Componenta muuttaa ohjeistustaan vuodelle 2014
Euroopan talouden kasvanut epävarmuus johtuen EU:n ja Venäjän talouspakotteista on heikentänyt Componentan asiakastoimialojen investointikysyntää. Componentan tilauskanta 30.9.2014 oli 5 % pienempi kuin edellisenä vuonna samaan aikaan eli 79 Me (84 Me).
Tilauskanta on laskenut useilla asiakastoimialoilla kesälomakauden jälkeen. Tilauskannan ja asiakkaiden antamien loppuvuoden tuotantoennusteiden perusteella Componentan koko vuoden 2014 liikevaihdon odotetaan jäävän jälkeen edellisestä vuodesta. Lisäksi valuuttakurssit ovat kehittyneet konsernin kannalta viime vuotta epäedullisemmin, mikä on vaikuttanut taseen eristä kirjattuihin valuuttakurssieroihin.
Componenta odottaa edellä mainituista syistä johtuen liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä laskevan edellisestä vuodesta huolimatta toteutettavasta tehostamisohjelmasta.
Yhtiön hallitus päätti aikaisemmin katsauskauden aikana muuttaa suojauspolitiikkaa siten, että se mahdollistaa Turkin liiramääräisten tase-erien suojaamatta jättämisen. Tällä päätöksellä pyritään pienentämään kassavirtaperusteisia suojauskuluja, jotka viimeisen viiden vuoden aikana ovat olleet yhteensä yli 10 miljoonaa euroa. Tämän päätöksen seurauksena valuuttakurssimuutoksista aiheutuvat tase-erien arvostuserot voivat vaihdella, mutta pitkällä aikavälillä sekä kassa- että tulosvaikutuksen odotetaan olevan positiivinen. Tämän johdosta ohjeistus annetaan jatkossa ilman kertaluonteisia eriä ja taseen erien valuuttakurssieroja.
Uusi ohjeistus vuodelle 2014 on:
Componenta odottaa vuoden 2014 liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ja taseen erien valuuttakurssieroja paranevan edellisvuodesta johtuen toteutettavasta tehostamisohjelmasta.
Aiempi ohjeistus vuodelle 2014 oli:
Toteutettavien rakenteellisten tehostamistoimien johdosta koko vuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä odotetaan paranevan edellisestä vuodesta.
Helsinki 16. lokakuuta 2014
COMPONENTA OYJ
Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
puh. 010 403 2200
Mika Hassinen
talousjohtaja
puh. 010 403 2723
Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2013 oli 511 miljoonaa euroa ja sen osake listataan NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 4 400 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.