Coorin ja Attendon yhteistyö jatkuu

Report this content

Coor ja Attendo ovat tehneet jatkosopimuksen kiinteistöpalvelujen tuottamisesta Attendon hoiva- ja palvelukoteihin. Uusi sopimus on voimassa kolme vuotta, ja sitä on mahdollisuus jatkaa edelleen kahdella vuodella.

Coor on vastannut kiinteistöpalveluista Attendon hoiva- ja palvelukodeissa vuodesta 2016 alkaen. Sopimuksen alussa kohteita oli 70, mutta Attendon kasvun myötä sopimuksen piirissä olevien kohteiden määrä on noussut 350:een. Sopimukseen sisältyvät päivittäiset kiinteistön ylläpitotehtävät, ulkoaluetyöt sekä tekniset palvelut.

– Yhteistyö Attendon kanssa on meille erittäin tärkeää. Olemme iloisia, että Attendo haluaa jatkaa monipuolisen ja laajan yhteistyön kehittämistä kanssamme, Coorin toimitusjohtaja Marcus Karsten sanoo.  

Koronaturvallisuudesta huolehtiminen on ollut keskeisessä asemassa pandemian aikaan asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi. Tässä on onnistuttu hyvin: Attendo on linjannut toimintatavat ja Coor on toiminut niiden mukaisesti.

– Meille on rakentunut hyvä ja luottamuksellinen kumppanuussuhde pitkään jatkuneen yhteistyön myötä. Avain menestyksekkääseen yhteistyöhön on avoin viestintä sekä selkeät roolit, prosessit ja tavoitteet organisaatioissa, Coorin liiketoimintayksikön johtaja Joonas Salmi kertoo.

– Useita vuosia jatkunut asiakastyytyväisyyden parantuminen kertoo siitä, että olemme oikealla kehityspolulla. Tärkeänä kumppanina yhteistyössä ovat Attendo-kotien johtajat. Coor auttaa heitä arjessa huolehtien kiinteistöistä ja he saavat näin keskittyä olennaiseen. Kun Attendo-kotien johtajat ovat tyytyväisiä, Coor on onnistunut tehtävässään, Attendon kiinteistöpäällikkö Niko Saarinen sanoo.

Lisätietoja:

Marcus Karsten, toimitusjohtaja, Coor Suomi, puh. 010 234 3422, marcus.karsten@coor.com

Niko Saarinen, kiinteistöpäällikkö, Attendo, puh. 050 383 9954, niko.saarinen@attendo.fi



 

Coor luo johtavana kiinteistöpalveluiden tarjoajana Pohjoismaiden toimivimpia ja mielekkäimpiä työympäristöjä. Coor tarjoaa erityisasiantuntemusta, joka liittyy käyttäjäpalveluihin, kiinteistöpalveluihin ja strategisiin neuvontapalveluihin. Luomme arvoa toteuttamalla ja kehittämällä asiakkaiden palvelutoimintaa, jotta he voisivat keskittyä omaan ydintoimintaansa. Coorin asiakaskunnassa on paljon pieniä ja suuria yrityksiä sekä julkisen sektorin toimijoita eri Pohjoismaissa. Esimerkkeinä ovat ABB, AB Volvo, Aibel, DNV-GL, E.ON, Ericsson, Equinor, ICA, Ruotsin liikennevirasto, Saab, Sandvik, SAS, Telia Company, Tanskan Poliisi, Varma, Vasakronan ja Volvo Cars.

Coor aloitti toimintansa vuonna 1998, ja yhtiö on ollut kesäkuusta 2015 lähtien listattuna Tukholman Nasdaq-pörssissä. Coor suhtautuu vastuullisesti asiakkaisiin, henkilöstöön ja omistajiin sekä toiminnan laajempiin yhteiskunnallisiin ja ympäristövaikutuksiin. Lue lisää osoitteesta www.coor.fi.

Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten asumis- ja hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Attendo tarjoaa palveluita niitä tarvitseville elämänkaaren eri vaiheissa. Attendo-kodeissa asuu lastensuojelun asiakkaita, kehitysvammaisia ja vammautuneita, mielenterveys- ja päihdekuntoutujia sekä ikäihmisiä. Tuotamme lisäksi terapia- ja kotihoidon palveluita.Attendolla työskentelee noin 13 000 ja Attendo-kodeissa asuu noin 10 000 ihmistä. Attendo-koteja on 400 Hangosta Ivaloon. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 597 milj. euroa. Pohjoismaissa Attendolla on yhteensä 24 000 työntekijää yli 700 Attendo-kodissa. Konsernin liikevaihto oli 1,2 mrd euroa. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Useita vuosia jatkunut asiakastyytyväisyyden parantuminen kertoo siitä, että olemme oikealla kehityspolulla. Tärkeänä kumppanina yhteistyössä ovat Attendo-kotien johtajat. Coor auttaa heitä arjessa huolehtien kiinteistöistä ja he saavat näin keskittyä olennaiseen. Kun Attendo-kotien johtajat ovat tyytyväisiä, Coor on onnistunut tehtävässään.
Niko Saarinen, kiinteistöpäällikkö, Attendo