Coor ja Paraisten kaupunki sopivat yhteistyön jatkamisesta

Report this content

Coor ja Paraisten kaupunki ovat solmineet uuden sopimuksen, jonka myötä Coor tuottaa myös jatkossa siivouspalvelut sekä siivouksen ja ruokapalvelun yhdistelmätyöt Paraisten kaupungille. Sopimukseen sisältyy palveluiden tuottaminen 34 kohteessa, joiden joukossa on muun muassa kouluja, päiväkoteja ja kaupungin virastorakennuksia.

Coor on vastannut Paraisilla siivouspalveluista ja siivouksen ja ruokapalvelun yhdistelmätöistä vuodesta 2015 lähtien. Palvelutoiminnan kehittäminen jatkuu tästä eteenpäin uusitun sopimuksen myötä. Uusi sopimus on voimassa 1.1.2020–31.12.2022. Sen jälkeen on mahdollista käyttää kahden vuoden jatko-optio.

”Arvostamme palveluntuottajan vankkaa siivous- ja monipalveluosaamista ja halua jatkossakin kehittää vuonna 2015 alkanutta yhteistyötä. Jatkossa aiomme muun muassa ottaa käyttöön kemikaalittoman siivouksen menetelmiä. Kemikaaliton ja vedetön siivous parantavat sekä turvallisuutta että hyvinvointia työssä”, Paraisten kaupungin kiinteistöpäällikkö Seppo Pihl toteaa.

Coorin palvelutiimissä työskentelee 21 työntekijää. Siivouspalveluja sekä siivouksen ja ruokapalvelun yhdistelmätöitä kehitetään yhteistyössä henkilöstön kanssa. Henkilöstöllä on vahva paikallistuntemus, sillä suurin osa heistä myös itse asuu Paraisilla.

”Yhteistyö Paraisten kaupungin kanssa on meille tärkeää monestakin syystä. Sopimuksen myötä vankistamme asemaamme palveluntuottajana Varsinais-Suomen alueella. Tämä antaa meille mahdollisuuden jatkokehittää ja laajentaa alueellista toimintaa. Uusi jatkosopimus on myös vahvistus työntekijöillemme, että kaupunki on tyytyväinen henkilöstömme työpanokseen ja työn laatuun”, Coorin Suomen-toimitusjohtaja Marcus Karsten sanoo.

 

Lisätietoja:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor Suomi, p. 010 234 3422, marcus.karsten@coor.com

Seppo Pihl, kiinteistöpäällikkö, Paraisten kaupunki, p. 0400 451 424, seppo.pihl@parainen.fi

 

Coor on Pohjoismaiden johtavia palveluntoimittajia. Tarjontamme kattaa kaikki tukipalvelut, joita yksityisen tai julkisen sektorin tehokkuus ja toimivuus edellyttävät. Coorilla on erityisosaamista kolmella palvelualueella: käyttäjäpalvelut, kiinteistöpalvelut ja strateginen neuvonta. Yhdistämällä näiden alueiden palveluita tarjoamme ainutlaatuisia, tehokkaita ja joustavia ratkaisuja ja luomme siten lisäarvoa asiakkaillemme. Coorin asiakkaina on erikokoisia ja eri alojen toimijoita yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Coor suhtautuu vastuullisesti asiakkaisiin, henkilöstöön ja yhteistyökumppaneihin sekä toiminnan laajempiin yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin. Yhtiössä työskentelee noin 8 800 henkilöä pääasiassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Liikevaihto on noin 970 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2015 yhtiö listautui Tukholman Nasdaq-pörssiin. Lisätietoja osoitteessa coor.fi

Tilaa

Liitteet & linkit