Compass Groupille ensimmäisenä ravintolatoimijana tunnustus hyvin hoidetusta tartuntatautiriskien hallinnasta

Report this content

Compass Group Suomi on saanut tunnustuksen hyvästä infektioriskien hallinnasta ensimmäisenä ravintolatoimijana maailmanlaajuisesti. Maailman johtavan sertifiointilaitoksen DNV GL:n myöntämä MyCare-verifiointi koskee Compass Group FS Finland Oy:n ravintoloita ja palveluja. Tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi tehty työ on tae turvallisesta asioinnista ja ruokailusta.

MyCare-verifiointi on tae siitä, että Compass Groupin valmiustaso huolehtia esimerkiksi Covid-19-pandemian aikana viruksen leviämisen ehkäisemisestä on hyvällä tasolla.  Kolmannen osapuolen suorittama arviointi antaa varmuuden siitä, että on tehty oikeita toimenpiteitä pandemian leviämisen ehkäisemiseksi. Riskit on tunnistettu ja huomioitu myös muiden Compass Groupin palvelujen osalta, kuten toimitettavan ruoan sekä siivous- ja aulapalvelujen.
 


 
Pandemian laajentuessa viime keväänä oli turvallisuusohjeita tarkasteltava nopeasti uudelleen herkästi leviävän tartuntatautiriskin vuoksi. Uudenlaiset toimintaohjeet laadittiin nopeasti viranomaismääräyksiä ja suosituksia noudattaen. Koko ravintolahenkilökunta koulutettiin ja toimenpiteet otettiin käyttöön ripeästi. Nyt työ on jatkuvaa kehittämistä ja toimenpiteitä täsmennetään tilanteiden vaatimien tarpeiden mukaan.

  • Meille turvallisuus on aina ensiarvoisen tärkeää. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että teemme kaikkemme turvallisen ruokailun ja asioinnin varmistamiseksi. Riskien hallinta on ollut aina osa ISO 9001-laadunhallintajärjestelmäämme ja ISO 14001 ympäristöjärjestelmäämme, mutta koska Covid-19 pandemia asetti toiminnallemme aivan uusia haasteita, päätimme pyytää kolmannen osapuolen arvion pandemiaan liittyvän työmme laadusta, kertoo Compass Group Suomen toimitusjohtaja Jaana Korhola.

Globaali arviointimalli

MyCare-verifioinnissa on kyse siitä, että infektioriskien hallintaprosessi on käyty läpi ja arvioitu ulkopuolisen toimesta ja valmiustason vaatimukset täyttyvät.  Verifioinnin myöntää DNV GL, joka on maailman johtava globaali toimija arviointi- ja sertifiointialalla. Sen kehittämän MyCare-tartuntariskien hallintatyökalun avulla yritykset voivat arvioida toimintajärjestelmänsä toimivuutta ja toimintaprosessien luotettavuutta tartuntariskien hallinnassa. Menetelmä perustuu kuuden eri osa-alueen arviointiin: hallinto, strategia, viestintä, toiminnot, tietojen analysointi ja jatkuva parantaminen. 

  • Haluamme onnitella Compass Groupia MyCare saavutuksesta. Tämä kasvattaa luottamusta tartuntariskien hallintaan ja osoittaa vahvaa sitoutumista ja kehityshalukkuutta parantaa asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuuteen liittyviä prosesseja ja toimintatapoja, sanoo Curt Ruokolahti, DNV GL:sta.

MyCare-verifiointi on osoitus asiakkaille siitä, että sekä henkilöstön että asiakkaiden turvallisuuden eteen tehdään paljon työtä.

  • Henkilökuntamme on tehnyt valtavan suuren työn pandemian aiheuttaman paineen ja ison muutoksen keskellä. Covid-19-pandemian leviämisen ehkäisemistä edistävät toimenpiteemme näkyivät ravintoloissamme heti ja nyt ne ovat jo uudenlaista arkeamme. Haluan kiittää koko henkilökuntaamme, joka on jaksanut upeasti ja nopeasti omaksua uudet toimintatavat oman ja asiakkaittemme turvallisuuden edistämiseksi, summaa Jaana Korhola.

My Care-verifioinnista on ravintoloissamme esillä tunnus ja QR-koodi, jonka skannaamalla voi lukea verifiointilausunnon kokonaisuudessaan

Lisätietoa
#CompassGroupfinland

Yhteystiedot medialle:
toimitusjohtaja Jaana Korhola, Compass Group Suomi, p. 040 821 8641
markkinointi- ja viestintäjohtaja Satu Ikäheimo, Compass Group Suomi, p. 050 380 4996
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@compass-group-fs.com

 

Compass Group on Pohjoismaiden johtava ruokapalveluyritys, jonka liikevaihto on noin miljardi euroa. Tarjoamme yli 750 000 ateriaa päivässä ja työllistämme yli 13 000 henkilöä 1 700 kohteessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa. Suomessa meillä on 4 300 työntekijää noin 550 ravintolassa. Toimimme useilla sektoreilla, kuten yritykset ja teollisuus, terveydenhoitoala ja vanhustyö, koulutus, urheilu ja vapaa-aika sekä puolustus ja merialueet. Ruoka on intohimomme, ja pystymme vastaamaan asiakkaiden ja kuluttajien tarpeisiin kiinnostavan brändiportfoliomme ja konseptiemme avulla. Compass Groupilla on kolme vastuullisuuspainopistettä: Terveys ja hyvinvointi, Muutokset ympäristön hyväksi ja Maapallon parhaaksi. Nämä kaikki perustuvat turvallisuuskulttuuriimme. Olemme osa maailmanlaajuista organisaatiota, joka toimii 55 000 asiakaskohteessa 45 eri maassa ja työllistää maailmanlaajuisesti yli 600 000 henkilöä.
www.compass-group-fs.com/fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit