Componentan osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2010
Componenta Oyj Pörssitiedote 16.7.2010 klo 9.30
Tulos parani selvästi, kysyntänäkymät loppuvuodelle edelleen parantuneet
Konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 209 Me (159 Me)
Liikevoitto oli 4,3 Me (-10,5 Me)
Tulos rahoituserien jälkeen oli -7,8 Me (-21,0 Me)
Tulos parani 13,2 Me. Alkuvuotta rasittivat raaka-aineiden hinnan nousu ja
valuuttakurssitappiot, yhteensä 8,6 Me
Osakekohtainen tulos oli -0,33 e (-1,43 e)
Tilauskanta kasvoi 62 % ja oli 84 Me (52 Me)
Componentan vuoden 2010 toinen vuosineljännes lyhyesti
Huhti - kesäkuun liikevaihto oli 117,3 Me, joka oli 66 % enemmän kuin vuotta
aiemmin (70,6 Me). Toisella vuosineljänneksellä konsernin kapasiteetin
käyttöaste oli 58 % (33 %). Toisen vuosineljänneksen liikevoitto nousi ja oli
4,0 Me eli 3,4 % liikevaihdosta. Tulos rahoituserien jälkeen parani
edellisvuodesta ja oli -2,2 Me (-10,1 Me).
Toisen vuosineljänneksen liikevoittoa paransivat edellisvuodesta lähinnä
huomattavasti korkeammat volyymit ja aiemmin tehdyt sopeutustoimenpiteet.
Tulosta kuitenkin heikensivät raaka-aineiden nopea hinnannousu (4,6 Me) ja
valuuttakurssitappiot (1,0 Me).
Osakkeenomistajille kuuluva tulos vuoden toiselta vuosineljännekseltä oli -1,7
Me (-7,5 Me) eli osakekohtaisesti -0,10 e (-0,68 e).
Huhti - kesäkuun liiketoiminnan nettorahavirta oli 12,1 Me (5,2 Me).
Tammi - kesäkuun 2009 osavuosikatsaus
Liikevaihto ja tilauskanta
Konsernin liikevaihto tammi - kesäkuussa oli 208,5 Me (158,7 Me). Liikevaihto
nousi 31 % ja tuotannon arvo 51 %. Konsernin kapasiteetin käyttöaste
katsauskaudella oli 54 % (36 %). Tilauskanta kesäkuun lopussa nousi edellisen
vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 62 % ja oli 83,6 Me (51,7 Me).
Tilauskanta käsittää kahden seuraavan kuukauden vahvistetut tilaukset.
Turkin toimintojen liikevaihto nousi 76 % edellisvuodesta ja oli 93,7 Me (53,3
Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 42,4 Me (23,3 Me). Turkin
tilauskantaa nostivat erityisesti rakennus- ja kaivoskoneiden sekä
autoteollisuuden hyvä kehitys.
Suomen toimintojen liikevaihto laski 1 % edellisvuodesta ja oli 47,9 Me (48,6
Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 15,8 Me (10,4 Me). Suomen
tilauskannan vahvistumiseen vaikuttivat lähinnä raskaan ajoneuvoteollisuuden
lisääntyneet tilaukset.
Hollannin toimintojen liikevaihto nousi 6 % edellisvuodesta ja oli 42,1 Me (39,7
Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 14,6 Me (13,4 Me). Hollannin
tilauskanta kertyy pääsääntöisesti rakennus- ja kaivoskoneiden, raskaan
ajoneuvoteollisuuden sekä koneenrakennusteollisuuden asiakastoimialoilta.
Ruotsin toimintojen liikevaihto nousi 86 % edellisvuodesta ja oli 37,1 Me (19,9
Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 16,5 Me (6,4 Me). Ruotsin
tilauskannan paranemiseen vaikutti raskaan ajoneuvoteollisuuden lisääntyneet
tilaukset.
Componentan liikevaihto jakautui katsauskaudella asiakastoimialoittain
seuraavasti: raskaat ajoneuvot 25 % (19 %), rakennus- ja kaivosteollisuus 21 %
(17 %), koneenrakennus 20 % (30 %), autoteollisuus 19 % (17 %), maatalouskoneet
12 % (13 %), tuulivoima 1 % (3 %) ja muu myynti 1 % (1 %).
Tulos
Konsernin katsauskauden liikevoitto oli 4,3 Me (-10,5 Me). Konsernin liikevoitto
parani edellisvuodesta selvästi lähinnä korkeampien tuotantovolyymien ja
aikaisemmin toteutettujen kustannusten sopeutustoimien ansiosta. Ensimmäisen
vuosipuoliskon tulosta rahoituserien jälkeen rasittivat nopea raaka-aineiden
hinnannousu ja valuuttakurssitappiot yhteensä arviolta 8,6 Me. Myyntien ja
ostojen valuuttakurssierot sisältyvät liiketoiminnan muihin tuottoihin.
Tulokseen ei sisälly kertaluonteisia eriä.
Tuloslaskelman eroanalyysi vuosineljänneksittäin:
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | Q1/10 | Q1/09 | Ero % | Q2/10 | Q2/09 | Ero % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 91,2 | 88,1 | 4 % | 117,3 | 70,6 | 66 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuotannon arvo | 94,4 | 75,3 | 25 % | 119,0 | 66,1 | 80 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit | -34,3 | -24,1 | 43 % | -45,5 | -20,6 | 121 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuttuvat palkat ja | -24,2 | -25,0 | -3 % | -29,3 | -21,4 | 37 % |
| ulkopuoliset palvelut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut muuttuvat ja | -32,3 | -29,3 | 10 % | -35,6 | -25,5 | 40 % |
| kiinteät kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kulut yhteensä | -90,8 | -78,3 | 16 % | -110,4 | -67,5 | 64 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| KÄYTTÖKATE | 3,6 | -3,0 | | 8,6 | -1,4 | |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin nettorahoituskulut katsauskaudella olivat -12,1 Me (-10,5 Me).
Nettorahoituskulut kasvoivat edellisvuodesta kohonneiden korkokustannusten ja
valuuttakurssitappioiden johdosta.
Katsauskauden tulos rahoituserien jälkeen oli -7,8 Me (-21,0 Me).
Katsauskauden tuloksen perusteella lasketut verot olivat 2,1 Me (5,1 Me).
Katsauskauden tulos oli -5,7 Me (-15,8 Me).
Osakekohtainen laimentamaton tulos oli -0,33 e (-1,43 e).
Sijoitetun pääoman tuotto oli 3,4 % (-5,7 %) ja oman pääoman tuotto -15,6 %
(-53,6 %).
Rahoitus ja kassavirta
Konsernilla oli kesäkuun lopussa IFRS:n mukaista pääomalainojen ja
vaihtovelkakirjalainojen velkaosuutta jäljellä yhteensä 27,9 Me. Vuonna 2005
liikkeeseen lasketun vaihdettavan pääomalainan viimeinen erä 7,4 Me maksettiin
pois lainaehtojen mukaisesti maaliskuussa. Vaihdettavan pääomalainan 2006
vaihtamatta olevilla lainaosuuksilla oli katsauskauden lopussa merkittävissä 572
800 osaketta.
Katsauskaudella nostettiin yhteensä 28,7 Me uusia kahdenvälisiä pitkäaikaisia
pankkilainoja, joilla jälleenrahoitettiin katsauskaudella erääntyneitä
lyhytaikaisia pankkilainoja.
Componentan likviditeettitilanne on pysynyt tyydyttävänä. Kesäkuun lopussa rahat
ja pankkisaamiset olivat yhteensä 14,7 Me. Käyttämättömät luottositoumukset
kesäkuun lopussa olivat 23,0 Me. Konsernilla on myös 150 Me:n
yritystodistusohjelma, josta yhtiöllä ei ollut velkaa katsauskauden lopussa.
Korolliset nettovelat ilman 27,9 Me:n pääomalainojen velkaosuutta olivat
kesäkuun lopussa 206,9 Me (221,3 Me). Nettovelkaantumisaste oman pääoman
ehtoiset lainat omaan pääomaan mukaan lukien oli 192,4 % (232,9 %).
Liiketoiminnan nettorahavirta katsauskaudella oli 15,6 Me (10,5 Me), josta
käyttöpääoman muutokset olivat 10,9 Me (22,2 Me). Componenta tehostaa pääomien
käyttöä myyntisaatavien myyntiohjelmilla, joiden perusteella osa
myyntisaatavista myydään ilman takautumisoikeutta. Myytyjen myyntisaatavien
määrä kesäkuun lopussa oli 57,6 Me (27,2 Me). Pääasiassa myyntisaatavien myynnin
johdosta käyttöpääoman muutoksen odotetaan pysyvän maltillisena huolimatta
huomattavasti kasvavasta liikevaihdosta.
Kesäkuun lopussa konsernin omavaraisuusaste oli 18,2 % (13,3 %). Konsernin
kesäkuun lopun oma pääoma oman pääoman ehtoiset lainat omaan pääomaan mukaan
lukien, suhteessa taseen loppusummaan oli 24,5 % (24,1 %).
Investoinnit
Katsauskauden tuotannollisten investointien määrä oli 3,4 Me (7,1 Me), josta
rahoitusleasinginvestointien osuus oli 0,0 Me (1,7 Me). Investointien
nettorahavirta oli -5,5 Me (-6,8 Me), joka sisältää konsernin investointien
kassavirran aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin, myytyjen ja ostettujen
osakkeiden sekä myytyjen käyttöomaisuushyödykkeiden kassavirran.
Componenta on rajoittanut selvästi uusien tuotannollisten investointien määrää
nykyisen kapasiteetin vajaakäytön vuoksi. Vuoden 2010 tuotannollisten
investointien arvioidaan jäävän puoleen edellisvuodesta.
Toimintojen kehitys
Componentan raportointirakenne muuttui 1.2.2010, kun Componenta siirtyi
maakohtaiseen toimintaorganisaatioon. Vuoden 2010 ensimmäisen vuosipuoliskon
luvut on raportoitu uuden rakenteen mukaisesti ja kaikki maakohtaisten
toimintojen vertailutiedot vuodelta 2009 on oikaistu tätä raportointirakennetta
vastaaviksi.
Turkin toiminnot
Turkin toiminnot muodostuvat Orhangazissa sijaitsevista rautavalimosta ja
konepajasta sekä Manisassa sijaitsevista alumiinivalimosta ja alumiinivanteiden
tuotantoyksiköstä.
Liikevaihto katsauskaudella kasvoi 76 % ja oli 93,7 Me (53,3 Me). Liikevoitto
oli 6,5 Me, joka vastaa 6,9 % liikevaihdosta (-0,0 Me, -0,1 %). Katsauskauden
liikevoittoa paransi erittäin hyvä volyymikehitys erityisesti rakennus- ja
kaivosteollisuuden työkoneiden sekä autoteollisuuden asiakastoimialoilla.
Liikevoittoa kuitenkin rasittivat nopeasti nousseet raaka-ainehinnat (3,1 Me) ja
valuuttakurssitappiot (1,1 Me).
Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 53,1 Me (28,4 Me) ja liikevoitto 3,3
Me, joka vastaa 6,2 % liikevaihdosta (0,4 Me, 1,3 %). Raaka-aineiden hinnan
nousu ja valuuttakurssimuutokset rasittivat liikevoittoa 2,8 Me.
Turkin toimintojen tilauskanta kesäkuun lopussa kasvoi 82 % ja oli 42,4 Me (23,3
Me).
Suomen toiminnot
Suomen toimintoihin kuuluvat rautavalimot Iisalmessa, Karkkilassa,
Pietarsaaressa ja Porissa sekä konepajat Lempäälässä ja Pietarsaaressa. Lisäksi
Suomen toimintoihin kuuluu mäntiä valmistava yksikkö Pietarsaaressa.
Liikevaihto katsauskaudella oli 47,9 Me (48,6 Me) ja liikevoitto 0,1 Me, eli 0,2
% liikevaihdosta (-0,7 Me, -1,4 %). Katsauskauden liikevoittoa paransivat
edellisen vuoden loppupuolella toteutetut kustannusleikkaukset sekä nousseet
tuotantovolyymit erityisesti raskaiden ajoneuvojen asiakastoimialalla.
Liikevoittoa kuitenkin rasitti nopea raaka-aineiden hintojen nousu (1,8 Me).
Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 27,0 Me (19,5 Me) ja liikevoitto 0,7
Me, joka vastaa 2,5 % liikevaihdosta (-1,2 Me, -6,1 %). Raaka-aineiden hinnan
nousun vaikutus liikevoittoon oli -1,3 Me.
Suomen toimintojen tilauskanta kesäkuun lopussa oli 15,8 Me (10,4 Me).
Hollannin toiminnot
Hollannin toiminnot muodostuvat rautavalimoista Weertissä ja Heerlenissä sekä
konepajatoiminnoista Weertissä ja valumalleja valmistavasta yksiköstä
Tegelenissä.
Liikevaihto katsauskaudella oli 42,1 Me (39,7 Me) ja liikevoitto 0,0 Me, eli 0,0
% liikevaihdosta (-6,8 Me, -17,2 %). Hollannin toimintojen liiketuloksen
parantumiseen vaikuttivat aiemmin toteutetut kustannusleikkaukset ja
lisääntyneet tuotantovolyymit. Katsauskauden liiketulosta rasitti kuitenkin
nopea raaka-aineiden hintojen nousu (1,5 Me).
Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 23,4 Me (15,8 Me) ja liikevoitto 0,2
Me, joka vastaa 0,7 % liikevaihdosta (-2,7 Me, -16,9 %). Raaka-aineiden hinnan
nousun vaikutus liikevoittoon oli -1,1 Me.
Hollannin toimintojen tilauskanta kesäkuun lopussa oli 14,6 Me (13,4 Me).
Ruotsin toiminnot
Ruotsin toiminnot muodostuvat Främmestadin konepajasta sekä Wirsbon takomosta.
Katsauskauden liikevaihto nousi 86 % ja oli 37,1 Me (19,9 Me) ja liikevoitto
-1,4 Me, joka vastaa -3,8 % liikevaihdosta (-4,9 Me, -24,3 %). Ruotsin
toimintojen katsauskauden liiketappio pieneni edellisvuoteen verrattuna aiemmin
toteutettujen kustannusleikkausten ja huomattavasti korkeampien
tuotantovolyymien ansiosta erityisesti raskaiden ajoneuvojen asiakastoimialalla.
Liiketulosta rasittivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana sähkön hinnan
poikkeukselliset hintapiikit.
Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 21,3 Me (9,5 Me) ja liikevoitto 0,0 Me,
joka vastaa 0,2 % liikevaihdosta (-1,7 Me, -17,6 %).
Ruotsin toimintojen tilauskanta kesäkuun lopussa oli 16,5 Me (6,4 Me).
Muu liiketoiminta
Muu liiketoiminta sisältää myynti- ja logistiikkayhtiö Componenta UK Ltd:n
Englannissa, palvelu- ja kiinteistöyhtiöt Suomessa, konsernin hallintotoiminnot
ja osakkuusyhtiö Kumsan A.S:n Turkissa. Muun liiketoiminnan liikevoitto
katsauskaudella oli -0,9 Me (1,6 Me).
Osakepääoma ja osakkeet
Componenta Oyj:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiön osakkeiden
yhteenlaskettu määrä katsauskauden lopussa oli 17 457 798 osaketta. Osakepääoma
oli katsauskauden päättyessä 21,9 Me (21,9 Me). Osakkeen kurssi katsauskauden
lopussa oli 4,77 euroa (4,01 euroa). Katsauskauden keskikurssi oli 4,96 euroa,
alin kurssi 4,02 euroa ja ylin kurssi 6,23 euroa. Osakekannan markkina-arvo oli
kauden lopussa 83,3 Me (43,9 Me) ja osakkeen suhteellinen vaihto katsauskaudella
40,6 % (9,1 %) osakekannasta.
Henkilöstö
Konsernin keskimääräinen henkilömäärä katsauskauden aikana oli 3 938 (3 872)
mukaan lukien vuokratyövoima 212 (134). Konsernin henkilömäärä katsauskauden
lopussa oli 4 261 (3 776), johon sisältyy vuokratyöntekijöiden määrä 402 (109).
Maantieteellisesti henkilöstö jakautui siten, että kauden lopussa Turkissa oli
50 % (43 %), Suomessa 25 % (30 %), Hollannissa 17 % (18 %), ja Ruotsissa 8 % (10
%) henkilöstöstä.
Muutokset yhtiön ylimmässä johdossa
Konsernin johtoryhmä laajeni kesäkuussa, kun Pauliina Rannikko nimitettiin
konsernin lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 22.6.2010 alkaen.
Oikeudenkäynnit
Componenta B.V. sai 9.6.2010 tiedoksi Wärtsilä Finland Oy:n haastehakemuksen,
jossa Wärtsilä Finland Oy vaatii Componenta B.V:ltä 8,5 Me:n korvausta yhtiön
vuonna 2008 Wärtsilä Finland Oy:lle toimittamissa komponenteissa havaittujen
virheiden johdosta. Componenta B.V. tulee kiistämään korvausvaatimukset ja pitää
niitä perusteettomina.
Riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät
Componentan merkittävimmät riskit ovat liiketoimintaympäristöön liittyvät riskit
(kilpailutilanne- ja hintariski, hyödykeriskit ja ympäristöön liittyvät riskit),
liiketoimintaan liittyvät riskit (asiakas-, toimittaja-, tuottavuus-, tuotanto-
ja prosessiriskit, työmarkkinahäiriöt, sopimus- ja tuotevastuuriskit,
henkilöstö- ja tietoturvariskit) sekä rahoitusriskit (rahoituksen saatavuuteen
ja likviditeettiin liittyvät riskit, valuutta-, korko- ja luottoriskit).
Konsernin liiketoiminnan kannalta olennaista on tiettyjen raaka-aineiden, kuten
kierrätysmetallin ja harkkoraudan sekä energian saatavuus kilpailukykyisin
hinnoin. Raaka-aineisiin liittyvää kustannusriskiä hallinnoidaan pääsääntöisesti
hintasopimuksilla, joiden perusteella tuotteiden hintoja korjataan
raaka-aineiden hintojen muutoksia vastaavasti. Raaka-aineiden hinnannousu voi
sitoa rahaa käyttöpääomaan arvioitua enemmän.
Componentan liiketoimintaan liittyviä rahoitusriskejä hallitaan konsernin
hallituksen vahvistaman rahoituspolitiikan mukaisesti. Tavoitteena on suojata
konsernia rahoitusmarkkinoilla tapahtuvilta epäsuotuisilta muutoksilta ja siten
turvata omalta osaltaan konsernin tuloskehitys ja taloudellinen asema.
Tarkempaa tietoa Componentan riskeistä ja riskienhallinnasta löytyy vuoden 2009
vuosikertomuksesta ja internet-sivuilta www.componenta.com.
Näkymät
Componentan näkymät vuodelle 2010 perustuvat yleisiin ulkoisiin
suhdanneindikaattoreihin, asiakkaiden antamiin toimitusennusteisiin sekä
Componentan tilauskertymään ja tilauskantaan.
Kysyntänäkymät konsernin kaikilla asiakastoimialoilla ovat vuoden 2010 toisen
vuosineljänneksen aikana parantuneet alkuvuoteen verrattuna. Tuotantomääriä on
alkuvuonna parantanut myös asiakkaiden varastotasojen normalisoituminen.
Rakennus- ja kaivosteollisuuden komponenttien kysyntä on kehittynyt alkuvuoden
aikana suotuisasti. Materiaalihintojen toteutuneen nousun ja talouden elpymisen
johdosta työkoneiden kysynnän arvioidaan kehittyvän suotuisasti myös loppuvuoden
aikana.
Maatalouskoneiden kysyntä on alkuvuoden aikana kääntynyt hienoiseen nousuun
erityisesti kehittyvien markkinoiden ansiosta.
Componentan toimitusmäärät raskaalle ajoneuvoteollisuudelle ovat nousseet
merkittävästi edellisvuoteen verrattuna. Toimitusmäärien kasvuun ovat
vaikuttaneet asiakkaiden varastotasojen normalisoitumien sekä hyvä kysyntä
kehittyvillä markkinoilla. Kehityksen arvioidaan jatkuvan suotuisasti myös
loppuvuonna.
Henkilöautojen rekisteröinnit Euroopassa pysyivät tammi-kesäkuussa samalla
tasolla kuin edellisenä vuonna. Vuonna 2010 henkilöautojen rekisteröintien
Euroopassa arvioidaan kuitenkin jäävän vuoden 2009 tason alapuolelle. Turkin
autoteollisuuden viennin sekä alumiinivanteiden kysynnän hyvän kehityksen
johdosta Componentan toimitusten autoteollisuudelle arvioidaan kasvavan.
Tuulivoimasektorin kysynnässä tapahtui käänne alkuvuoden aikana. Kysynnän
arvioidaan kehittyvän suotuisasti vuoden 2010 jälkipuoliskolla.
Koneenrakennusteollisuuden kysynnän odotetaan elpyvän asteittain vuoden 2010
aikana.
Componentan tilauskanta vuoden 2010 toisen vuosineljänneksen lopussa oli 62 %
edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa korkeammalla tasolla.
Alkuvuoden aikana tapahtunut poikkeuksellisen nopea raaka-ainehintojen nousu
vaikutti tulokseen negatiivisesti 6,6 Me. Toisen vuosineljänneksen lopussa
alkaneen raaka-ainehintojen laskun arvioidaan parantavan konsernin kolmannen
vuosineljänneksen tulosta.
Componenta-konsernin vuoden 2010 liikevaihdon odotetaan kasvavan huomattavasti
ja tuloksen rahoituserien jälkeen paranevan selvästi edellisestä vuodesta.
Liiketoiminnan nettorahavirran odotetaan säilyvän positiivisena. Huolimatta
huomattavasti kasvavasta liikevaihdosta käyttöpääoman muutosten odotetaan
pysyvän maltillisina.
Osavuosikatsauksen taulukot
Componenta on soveltanut osavuosikatsauksen laatimisessa samoja
konsernitilinpäätöksen laadintaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2009. Lisäksi
uudistetut standardit IFRS 3 ja IAS 27 otettiin käyttöön 1.1.2010. Uudistettujen
standardien soveltaminen ei ole vaikuttanut konsernin raportoituun tulokseen tai
taloudelliseen asemaan. Tämän tilintarkastamattoman osavuosikatsauksen
taulukko-osa on laadittu IAS 34 -standardin laskentaperiaatteiden mukaisesti.
Konsernin tuloslaskelma
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1.1.-30 | 1.1.-30 | 1.4.-30 | 1.4.-30 | 1.1.-31. |
| | .6.2010 | .6.2009 | .6.2010 | .6.2009 | 12.2009 |

| Liikevaihto | 208,5 | 158,7 | 117,3 | 70,6 | 299,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | -0,4 | 1,3 | -0,2 | -0,2 | 2,4 |
| tuotot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan kulut | -195,9 | -164,4 | -108,6 | -71,8 | -305,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | -8,0 | -6,1 | -4,7 | -2,9 | -12,5 |
| arvonalenemiset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden | 0,1 | 0,0 | 0,1 | 0,0 | 0,2 |
| tuloksesta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | 4,3 | -10,5 | 4,0 | -4,3 | -15,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | 2,1 | -6,6 | 3,4 | -6,2 | -5,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut | -12,1 | -10,5 | -6,2 | -5,7 | -21,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos rahoituserien | -7,8 | -21,0 | -2,2 | -10,1 | -37,2 |
| jälkeen | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | -3,7 | -13,2 | -1,9 | -14,3 | -12,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot | 2,1 | 5,1 | 0,6 | 2,6 | 8,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos | -5,7 | -15,8 | -1,6 | -7,5 | -28,7 |

| | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tuloksen | | | | | |
| jakautuminen | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | -5,8 | -15,6 | -1,7 | -7,5 | -28,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille | 0,2 | -0,2 | 0,1 | -0,1 | -0,3 |
| omistajille | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | -5,7 | -15,8 | -1,6 | -7,5 | -28,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | | | | | |
| kuuluvasta voitosta | | | | | |
| laskettu osakekohtainen | | | | | |
| tulos | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimentamaton, e | -0,33 | -1,43 | -0,10 | -0,68 | -2,30 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimennusvaikutuksella | -0,33 | -1,43 | -0,10 | -0,68 | -2,30 |
| oikaistu, e *) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Aikaisemmin julkaistuja Componentan 2009 tilikauden sekä 2009 ensimmäisen
vuosipuoliskon ja toisen vuosineljänneksen laimmennusvaikutuksella oikaistuja
osakekohtaisia tuloksia on oikaistu. Aikaisemmin julkaistuissa luvuissa
laimennusvaikutus oli virheellisesti huomioitu, vaikka laimennusvaikutus
pienensi osakekohtaista tappiota.
Konsernin laaja tuloslaskelma
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1.1.-30 | 1.1.-30 | 1.4.-30 | 1.4.-30 | 1.1.-31. |
| | .6.2010 | .6.2009 | .6.2010 | .6.2009 | 12.2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos | -5,7 | -15,8 | -1,6 | -7,5 | -28,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoeron muutos | 16,3 | 0,0 | 9,6 | 4,9 | -1,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran suojaukset | 1,5 | 0,7 | 1,2 | 1,7 | 2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muihin laajan tuloksen | -0,4 | -0,2 | -0,3 | -0,5 | -0,5 |
| eriin liittyvät verot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät | 17,4 | 0,5 | 10,5 | 6,1 | 0,5 |
| verojen jälkeen | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laaja tulos | 11,7 | -15,3 | 8,9 | -1,4 | -28,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laajan | | | | | |
| tuloksen jakautuminen | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | 10,7 | -15,1 | 8,3 | -1,6 | -27,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille | 1,0 | -0,2 | 0,6 | 0,2 | -0,3 |
| omistajille | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 11,7 | -15,3 | 8,9 | -1,4 | -28,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin tase
--------------------------------------------------------------------------------
| | | (Oikaistu*) | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 30.6.2010 | 30.6.2009 | 31.12.2009 |

| Varat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet | 6,8 | 5,8 | 6,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | 35,2 | 31,7 | 31,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoituskiinteistöt | 1,8 | 1,8 | 1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet | 252,3 | 241,4 | 244,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 1,3 | 1,0 | 1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset | 6,0 | 4,4 | 4,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sijoitukset | 0,4 | 0,4 | 0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset | 19,5 | 13,2 | 16,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat yhteensä | 323,5 | 299,6 | 307,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 53,9 | 50,3 | 41,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset | 45,6 | 40,1 | 32,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verosaamiset | 0,3 | 0,2 | 0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 14,7 | 4,9 | 7,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat yhteensä | 114,5 | 95,5 | 81,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä | 438,0 | 395,1 | 388,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | |

| Oma pääoma ja velat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | 21,9 | 21,9 | 21,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu oma pääoma | 50,2 | 24,1 | 39,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva oma | 72,1 | 46,0 | 61,3 |
| pääoma | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomien omistajien | 7,5 | 6,6 | 6,5 |
| osuus | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä | 79,6 | 52,6 | 67,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pääomalaina | 27,9 | 27,1 | 27,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 199,9 | 178,0 | 165,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat velat | - | - | - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 8,1 | 6,1 | 6,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat | 7,5 | 6,2 | 6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pääomalaina | - | 15,4 | 7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 21,7 | 48,2 | 48,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korottomat velat | 91,3 | 59,8 | 57,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverovelat | 0,1 | 0,0 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 1,8 | 1,8 | 1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä | 358,4 | 342,5 | 320,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä | 438,0 | 395,1 | 388,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Oikaisusta kerrotaan tarkemmin vuosikertomuksen 2009 sivulla 39.
Konsernin lyhennetty rahavirtalaskelma
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1.1.-30.6 | 1.1.-30.6 | 1.1.-31.12 |
| | .2010 | .2009 | .2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos rahoituserien jälkeen | -7,8 | -21,0 | -37,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalennukset | 8,0 | 6,1 | 12,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen tuotot ja kulut | 12,1 | 10,5 | 21,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut tuotot ja kulut sekä muut | 2,2 | 0,3 | 0,5 |
| korjaukset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutokset | 10,9 | 22,2 | 37,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta ennen | 25,4 | 18,1 | 35,0 |
| rahoituseriä ja veroja | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut ja maksetut korot ja | -9,8 | -10,5 | -23,5 |
| osinkotuotot | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot | -0,1 | 2,9 | 2,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta | 15,6 | 10,5 | 14,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin ja | -5,2 | -6,7 | -12,5 |
| aineettomiin hyödykkeisiin | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten ja aineettomien | 0,0 | 0,0 | 0,4 |
| hyödykkeiden myynti | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut investoinnit ja myönnetyt lainat | -0,3 | -0,1 | -0,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut luovutustulot ja lainasaamisten | - | - | 0,0 |
| takaisinmaksut | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta | -5,5 | -6,8 | -12,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot | - | -3,3 | -3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeannista saadut maksut | - | 0,0 | 13,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusleasingvelkojen maksut | -0,9 | -0,8 | -1,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen lisäys | -27,7 | -5,4 | -5,1 |
| (+)/vähennys (-) | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen nostot | 41,0 | 23,5 | 38,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | -15,9 | -18,0 | -40,7 |
| ja muut muutokset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta | -3,5 | -4,0 | 0,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen lisäys (+)/vähennys (-) | 6,5 | -0,3 | 2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden alussa | 7,6 | 5,2 | 5,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttakurssien muutosten vaikutus | 0,6 | 0,0 | -0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden lopussa | 14,7 | 4,9 | 7,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutos tilikauden aikana | 6,5 | -0,3 | 2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osak | Yli- | Muu | Arvo | Muunt | Kert | Yh-t | Määrä | Oma |
| | e- | kur | t | n- | o- | y-ne | eens | - | pää- |
| | p | ssi- | r | m | er | et | ä | ysv | oma |
| | ää- | rah | aha | uuto | ot | v | | allat | yh- |
| | oma | asto | s- | s- | | oitt | | - | t |
| | | | tot | r | | o-va | | tom | eensä |
| | | | | ahas | | rat | | ien | |
| | | | | to | | | | omis | |
| | | | | | | | | ta- | |
| | | | | | | | | jien | |
| | | | | | | | | osuu | |
| | | | | | | | | s | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 21,9 | 15,0 | 6,5 | -2,8 | -23,5 | 47,3 | 64,3 | 6,8 | 71,1 |
| 1.1.2009 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | | -15, | -15, | -0,2 | -15,8 |
| tulos | | | | | | 6 | 6 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | | 0,0 | | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran | | | | 0,5 | | | 0,5 | | 0,5 |
| suojaukset | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | 0,5 | 0,0 | -15, | -15, | -0,2 | -15,3 |
| laaja tulos | | | | | | 6 | 1 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | | -3,3 | -3,3 | | -3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 21,9 | 15,0 | 6,5 | -2,3 | -23,5 | 28,4 | 46,0 | 6,6 | 52,6 |
| 30.6.2009 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osak | Yli- | Muu | Arvo | Muunt | Kert | Yh-t | Määrä | Oma |
| | e- | kur | t | n-mu | o- | y-ne | eens | - | pää- |
| | p | ssi- | r | utos | er | et | ä | ysval | oma |
| | ää- | rah | aha | -rah | ot | v | | lat- | yh- |
| | oma | asto | s- | asto | | oitt | | tomie | t |
| | | | tot | | | o-va | | n | eensä |
| | | | | | | rat | | omist | |
| | | | | | | | | a- | |
| | | | | | | | | jien | |
| | | | | | | | | osuus | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 21,9 | 15,0 | 34, | -1,3 | -24,5 | 15,6 | 61,3 | 6,5 | 67,8 |
| 1.1.2010 | | | 6 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | | -5,8 | -5,8 | 0,2 | -5,7 |
| tulos | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | | 15,5 | | 15,5 | 0,8 | 16,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirran | | | | 1,1 | | | 1,1 | | 1,1 |
| suojaukset | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | 1,1 | 15,5 | -5,8 | 10,7 | 1,0 | 11,7 |
| laaja tulos | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | 21,9 | 15,0 | 34, | -0,2 | -8,9 | 9,8 | 72,1 | 7,5 | 79,6 |
| 30.6.2010 | | | 6 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin tunnusluvut
--------------------------------------------------------------------------------
| | 30.6.2010 | 30.6.2009 | 31.12.200 |
| | | | 9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, % *) | 18,2 | 13,3 | 17,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, e *) | 4,13 | 4,20 | 3,51 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitettu pääoma kauden lopussa *) | 329,1 | 321,2 | 316,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto, % *) | 3,4 | -5,7 | -4,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto, % *) | -15,6 | -53,6 | -45,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat, pääomalaina | 234,8 | 263,7 | 241,6 |
| velkana, Me | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Net gearing, %, pääomalaina velkana *) | 295,0 | 501,7 | 356,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta, Me | 83,6 | 51,7 | 58,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit ilman | 3,4 | 6,9 | 13,4 |
| rahoitusleasinginvestointeja, Me | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit sis. rahoitusleasing, | 3,4 | 8,6 | 17,9 |
| Me | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit (sis. | 1,6 | 5,4 | 6,0 |
| rahoitusleasing), % liikevaihdosta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin kauden aikana | 3 726 | 3 738 | 3 684 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin kauden aikana, | 3 938 | 3 872 | 3 798 |
| ml. vuokratyövoima | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö kauden lopussa | 3 859 | 3 667 | 3 614 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö kauden lopussa, ml. | 4 261 | 3 776 | 3 698 |
| vuokratyövoima | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Viennin ja ulkomaantoimintojen osuus | 88,2 | 79,6 | 82,7 |
| liikevaihdosta, % | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vastuusitoumukset, Me | 222,2 | 223,8 | 221,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton osakekohtainen tulos, e | -0,33 | -1,43 | -2,30 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennusvaikutuksella oikaistu | -0,33 | -1,43 | -2,30 |
| osakekohtainen tulos, e **) | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta/osake, e | 0,89 | 0,96 | 1,16 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) 30.6.2009 oikaistu
**) 31.12.2009 ja 30.6.2009 oikaistu
Aineellisten hyödykkeiden muutokset ja liikearvo
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1-6/2010 | 1-6/2009 | 1-12/2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten hyödykkeiden muutokset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankintameno kauden alussa | 531,1 | 553,2 | 553,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | 29,4 | 0,2 | 1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | 2,2 | 6,6 | 14,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset | -1,2 | -0,2 | -38,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankintameno kauden lopussa | 561,5 | 559,8 | 531,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet poistot kauden alussa | -286,9 | -313,0 | -313,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | -15,8 | -0,2 | -1,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennysten ja siirtojen kertyneet | 0,8 | 0,0 | 38,1 |
| poistot | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden poistot ja | -7,3 | -5,3 | -10,8 |
| arvonalennukset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet poistot kauden lopussa | -309,2 | -318,5 | -286,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tasearvo kauden lopussa | 252,3 | 241,3 | 244,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankintameno kauden alussa | 31,5 | 31,7 | 31,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero | 3,7 | 0,0 | -0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tasearvo kauden lopussa | 35,2 | 31,7 | 31,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin kehitys
Liikevaihto markkina-alueittain
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1-12/2009 | 1-6/2009 | 1-6/2010 |

| Saksa | 58,6 | 29,6 | 36,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 51,8 | 33,2 | 24,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 49,4 | 24,3 | 33,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 39,8 | 19,0 | 37,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Iso-Britannia | 31,2 | 15,6 | 21,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ranska | 20,2 | 12,1 | 13,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Benelux-maat | 19,2 | 9,3 | 16,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Italia | 12,1 | 7,3 | 8,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu Eurooppa | 5,5 | 2,6 | 4,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut Maat | 11,7 | 5,7 | 13,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 299,6 | 158,7 | 208,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihdon kehitys markkina-alueittain
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | Q1/09 | Q2/09 | Q3/09 | Q4/09 | Q1/10 | Q2/10 |

| Saksa | 16,9 | 12,7 | 14,4 | 14,5 | 15,2 | 20,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 21,4 | 11,8 | 9,0 | 9,6 | 11,0 | 13,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 9,0 | 15,3 | 10,2 | 14,9 | 14,3 | 19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 11,0 | 8,0 | 8,7 | 12,1 | 15,5 | 21,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Iso-Britannia | 7,6 | 7,9 | 7,8 | 7,8 | 9,9 | 12,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ranska | 6,2 | 5,9 | 3,6 | 4,6 | 6,1 | 7,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Benelux-maat | 6,8 | 2,6 | 5,0 | 4,9 | 7,1 | 9,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Italia | 4,4 | 2,9 | 1,6 | 3,2 | 3,8 | 4,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu Eurooppa | 1,0 | 1,6 | 0,8 | 2,1 | 2,2 | 2,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut Maat | 3,8 | 1,9 | 3,7 | 2,3 | 6,1 | 6,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 88,1 | 70,6 | 64,8 | 76,1 | 91,2 | 117,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin kehitys
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 1-12/2009 | 1-6/2009 | 1-6/2010 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 299,6 | 158,7 | 208,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | -15,4 | -10,5 | 4,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettorahoituskulut *) | -21,8 | -10,5 | -12,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos rahoituserien jälkeen | -37,2 | -21,0 | -7,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Nettorahoituskuluja ei kohdisteta liiketoimintasegmenteille
Konsernin kehitys liiketoimintasegmenteittäin
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, Me | 1-12/2009 | 1-6/2009 | 1-6/2010 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 116,2 | 53,3 | 93,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 80,4 | 48,6 | 47,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | 69,5 | 39,7 | 42,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 41,5 | 19,9 | 37,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liiketoiminta | 49,9 | 25,0 | 30,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | -57,9 | -27,9 | -42,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | 299,6 | 158,7 | 208,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, Me | 1-12/2009 | 1-6/2009 | 1-6/2010 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 2,2 | 0,0 | 6,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | -3,9 | -0,7 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | -10,2 | -6,8 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | -8,8 | -4,9 | -1,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liiketoiminta | 4,6 | 1,6 | -0,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluonteiset erät | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | 0,7 | 0,3 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | -15,4 | -10,5 | 4,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta, Me | 12/2009*) | 6/2009 | 6/2010 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 28,1 | 23,3 | 42,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 11,8 | 10,4 | 15,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | 12,5 | 13,4 | 14,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 10,5 | 6,4 | 16,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | -4,1 | -1,9 | -5,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | 58,8 | 51,7 | 83,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Tilauskanta 15.1.2010
Konsernin kehitys neljännesvuosittain
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | Q1/09 | Q2/09 | Q3/09 | Q4/09 | Q1/10 | Q2/10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 88,1 | 70,6 | 64,8 | 76,1 | 91,2 | 117,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto | -6,1 | -4,3 | -3,2 | -1,7 | 0,3 | 4,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettorahoituskulut | -4,7 | -5,7 | -6,5 | -4,9 | -5,9 | -6,2 |
| *) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos rahoituserien | -10,9 | -10,1 | -9,7 | -6,5 | -5,6 | -2,2 |
| jälkeen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Nettorahoituskuluja ei kohdisteta liiketoimintasegmenteille
Liiketoimintasegmenttien kehitys neljännesvuosittain
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, Me | Q1/09 | Q2/09 | Q3/09 | Q4/09 | Q1/10 | Q2/10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 24,9 | 28,4 | 27,4 | 35,6 | 40,6 | 53,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 29,1 | 19,5 | 15,4 | 16,4 | 20,8 | 27,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | 23,9 | 15,8 | 15,4 | 14,4 | 18,7 | 23,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 10,5 | 9,5 | 8,7 | 12,9 | 15,8 | 21,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liiketoiminta | 12,9 | 12,1 | 12,3 | 12,5 | 14,3 | 16,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | -13,1 | -14,7 | -14,4 | -15,7 | -19,0 | -23,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | 88,1 | 70,6 | 64,8 | 76,1 | 91,2 | 117,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, Me | Q1/09 | Q2/09 | Q3/09 | Q4/09 | Q1/10 | Q2/10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | -0,4 | 0,4 | 1,1 | 1,1 | 3,2 | 3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 0,5 | -1,2 | -1,5 | -1,7 | -0,6 | 0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | -4,1 | -2,7 | -1,9 | -1,5 | -0,1 | 0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | -3,2 | -1,7 | -2,1 | -1,9 | -1,4 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liiketoiminta | 0,8 | 0,8 | 1,0 | 2,1 | -0,7 | -0,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertaluonteiset erät | 0,0 | 0,1 | 0,1 | 0,0 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | 0,4 | 0,0 | 0,1 | 0,3 | 0,0 | 0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | -6,1 | -4,3 | -3,2 | -1,7 | 0,3 | 4,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta kauden | Q1/09 | Q2/09 | Q3/09 | Q4/09* | Q1/10 | Q2/10 |
| lopussa, Me | | | | ) | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | 17,1 | 23,3 | 22,2 | 28,1 | 32,6 | 42,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 11,4 | 10,4 | 9,9 | 11,8 | 13,6 | 15,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | 13,8 | 13,4 | 10,6 | 12,5 | 13,4 | 14,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | 6,0 | 6,4 | 9,3 | 10,5 | 13,3 | 16,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäiset erät | -2,3 | -1,8 | -2,9 | -4,1 | -5,0 | -5,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Componenta yhteensä | 46,2 | 51,7 | 49,0 | 58,8 | 68,0 | 83,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Tilauskanta 15.1.2010
Liiketoimintasegmentit
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 30.6.2010 | 30.6.2009 | 31.12.2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Turkki | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat | 218,4 | 191,1 | 183,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 33,2 | 19,4 | 20,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sis. rahoitusleasing | 2,4 | 3,1 | 5,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 2,4 | 1,7 | 3,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat | 81,1 | 76,3 | 81,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 24,7 | 17,3 | 19,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sis. rahoitusleasing | 0,8 | 2,1 | 4,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 2,2 | 2,0 | 3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hollanti | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat | 51,1 | 51,7 | 47,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 14,9 | 5,6 | 7,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sis. rahoitusleasing | 0,1 | 0,4 | 0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 0,7 | 0,7 | 1,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat | 46,6 | 37,8 | 42,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 21,3 | 9,8 | 13,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sis. rahoitusleasing | 0,1 | 0,4 | 2,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 1,4 | 0,5 | 1,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liiketoiminta | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat | 54,4 | 53,3 | 53,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat | 28,3 | 27,3 | 21,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sis. rahoitusleasing | 0,1 | 2,6 | 4,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | 1,3 | 0,9 | 2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
Johdannaissopimusten käyvät arvot
--------------------------------------------------------------------------------
| | 30.6.2010 | 30.6.200 | 31.12.20 |
| | | 9 | 09 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | Käypä | Käypä | Käypä | Käypä | Käypä |
| | arvo, | arvo, | arvo, | arvo, | arvo, |
| | positi | negatii | netto | netto | netto |
| | ivinen | vinen | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimu | 0,1 | -0,1 | 0,0 | - | 0,1 |
| kset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuutanvaihtosopimuks | 0,0 | -0,3 | -0,3 | -0,1 | 0,1 |
| et | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korko-optiot | 0,6 | -0,6 | -0,1 | 0,8 | 0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset | - | -1,2 | -1,2 | -2,2 | -2,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hyödykejohdannaiset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukse | 0,6 | -0,1 | 0,5 | -1,0 | -0,4 |
| t | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 1,2 | -2,3 | -1,1 | -2,6 | -1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
Johdannaissopimusten nimellisarvot
--------------------------------------------------------------------------------
| | 30.6.2010 | 30.6.2009 | 31.12.2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | Nimellis- | Nimellis- | Nimellis- |
| | a | ar | ar |
| | rvo | vo | vo |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaiset*) | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimukset | 26,4 | - | 6,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuutanvaihtosopimukset | 40,7 | 40,9 | 43,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkojohdannaiset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korko-optiot | 28,0 | 42,0 | 42,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alle 1 vuoden sisällä erääntyvät | 38,0 | 31,0 | 24,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 35,0 | 52,0 | 28,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hyödykejohdannaiset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alle 1 vuoden sisällä erääntyvät | 2,0 | 1,7 | 3,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1-5 vuoden sisällä erääntyvät | 6,9 | 6,0 | 4,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 177,0 | 173,6 | 151,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Valuuttajohdannaisten maturiteetti on alle vuosi
Vastuusitoumukset
--------------------------------------------------------------------------------
| Me | 30.6.2010 | 30.6.2009 | 31.12.2009 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistökiinnitykset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omista velvoitteista | 15,2 | 15,2 | 15,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yrityskiinnitykset | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omista velvoitteista | - | 0,3 | - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantit | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omista velvoitteista | 197,2 | 197,0 | 198,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vuokrasopimukset | 5,2 | 3,5 | 3,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut | 4,6 | 7,8 | 4,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 222,2 | 223,8 | 221,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
Valuuttakurssit
--------------------------------------------------------------------------------
| | Päätöskurssi | Keskikurssi |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yksi euro on | 30.6.2010 | 31.12.200 | 30.6.2010 | 31.12.2009 |
| | | 9 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| SEK | 9,5259 | 10,2520 | 9,7888 | 10,6191 |
--------------------------------------------------------------------------------
| USD | 1,2271 | 1,4406 | 1,3268 | 1,3948 |
--------------------------------------------------------------------------------
| GPB | 0,8175 | 0,8881 | 0,8700 | 0,8909 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TRY (Turkin keskuspankki) | 1,9217 | 2,1603 | 2,0154 | 2,1508 |
--------------------------------------------------------------------------------
Tunnuslukujen laskentakaavat
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman | = | Tulos rahoituserien jälkeen - verot x 100 |
| tuotto-% (ROE) | | Oma pääoma |
| | | ilman pääomalainoja + vähemmistöosuus |
| | | (vuosineljännesten keskiarvo) |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun | = | Tulos rahoituserien jälkeen + korko- ja muut |
| pääoman | | rahoituskulut x 100 |
| tuotto-% (ROI) | | Oma pääoma + korolliset velat |
| | | (vuosineljännesten keskiarvo) |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusast | = | Oma pääoma ilman pääomalainoja + vähemmistöosuus x |
| e, % | | 100 |
| | | Taseen loppusumma - saadut ennakot |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e | = | Tulos rahoituserien jälkeen - verot +/- |
| (EPS) | | vähemmistöosuus |
| | | Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä |
| | | tilikaudella |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e, | = | Kuten yllä, mutta osakemäärään on lisätty optioiden |
| laimennusvaikut | | oikeuttama osakemäärä, pääomavaikutus markkinakoron |
| uksella | | mukaan verovaikutus vähentäen. Optio-oikeuksien |
| | | laimennusvaikutusta laskettaessa on otettu osakkeiden |
| | | ja optioiden täyden vaihdon lukumäärää vähentävänä |
| | | tekijänä huomioon se määrä osakkeita, jotka yhtiö |
| | | olisi saanut, jos se olisi käyttänyt optioiden |
| | | vaihdon toteutuessa saamansa varat omien osakkeiden |
| | | hankintaan käypään arvoon (= tilikauden |
| | | kaupantekokurssien keskiarvoon). |
| | | Vaihtovelkakirjalainasta kirjattu korko |
| | | verovaikutuksella vähennettynä on lisätty tilikauden |
| | | tulokseen. Vaihtovelkakirjalainalla merkittävissä |
| | | olevat osakkeet on lisätty jakajan osakemäärään. |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta/osake | = | Liiketoiminnan nettorahavirta |
| , e | | Osakkeiden |
| | | keskimääräinen lukumäärä tilikaudella |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma | = | Oma pääoma ilman pääomalainoja |
| pääoma/osake, e | | Osakkeiden lukumäärä |
| | | tilikauden lopussa |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset | = | Korolliset velat + pääomalainat - rahat ja |
| nettovelat | | pankkisaamiset |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantum | = | Korolliset nettovelat x 100 |
| isaste (net | | Oma pääoma ilman |
| gearing), % | | pääomalainoja + vähemmistöosuus |
--------------------------------------------------------------------------------
Suurimmat osakkeenomistajat 30.6.2010
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkaan nimi | | Osakkeet | Osuus |
| | | | äänivallasta, |
| | | | % |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 Lehtonen Heikki | | 5 311 340 | 30,42 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Cabana Trade S.A. | 3 501 988 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oy Högfors-Trading Ab | 1 806 052 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lehtonen Heikki | 3 300 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 2 Etra Capital Oy | | 4 347 464 | 24,90 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 3 Keskinäinen | | 978 968 | 5,61 |
| työeläkevakuutusyhtiö Varma | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 4 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö | | 724 266 | 4,15 |
| Ilmarinen | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 5 Suomen Teollisuussijoitus Oy | | 666 666 | 3,82 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 6 Suomen Kulttuurirahasto | | 236 000 | 1,35 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 7 Bergholm Heikki | | 230 516 | 1,32 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 8 Laakkonen Mikko | | 200 000 | 1,15 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 9 Lehtonen Anna-Maria | | 178 823 | 1,02 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 10 Kukkonen Jorma | | 127 000 | 0,73 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hallintarekisteröidyt osakkeet | | 463 418 | 2,65 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut osakkaat | | 3 993 337 | 22,87 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | 17 457 798 | 100,00 |
--------------------------------------------------------------------------------
Hallituksen jäsenten omistusosuus on 32,4 %. Kaikilla osakkeilla on yhtäläinen
äänioikeus. Jos kaikki vaihtovelkakirjat konvertoidaan osakkeiksi, hallituksen
jäsenten omistusosuus muuttuu 31,4 %:iin.
Helsinki 16. heinäkuuta 2010
COMPONENTA OYJ
Hallitus
Heikki Lehtonen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Heikki Lehtonen
Toimitusjohtaja
puh. 010 403 00
Mika Hassinen
talousjohtaja
puh. 010 403 00
Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka
tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa, Hollannissa ja Ruotsissa.
NASDAQ OMX Helsingissä noteeratun Componentan liikevaihto vuonna 2009 oli 300
miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä on noin 3 700. Componenta toimittaa valettuja
ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja
asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.
Componenta Oyj
Panuntie 4, 00610 Helsinki
Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721
www.componenta.com