Coor toimittaa käyttäjäpalvelut VTT:lle

Report this content

Coor Service Management ja Teknologian tutkimuskeskus VTT ovat solmineet kaksivuotisen käyttäjäpalvelusopimuksen. Sopimuksen myötä Coor vastaa aulapalveluista, postitus- ja kuljetuspalveluista sekä tilajärjestelypalveluista VTT:n neljässä toimipisteessä eri puolella Suomea.

Coorin ja VTT:n välillä solmittu sopimus vahvistaa Coorin asemaa merkittävänä palveluntoimittajana Suomessa erityisesti aulapalvelujen osalta. VTT:lle toimitettava aulapalvelukokonaisuus on Suomen suurin yksittäinen aulapalvelujen toimittamista koskeva palvelusopimus sisältäen yhteensä 20 aulapistettä Espoossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Tampereella. Sopimus käynnistyy 1.2.2015. 

– Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä palveluidemme kehittämiseksi. VTT:n kanssa allekirjoitettu sopimus on osoitus siitä, että palvelun laatuun liittyvät tekijät ovat tärkeitä asiakkaillemme. On inspiroivaa tuottaa palveluja korkeatasoisten teknologisten ratkaisujen tuottamiseen erikoistuneelle asiantuntijaorganisaatiolle, sillä myös Coorissa panostetaan paljon palvelutoiminnan kehittämiseen ja innovaatioiden hyödyntämiseen palvelutuotannossa, liiketoimintayksikön johtaja Jukka Tuominen Coorista sanoo. 


Lisätiedot:

Johan Mild, toimitusjohtaja, Coor Service Management Oy
Puh. 010 234 6000, johan.mild@coor.com

Jukka Tuominen, liiketoimintayksikön johtaja, Coor Service Management Oy
Puh. 010 234 3467, jukka.tuominen@coor.com

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit