Consti laajensi GLO Hotel Artin vastaamaan ylihuomisen hotelliyöpyjän tarpeita

Report this content

Consti Korjausurakointi Oy on saanut valmiiksi Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan GLO Hotel Artin laajennustyön. Linnamainen päärakennus sai kylkeensä kaksi uutta hotellisiipeä, kun Consti rakensi viereisiin toimistotiloihin moderneille yöpyjille suunnitellut huoneet.

Pääurakasta vastannut Consti kytki alkuperäiseen hotelliin aiemmin toimistokäytössä olleet naapurikiinteistöt, joihin rakennettiin 122 uutta hotellihuonetta. Laajennukseen kuului lisäksi kulkuyhteyksien avaaminen kiinteistöjen välille ja ravintolan rakentaminen katutasoon. Joulukuussa 2010 alkaneen, keväällä 2012 valmistuneen työn tilaaja on Capman Hotels RE Ky.

– Tilat modernisoitiin niin tämän päivän kuin ylihuomisen hotellivieraita ajatellen. Hanke oli kokonaisuudessaan haastava, etenkin kiinteistöt yhdistävien reittien osalta. Suurten rakenteellisten muutosten myötä kiinteistöjen välille saatiin kuitenkin toimivat kulkuyhteydet, sanoo Consti Korjausurakoinnin pääkaupunkiseudun aluejohtaja Pirkka Lähteinen.

Vanhat toimistotilat purettiin aina betonipinnoille asti. Consti rakensi uudet hotellihuoneet tilaajan korkeita laatuvaatimuksia noudattaen, erityishuomio kiinnittyi Lähteisen mukaan viimeistelyyn. Haasteita loivat tilojen mataluus, korkeat palotekniset vaatimukset, vanhan kiinteistön tarjoamat yllätykset ja työmaan sijaitseminen ydinkeskusta-alueella.

Laajentumisen taustalla oli tilojen jääminen liian pieneksi GLO Hotel Artia pyörittävälle Kämp Groupille. Hotelli Linnana aiemmin toiminut, kokonaiseksi kortteliksi kasvanut GLO Hotel Art käsittää 1900-luvun alussa rakennetun Art Nouveau -tyylisen kokous- ja konferenssikeskuksen, 90-luvulla käyttöönotetun hotellisiiven ja nyt myös Albertinkadun ja Lönnrotinkadun puoleiset hotellin laajennusosat.

Lisätietoja:

aluejohtaja (pk) Pirkka Lähteinen, Consti Korjausurakointi Oy, puh. 040 523 7932, pirkka.lahteinen@consti.fi

markkinointiviestintäpäällikkö Marcus Österberg, Consti Yhtiöt Oy, puh. 0400 486 005, marcus.osterberg@consti.fi

www.consti.fi

Consti Yhtiöt

Consti Yhtiöt on Suomen johtava korjausrakentamiseen keskittynyt yritys, jonka toimialat ovat julkisivut, talotekniikka ja korjausurakointi. Tehtävämme on uudistaa kiinteistökantaa tehokkaasti ja luoda arvoa kiinteistöjen omistajille.

Consti Yhtiöt toimii valtakunnallisesti noin 700 hengen organisaatiolla. Consti Yhtiöihin kuuluvat Consti Talotekniikka Oy, Consti Julkisivut Oy ja Consti Korjausurakointi Oy.

Avainsanat:

Liitteet & linkit