Componenta on hyväksynyt 40 miljoonan euron vaihdettavan pääomalainan merkinnät

Componenta Oyj Pörssitiedote 11.5.2016 klo 8.00

Componenta Oyj:n (Yhtiö) hallitus on hyväksynyt yhteensä 40 milj. euron arvosta vaihdettavan pääomalainan (Laina) merkintöjä, mikä vastaa Lainan enimmäismäärää. Lainaa tarjottiin rajatulle joukolle valikoituja sijoittajia. Lainan merkintähinnoista 25,4 milj. euroa maksetaan rahalla ja 14,6 milj. euroa kuittaamalla merkintähinta Yhtiöltä olevalla lainasaatavalla. Lainan liikkeeseenlaskupäivä on 16.5.2016.

"Toteutettavan rahoitusjärjestelyn myötä Componentan velkaantuneisuus pienenee ja maksuvalmius paranee. Jatkamme tämän avulla toimia liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi. Kiitän järjestelyyn osallistuvia sijoittajia luottamuksesta", sanoo toimitusjohtaja Harri Suutari

Laina-aika on neljä vuotta ja laina on kertalyhenteinen. Yhtiö ei saa maksaa Lainaa takaisin ennenaikaisesti. Lainan emissiokurssi on 100 prosenttia ja vuotuinen korko on 2 prosenttia. Laina on vaihdettavissa Componenta Oyj:n osakkeiksi laina-aikana. Osakkeiden merkintähinta on 50 senttiä. Merkintähinta on asetettu tasolle, jonka on katsottava olevan Yhtiön kaikkien osakkeenomistajien kannalta kohtuullinen ottaen huomioon yhtäältä Yhtiön osakkeen kurssitaso Lainaa liikkeelle laskettaessa ja toisaalta tarve varmistaa Lainan liikkeellelaskun onnistuminen. Lainaosuuksien perusteella tehtävien osakemerkintöjen seurauksena Yhtiö antaa yhteensä enintään 80 milj. yhtiön uutta osaketta.

Neuvottelut Turkin tytäryhtiön lisärahoituksesta turkkilaisten pankkien kanssa etenevät suunnitellulla tavalla.

Lainan liikkeeseenlasku mahdollistaa Yhtiön vakuudellisten pankkilainojen ja vakuudellisen joukkovelkakirjalainan pois maksamisen. Rahoitusjärjestelyn arvioidaan toteutuvan 16.5.2016.

 

Helsinki 11. toukokuuta 2016

COMPONENTA OYJ
 

Harri Suutari
toimitusjohtaja


Lisätietoja:

Harri Suutari
toimitusjohtaja
puh. 0400 384 937

Markku Honkasalo
talousjohtaja
puh. 010 403 2710


Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2015 oli 495 miljoonaa euroa ja sen osake listataan Nasdaq Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 4 250 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.

Tilaa