Coor otti uudet ISO-standardit käyttöön ensimmäisten joukossa Pohjoismaissa

Report this content

Coor on ensimmäisiä yrityksiä Pohjoismaissa, joka on saanut DNV GL:ltä uusien kansainvälisten laatu- ja ympäristöstandardien ISO 9001:2015:n ja ISO 14001:2015:n mukaiset sertifikaatit.

Kansainvälisiä ISO 9001- ja ISO 14001 -standardeja päivitettiin vuonna 2015. Uudet standardit painottavat entistä enemmän johdon vastuuta, riskienhallintaa ja kestävää kehitystä. Standardeissa on otettu aiempaa paremmin huomioon myös palvelunäkökulma ja toimintaympäristö.

- Coor on vahvasti asiakaslähtöinen yhtiö, joka tekee järjestelmällistä parannus- ja innovointityötä. Työtapamme vastasi jo ennalta hyvin uusien ISO-standardien vaatimuksia. Uusien standardien nopea käyttöönotto on osoitus toimintamme johdonmukaisuudesta ja vastuullisuudesta, sanoo Coorin toimitusjohtaja ja konsernijohtaja Mikael Stöhr.

Coorilla on koko konsernin kattavat maailmanlaajuiset sertifikaatit.

- Coor saa sertifikaattinsa yhtenä markkinoiden ensimmäisistä toimijoista, mikä on meillekin ylpeyden aihe. Coor on myös noudattanut hyviä siirtymäkauden käytäntöjämme ja toteuttanut kanssamme puuteanalyyseja, koulutuksia ja työpajoja. Uudet standardit painottavat entistä enemmän muun muassa päätöksenteon riskilähtöisyyttä. Coor on toteuttanut useita muutoksia ja täyttää nyt standardien vaatimukset, toteaa DNV GL:n Operations Manager Cecilia Thor.

Lisätietoja antavat:

Marko Korjus, laatu- ja ympäristökoordinaattori, Coor Suomi, puh. 010 234 2130, marko.korjus@coor.com

Anni Toikka, kehitys- ja hankintajohtaja, Coor Suomi, puh. 010 234 3501, anni.toikka@coor.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia