijoita kehittämään uusia ideoita ilmailun kestävän kehityksen edistämiseksi. Edelliseen kilpailuun verrattuna kilpailijoiden määrä on yli kaksinkertaistunut.

Osallistujien joukossa on kaksi tiimiä Suomesta kilpailemassa 30 000 euron pääpalkinnosta sekä mahdollisuudesta kehittää ideaansa edelleen ilmailuasiantuntijoiden tuella.

Airbusilla arvioidaan parhaillaan kilpailuehdotuksia seuraavalle kierrokselle pääsevien innovaatioiden seulomiseksi. Yli 600 tiimistä toiselle kierrokselle pääsee korkeintaan 100 tiimiä.

Kilpailun aihealueita ovat tällä kertaa energia, tehokkuus, kestävä kasvu, liikenteen kasvu, matkustuskokemus tai yhteisön huomioiminen.

”Kilpailuehdotusten määrä on noussut merkittävästi, ja osallistujien joukko on edelleen hyvin moninainen. Olemme tästä erittäin tyytyväisiä, sillä uskomme innovaatioiden syntyvän parhaiten eri taustojen ja kansallisuuksien sekä molempien sukupuolten vaikutuksella”, Airbusin suunnittelujohtaja ja Fly Your Ideas -kilpailun suojelija Charles Champion selittää.

Tiimit käyvät läpi kolme kierrosta päästäkseen loppukilpailuun, jossa he esittelevät projektinsa kilpailun tuomaristolle. Palkinto jaetaan UNESCOn päämajassa Pariisissa kesäkuussa 2013. UNESCO tukee Fly Your Ideas -kilpailua.

Kaikkiaan Fly Your Ideas 2013 -kilpailuun ilmoittautui 6 089 osallistujaa, jotka edustavat 82 kansallisuutta. Ideansa kilpailuun ilmoitti 618 tiimiä. Edelliseen 2011-kilpailuun osallistui 2 260 opiskelijaa 75 maasta. Silloin kilpailun voitti Nanjingin ilmailu- ja avaruusyliopiston tiimin ehdotus lentokoneiden jättöpyörteiden hyödyntämisestä tuulivoiman tuotannossa

FYI 2013 -kilpailun aikataulu:

-       1. kierros 3.9.2012–7.12.2012: yhden sivun ehdotus
-       2. kierros tammi–huhtikuu 2013: enintään 100 tiimiä valitaan jatkoon, 5000-sanainen raportti ja lyhyt video ideasta
-       3. kierros touko–kesäkuu 2013: viisi tiimiä valitaan esittelemään ideansa tuomaristolle
-       Finaali ja palkintojen jako: kesäkuu 2013

Lisätietoja:

Anne Galabert – Airbus Media Relations Manager: +33 (0) 5 67 19 04 48
press@airbus-fyi.com


Anna-Mari Tiilikainen, puh. 09 6689 6925, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com

Lisätietoa kilpailusta löytyy osoitteesta http://www.airbus-fyi.com/
Kuvia Airbusin mediasivustolta http://www.airbus.com/presscentre/pressroom/

Airbus
Airbus on johtava lentokoneiden valmistaja, jonka tuotevalikoima on markkinoiden nykyaikaisin ja kattavin ja ulottuu 100 hengen koneista aina 500 paikan koneisiin. Airbus on toimittanut yli 7 000 lentokonetta, ja yhtiöllä on yli 330 asiakasta eri puolilla maailmaa. Tilauskannassa on lähivuosina toimitettavaksi noin 4 400 konetta. Airbus on globaali yritys, jolla on suunnittelu- ja tuotantotoimintoja Ranskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Tytäryhtiöitä on Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa sekä Lähi-idässä. Yhtiön pääkonttori on Toulousessa, Ranskassa. Airbus kuuluu EADS-konserniin.