Työmaan ulkoinen ilme-mittarin käyttö yleistyy ja saatavuus paranee

Report this content

Hus Kiinteistöt Oy:n Hyvinkään sairaalan kahden vuodeosaston peruskorjaushankkeessa käytetään apuna uutta ILME-mittaria. ILME-mittarilla mitataan sairaalan hankkeen rakennustyömaan toimintaa sairaalan käyttäjien ja muun ulkopuolisen liikenteen näkökulmasta.

Hyvinkään sairaalan peruskorjaushankkeen rakennustekninen valvoja Sami Katajamäki sanoo näkevänsä rakennusalalla edelleen paljon työmaita, joiden aidat repsottavat ja kyltit ovat nuhjuisia. ILME-mittarin ansiosta näihin asioihin kiinnitetään nyt huomiota.

Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirien yhdessä omistaman HUS Kiinteistöt Oy:n missiona on turvata häiriötön sairaalatoiminta. Katajamäki pitää Hyvinkään sairaalaa haastavana kohteena, sillä työmaalla on paljon yhteisiä rajapintoja potilasvirtojen kanssa. ”Isossa rakennuksessa liikkuminen on haastavaa. Opastuksen on oltava niin hyvin kunnossa, että asiakas löytää käytävän päästä sinne, minne on menossa, eikä päädy umpikujaan tai sumppuun”, Katajamäki toteaa. 

Katajamäki, Salmicon Oy:n johtava konsultti Juha Salminen ja kiinteistöyhtiön hankejohto ovat yhdessä kehittäneet mittausmallia, jolla voidaan vaikuttaa rakennusalan imagoon ja työmaan ulkoiseen turvallisuuteen.

ILME-mittarissa on 6 mittauskohdetta: Työnteko ja toiminta, työmaa-alueen erottaminen ympäristöstä, ohikulkevan ja työmaan liikenteen järjestäminen, opastaminen ja tiedotus, yleisvaikutelma ja siisteys sekä työmaan tilat ja rakenteet. Oikeista ja vääristä havainnoista muodostetaan yhteenlaskettu ILME-indeksi.

Kehitysryhmästä Salminen oli 1990-luvulla luomassa rakennusalalle sittemmin standardiksi muodostunutta TR-mittausta, joka on kohentanut merkittävästi koko rakennusalan laatua ja turvallisuutta. TR-mittaristosta jäi kuitenkin kokonaan pois sivullisen näkökulma. 

Digitaaliset sovellukset tuovat mittarin valtakunnallisesti rakentajien ulottuville

ILME-mittarin tarkoitus on olla avoin mittari ja saatavilla kaikille rakentajille. Käyttöönotto ja yleistyminen tarvitsee helpon tavan mittauksen suorittamiseen.

Työterveyslaitoksen mukaan, TR-mittaukset tehdään nykyisin enimmäkseen älypuhelin- tai tablettisovellusten avulla. ”Kun tämän uuden mittarin periaate alkaa kiinnostamaan, melkein heti kysytään saatavuutta digitaaliseen työkaluun”, Juha Salminen toteaa.

Rakennusalan digitaalisten laatu- ja turvallisuusmittaustyökalujen valmistaja ja Suomen markkinajohtaja Congrid Oy on jo ottanut ILME-mittauksen omaan palveluvalikoimaansa.

Congrid Oy:n asiakkuus- ja yhteistyövastaava Tuomas Jääskeläisen mielestä rakennusalalla on vielä paljon omissa siiloissa toimimista. Hän kuitenkin iloitsee, että suomalaisen rakennusalan imagoa parannetaan yhteisellä ja avoimella kehitysyhteistyöllä. ”Congridin tahtotilana on olla rakennusalan yhdistäjä”, Jääskeläinen kommentoi.

Mittauksen yleistymisen toinen edellytys on, että suuret rakennuttajat omaksuvat mittarin hyödyntämisen. Euroopan johtaviin asuntorakentajiin lukeutuvan Bonava-konsernin Suomen työturvallisuuspäällikkönä työskentelevä Marko Kuukkanen kertoo, että ILME-mittarin kriteeristö on päivitetty palvelemaan Bonavan ulkoista ilmettä. Lisäksi Kuukkanen toteaa, että Bonavalla on tarkoitus tulevaisuudessa kouluttaa työmaapäälliköt mittauksen tekemiseen ja mittaus otetaan kaikilla työmailla käyttöön.

Kaikki kehitystyössä mukana olevat osapuolet ovat toiveikkaita mittarin standardisointitavoitteen suhteen, sillä rakentajat ovat ottaneet mittarin vastaan hyvin positiivisesti. ”Arkihavainnot rakentamisen julkikuvasta vaikuttavat imagoon enemmän kuin mainonta. Kun ulkopuolinen, esimerkiksi uuden asunnon ostaja tulee työmaalle, ulkoinen ilme antaa kuvan siitä, miten asioita hoidetaan. Jokainen työmaa on näyteikkuna rakennusalasta”, Juha Salminen kiteyttää.

Hyvinkään Sairaalan peruskorjaushanke, vuodeosastot 3 ja 4:

Rakennusaika: 2020-2023

Käyttöönotto: 2024

Kustannusarvio: 30,5 miljoonaa euroa

Käytetyt lähteet:

HUS Kiinteistöjen verkkosivu (viitattu 9.2.2023)

TTL: Näin TR-mittari on auttanut parantamaan rakentamisen turvallisuutta (viitattu 9.2.2023)

Bonavan verkkosivu (viitattu 9.2.2023)

Lisätiedot:

Juha Salminen, Salmicon Oy, p. 050 512 4463, juha.salminen@salmicon.fi

Sami Katajamäki, HUS Kiinteistöt Oy, p. 040 162 6591, sami.t.katajamaki@hus.fi

Tuomas Jääskeläinen, Congrid Oy, p. 044 755 1960, tuomas.jaaskelainen@congrid.fi

Marko Kuukkanen, Bonava, p. 040 410 0996, marko.kuukkanen@bonava.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia