Coor ja Tikkurila allekirjoittivat sopimuksen siivous- ja käyttäjäpalveluista

Report this content

Coor ja pohjoismainen maalialan yritys Tikkurila ovat solmineet sopimuksen siivous- ja käyttäjäpalveluiden toimittamisesta Tikkurila Oyj:n Vantaalla sijaitsevaan toimipisteeseen. Vuoden alussa voimaan astuneen sopimuksen myötä Coor vastaa Tikkurilan pääkonttorissa ja tuotantolaitoksella tuotettavista siivous-, aula-, postitus- ja kuriiripalveluista.

”Yhteistyö Tikkurilan kanssa on meille innostava ja merkittävä uusi palvelutoimeksianto. Se tukee sekä kasvutavoitteitamme että palveluiden kehittämiseen liittyviä tavoitteitamme. Olemme iloisia päästessämme tuottamaan useasta palvelusta koostuvaa palvelukokonaisuutta, jossa korostuvat asiakaslähtöisyys, joustavuus ja työturvallisuus sekä mahdollisuus kehittää palveluja asiakkaan tarpeiden pohjalta. Kokemuksemme eri teollisuuden aloilta ja vastuullinen toimintamallimme antavat erinomaisen pohjan yhteistyölle”, Coorin Suomen-toimitusjohtaja Marcus Karsten sanoo.

Sopimus vahvistaa Coorin asemaa palveluntoimittajana niin teollisuustoimialalla kuin laajojen palvelukokonaisuuksien johtajana ja kehittäjänä.

”Coor vakuutti meidät joustavalla ja asiakaslähtöisellä toiminnallaan ja oli siten luonteva valinta laajemman palvelukokonaisuuden toimittajaksi. Arvostamme myös Coorin pätevyyttä turvallisuusasioissa ja kykyä kehittää asiakkaidensa toimintaa monipuolisesti sekä toimisto- että teollisuusympäristössä”, Tikkurilan VP, Sourcing Mika Uusitalo sanoo.


Lisätiedot:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor Suomi
marcus.karsten@coor.com, p. 010 234 3422

 

Coor on Pohjoismaiden johtavia palveluntoimittajia. Tarjontamme kattaa kaikki tukipalvelut, joita yksityisen tai julkisen sektorin tehokkuus ja toimivuus edellyttävät. Coorilla on erityisosaamista kolmella palvelualueella: käyttäjäpalvelut, kiinteistöpalvelut ja strateginen neuvonta. Yhdistämällä näiden alueiden palveluita tarjoamme ainutlaatuisia, tehokkaita ja joustavia ratkaisuja ja luomme siten lisäarvoa asiakkaillemme. Coorin asiakkaina on erikokoisia ja eri alojen toimijoita yksityiseltä ja julkiselta sektorilta. Coor suhtautuu vastuullisesti asiakkaisiin, henkilöstöön ja yhteistyökumppaneihin sekä toiminnan laajempiin yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin. Yhtiössä työskentelee noin 8 800 henkilöä pääasiassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Liikevaihto on noin 970 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2015 yhtiö listautui Tukholman Nasdaq-pörssiin. Lisätietoja osoitteessa coor.fi.

 

Osa kestävää pohjoista

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 2 700 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 562 miljoonaa euroa vuonna 2018. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

Tilaa