Julkisivukorjausten tarjouksia pyydetään liian myöhään

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 12.2.2013 – Julkisivukorjaukset kannattaisi aloittaa keväällä heti kun päivälämpötilat ovat plussan puolella. Tätä ei tiedosteta, joten monet tilaajat jättävät tarjouspyynnöt liian myöhään, sanoo Consti Julkisivujen toimitusjohtaja Risto Kivi.

Neuvottelut kuluvan vuoden kohteista ovat vielä kesken, koska tarjouspyynnöt saapuivat normaalia myöhemmin. Tarjouspyyntöjä viivästyttää yhä myöhemmäksi keväälle siirtyvä yhtiökokouskausi.

Keväät ovat Suomessa vähäsateisia ja siksi parasta aikaa julkisivutöihin

”Olisi parasta kaikille, että tarjouspyynnöissä päästäisiin tilanteeseen, jossa urakoitsija voi käynnistää työt ajoissa keväällä. Kevät on vähäsateisinta aikaa Suomessa ja se vaikuttaa suoraan laatuun”, Consti Julkisivut Oy:n toimitusjohtaja Risto Kivi toteaa.

Korjauskausi pystytään hyödyntämään parhaiten, jos taloyhtiö järjestää syyskaudella ylimääräisen yhtiökokouksen korjaushankkeisiin liittyvää päätöksiä varten. Tällöin päätös seuraavan kevään julkisivu-urakasta saadaan tehtyä hyvissä ajoin ja varattua korjauskaudelta sopivin ajankohta ja urakoitsija.

Ryhmähankkeita on vireillä

Risto Kivi ja aluejohtaja Pekka Holopainen Tampereelta kertovat, että kohteet kasvavat ja monipuolistuvat: ”Nyt on vireillä korjausrakentamisen ryhmähankkeita. Niitä kannattaa tehdä alueilla, joissa talot ovat samankaltaisia iältään ja toteutukseltaan ja lähellä toisiaan”, Kivi ja Holopainen kertovat.

Korjausavustuksista tarvitaan selkeämpää tietoa

Epäselvä avustuskäytäntö hidastaa korjausrakentamisen päätöksentekoa. ”Toivomme, että asunto-osakeyhtiöille kerrottaisiin selkokielellä mitä korjausavustuksia ja millaisin ehdoin ne voivat saada. Sen suhteen tilanne ei ole ollut tyydyttävä”, Kivi ja Holopainen sanovat.

Kiven ja Holopaisen mukaan korjausavustuksien kriteerien ja määrän vuosittainen vaihtelu ovat omiaan vaikeuttamaan päätöksentekoa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Risto Kivi, Consti Julkisivut Oy, puh 0400 441 141, risto.kivi@consti.fi

Aluejohtaja Pekka Holopainen, Consti Julkisivut Oy, puh. 0400 634 077, pekka.holopainen@consti.fi

Consti Yhtiöt

Consti Yhtiöt on Suomen johtava korjausrakentamiseen keskittynyt yritys, jonka toimialat ovat julkisivut, talotekniikka ja korjausurakointi. Tehtävämme on uudistaa kiinteistökantaa tehokkaasti ja luoda arvoa kiinteistöjen omistajille. Consti Yhtiöt toimii valtakunnallisesti noin 700 hengen organisaatiolla. Consti Yhtiöt -konsernin toimitusjohtaja on Kauko Wasenius.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit