Marko Karppinen nimitetty Componentan kehitysjohtajaksi
Componenta Oyj Pörssitiedote 30.9.2016 klo 10.45
Marko Karppinen, 45, on nimitetty Componentan kehitysjohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän raportoi toimitusjohtaja Harri Suutarille.
Aikaisemmin Karppinen on toiminut Componentan Turkin tytäryhtiön liiketoiminnan kehitysjohtajana sekä useissa liiketoiminnan kehitys- ja taloushallinnon tehtävissä esimerkiksi PKC Group Oyj:ssä ja Ponsse Oyj:ssä.
Helsinki 30. syyskuuta 2016
COMPONENTA OYJ
Harri Suutari
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Harri Suutari
toimitusjohtaja
puh. 010 403 2200
Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Turkissa ja Ruotsissa. Componentan liikevaihto vuonna 2015 oli 495 miljoonaa euroa ja sen osake listataan Nasdaq Helsingissä. Yhtiö työllistää noin 3 700 henkilöä. Componenta toimittaa valettuja ja koneistettuja komponentteja sekä niistä koostuvia vaativia kokonaisratkaisuja asiakkailleen, jotka ovat globaaleja ajoneuvo-, kone- ja ajoneuvo-, kone- ja laitevalmistajia.