Coor on PostNordin uusi palvelukumppani Pohjoismaissa

Report this content

Coor ja PostNord ovat solmineet Pohjoismaita koskevan palvelusopimuksen. Sopimuksen kesto on neljä vuotta, ja sitä on mahdollisuus jatkaa edelleen neljällä vuodella. Suomen osalta sopimus kattaa puhtauspalvelut.

– Olemme päätyneet sopimukseen uuden kumppanin kanssa PostNord-konsernin kilpailutuksen myötä. Odotamme yhteistyöltä helppoutta ja työtyytyväisyyden paranemista PostNordin kiinteistöissä, Suomen PostNordin kiinteistöpäällikkö Marko Mannersuo kertoo.

Palvelutuotanto käynnistyy Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Suomen ensimmäinen kohde, Helsingin Tripla, käynnistyy 1.6. Heinäkuun alussa Coor ottaa puhtauspalvelut hoitoonsa PostNordin toimipisteissä Lahdessa, Vantaalla sekä Turussa ja syyskuun alussa Tampereella.

PostNordin sopimus vahvistaa meidän valtakunnallista toimintaamme Suomessa ja on myös osoitus toimivasta Coor-kokonaisuudesta kaikissa Pohjoismaissa, Coor Suomen toimitusjohtaja Marcus Karsten sanoo.

Lisätietoja:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor Suomi, puhelin 010 234 3422, marcus.karsten@coor.com

PostNord

Me teemme arjesta helpompaa. PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2020 konsernilla oli 28 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. www.postnord.fi

Coor

Coor luo johtavana kiinteistöpalveluiden tarjoajana Pohjoismaiden toimivimpia ja mielekkäimpiä työympäristöjä. Coor tarjoaa erityisasiantuntemusta, joka liittyy käyttäjäpalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja strategisiin neuvontapalveluihin. Luomme arvoa toteuttamalla ja kehittämällä asiakkaiden palvelutoimintaa, jotta he voisivat keskittyä omaan ydintoimintaansa. Coorin asiakaskunnassa on paljon pieniä ja suuria yrityksiä sekä julkisen sektorin toimijoita eri Pohjoismaissa. Esimerkkeinä ovat ABB, AB Volvo, Aibel, DNV-GL, E.ON, Ericsson, Equinor, ICA, Ruotsin liikennevirasto, Saab, Sandvik, SAS, Telia Company, Tanskan Poliisi, Varma, Vasakronan ja Volvo Cars.

Coor aloitti toimintansa vuonna 1998, ja yhtiö on ollut kesäkuusta 2015 lähtien listattuna Tukholman Nasdaq-pörssissä. Coor suhtautuu vastuullisesti asiakkaisiin, henkilöstöön ja omistajiin sekä toiminnan laajempiin yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin. Lue lisää osoitteesta www.coor.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olemme päätyneet sopimukseen uuden kumppanin kanssa PostNord-konsernin kilpailutuksen myötä. Odotamme yhteistyöltä helppoutta ja työtyytyväisyyden paranemista PostNordin kiinteistöissä.
Suomen PostNordin kiinteistöpäällikkö Marko Mannersuo