Componenta perusti nimitysvaliokunnan
Componenta Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa nimitysvaliokunnan hallituksen jäsenten nimitys- ja palkitsemisasioiden valmistelua varten. Nimitysvaliokunnan jäsenet edustavat yhtiön suurimpia osakkeenomistajia. Nimitysvaliokunnan jäseniksi valittiin seuraavat henkilöt:
Harri Suutari, hallituksen puheenjohtaja, Heikki Lehtonen, Juuso Puolanne Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä ja Reima Rytsölä Keskinäinen työeläkeyhtiö Varmasta. Valiokunta valitsee puheenjohtajan keskuudestaan.
Hallitus katsoo, että osakkeenomistajien etua palvelee parhaiten malli, jossa nimitysvaliokunnan jäseniksi nimetään suurimpien osakkeenomistajien edustajat. Nimitysvaliokunnan jäsen Heikki Lehtonen, joka on yhtiön suurin osakkeenomistaja omistamiensa yhtiöiden kautta, on myös Componenta-konsernin toimitusjohtaja eikä siten ole yhtiöstä riippumaton. Muut nimitysvaliokunnan jäsenet ovat yhtiöstä riippumattomia.
Nimitysvaliokunta valmistelee ja antaa hallitukselle suosituksen varsinaiselle yhtiökokoukselle tehtävästä ehdotuksesta hallituksen kokoonpanoksi. Nyt valitun nimitysvaliokunnan toimikausi kestää yhtiön seuraavan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti.
Nimitysvaliokunnan työjärjestyksen pääkohdat esitetään Componentan verkkosivuilla Sijoittajille -> Hallinnointi -osiossa www.componenta.com.
Helsinki 2. kesäkuuta 2014
COMPONENTA OYJ
Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
puh. 010 403 2200
Mika Hassinen
talousjohtaja
puh. 010 403 2723
Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2013 oli 511 miljoonaa euroa ja sen osake listataan NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 4 400 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.