• news.cision.com/
  • Dacia/
  • Dacia Sanderon ja Sandero Stepwayn kolmas sukupolvi - Vain nimi ja merkki ovat Sanderossa ennallaan

Dacia Sanderon ja Sandero Stepwayn kolmas sukupolvi - Vain nimi ja merkki ovat Sanderossa ennallaan

Report this content

Täysin uusi kolmannen sukupolven Dacia Sandero on tyylikkäämpi, entistä tilavampi, mukavampi, turvallisempi ja parempi ajaa. Merkin filosofian mukaisesti Sandero tarjoaa parhaan vastineen rahalle ja vastaa asiakkaiden tämän päivän tarpeisiin.

Dacian menestystarina alkoi vuonna 2004, kun ensimmäinen Logan esiteltiin, ja neljä vuotta myöhemmin se sai rinnalleen Sanderon. Viime vuosi oli jo seitsemäs peräkkäin, kun Dacia kasvatti myyntiään Euroopassa ja yhteensä Dacia on valmistanut jo yli 6,5 miljoonaa autoa.

Sandero kattaa melkein kolmasosan Dacian kokonaistuotannosta. Kun yritysmyynti jätetään pois, Sandero on ollut vuodesta 2017 alkaen Euroopan ostetuin automalli. Kompaktin viisiovisen Sanderon yli kahden miljoonan kappaleen myynnistä sen katumaasturimainen versio, Sandero Stepway, kattaa melkein kaksi kolmasosaa. Myös Suomessa Sanderon osuus Dacia-myynnistä on ollut kolmanneksen luokkaa. Daciaa maahantuovan Nordic Automotive Services Oy:n toimitusjohtaja Heikki Vuorinen uskoo, että uuden sukupolven myötä mallin merkitys Suomessa kasvaa nykyisestä.

Uusi moderni muotoilu

Dacian muotoilujohtaja David Durand kiteyttää Sanderon uuden ulkonäön napakasti yhteen lauseeseen: ”Kaikki paitsi merkki on muotoiltu uudelleen.”

Periaate on säilytetty ennallaan eli Sandero on kompakti auto, jossa on hyvät tilat. Ulkonäöllä halutaan kertoa, että laatu on nostettu pykälän verran aiempaa korkeammalle tasolle. Sitä vahvistavat vakiovarusteisiin kuuluvat LED-valot edessä ja takana. Niissä on uusi Y-muotoinen kuvio, joka otetaan ajan myötä käyttöön kaikissa Dacia-malleissa. Ledivaloihin ei ole siirrytty vain muodon vuoksi, vaan edessä valot ovat huomattavasti tehokkaammat kuin ennen.

Sanderon ulkomitat ovat lähes ennallaan edelliseen sukupolveen verrattuna, mutta sen persoonallisuus on aiempaa vahvempi. Tuulilasia on kallistettu enemmän taaksepäin ja auto on sentin matalampi kuin ennen. Kattolinja laskee voimakkaammin perää kohti, millä on osaltaan saatu pienennettyä ilmanvastusta.

Kehitystyössä on paneuduttu huolella kaikkiin yksityiskohtiin, kuten oven kahvoihin, joista saa paljon paremman otteen. Takaluukun lukko on nyt sähköinen ja avaus tapahtuu luukun alta, minkä ansiosta pinta on aivan tasainen. Kolmas kehityskohde ovat ovet ja ulkopeilit, joiden uudella muotoilulla on pienennetty ilmanvastusta ja samalla peilit aiheuttavat huomattavasti vähemmän ääntä kuin aiemmat. Katumaasturimainen Sandero Stepway eroaa perusmallista paljon enemmän kuin ennen. Siinä on vakiona 16-tuumaiset pyörät ja edeltäjän tapaan maavaraa on yli neljä senttiä enemmän kuin tavallisessa Sanderossa. Muotoilun erot eivät rajoitu puskureihin ja väritykseen, vaan myös konepelti on erilainen. Lisäksi Sandero Stepway -malliin on uutuutena saatavilla Dacian patentoimat, helposti taakkatelineeksi muunneltavat kattokiskot.

Aivan uusi perusrakenne

Daciassa on monesti käytetty konsernissa jo pitkään käytössä olleita rakenteita, mutta nyt uusi Sandero perustuu viimeisimpään tekniikkaan. Perusrakenne on sama CMF-B, jota käytetään muun muassa uudessa Renault Cliossa. Skaalattava perusrakenne on sovitettu Sanderoon sopivaksi ja autossa on 2,604 metrin akseliväli, joka on 15 mm pidempi kuin aiemmassa Sanderossa.

Perusrakenne on lujempi, jäykempi ja samalla kevyempi kuin aiempi. Sen avulla on mahdollista vähentää pakokaasupäästöjä ja sen ansiosta myös auton törmäysturvallisuus on entistä parempi.

Erittäin tärkeä asia Sanderon kehittämisen kannalta on se, että uuden perustekniikan mukana saatiin aivan uusi elektroniikan arkkitehtuuri. Sen myötä uudessa Sandero-mallistossa on saatavilla paljon ennen näkemättömiä vakio- ja lisävarusteita, kuten sähköinen ohjaustehostin ja sähkökäsijarru. Lisäksi Sanderoon on saatu paljon turvallisuutta ja mukavuutta lisääviä varusteita, joita ei ole aiemmin ollut saatavissa Daciaan.

Turvallisuutta parantavat lujan rakenteen lisäksi uudet vakiovarusteet, sillä kaikissa Sanderoissa on nyt etuturvatyynyjen lisäksi sivuturvatyynyt ja ikkunaturvaverhot eli turvatyynyjen määrä on kasvanut kuuteen. Uusia Sanderosta löytyviä kuljettajaa avustavia järjestelmiä ovat automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä ja katvealuevaroitin.

Enemmän tilaa ja mukavuutta

Uudessa Sanderossa on modernin perusrakenteen avulla käytetty korin mitat entistä paremmin hyödyksi. Vaikka ulkomitat ovat lähes ennallaan, takamatkustajien jalkatilat ovat kasvaneet yli neljällä sentillä ja nyt ne ovat runsaimmat tässä kokoluokassa. Lisäksi jo ennestään varsin suuri tavaratila on kasvanut hivenen. Tavaratila on muodoltaan erittäin käytännöllinen ja pohjan voi asettaa kahdelle tasolle (ominaisuus saatavilla versiosta riippuen).

Entistä korkeammasta laadusta kertoo tyylikkään kankaan käyttö kojelaudassa, joka luo matkustamoon kotoista tunnelmaa. Uudet etuistuimet tarjoavat entistä enemmän mukavuutta ja tukea. Sekä istuimen korkeussäätö että ohjauspyörän säätö niin korkeuden kuin etäisyyden suhteen ovat aiempaa laajemmat, mikä auttaa ajajaa löytämään erinomaisen ajoasennon.

Mukavuutta on kasvatettu monin tavoin varusteiden määrällä ja toiminnalla. Uusi täysin sähköinen ohjaustehostin on tehokkaampi, minkä ansiosta pysäköidessä ohjaus on yli kolmanneksen kevyempi kuin ennen. Pikkutavaroille on ohjaamossa runsaasti tilaa ja älypuhelimelle on oma teline. Kaikissa varustetasoissa on vakiona automaattisesti toimivat ajovalot ja nopeudenrajoitin ja lähes kaikissa myös vakionopeudensäädin.

Joko vakio- tai lisävarusteena uudessa Sanderossa on saatavilla automaatti-ilmastointi digitaalinäytöllä, avainkortti, jossa on tavaratilan lukituksen kauko-ohjaus, peruutuskamera, pysäköintitutkat eteen ja taakse sekä automaattisesti toimivat tuulilasinpyyhkijät. Uusi Sandero saa kunnian olla ensimmäinen Dacia, johon saa lisävarusteena sähkökäyttöisen lasikattoluukun.                                                                                                                                                                

Sanderossa on kolme järkevää tietoviihdejärjestelmää varustetason mukaan. Yksinkertaisin on Media Control, jossa älypuhelin voidaan yhdistää osaksi auton järjestelmää, jolloin radion lisäksi saadaan käyttöön paljon muitakin puhelimessa olevia toimintoja: musiikki, viestit, puhelut ja navigointisovellukset. Puhelin on telineessään helposti käden ulottuvilla ja järjestelmää voi ohjata puhelimen näytöltä siihen ladatun Dacian oman sovelluksen avulla.

Keskimmäisessä Media Display -järjestelmässä kojelaudan päälle on sijoitettu helppolukuinen, 8-tuumainen kosketusnäyttö, joka on vielä käännetty vähän kuljettajaa kohti. Järjestelmä on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi ja siihen voi Bluetoothin avulla yhdistää myös oman älypuhelimen. Lisäksi käytettävissä on Android Auto / Apple CarPlay, kun näitä toimintoja tukeva älypuhelin liitetään autoon USB-johdolla.

Paras järjestelmä on Media Nav, jossa lisänä on nimen mukaisesti navigointi. Järjestelmässä on myös mahdollista hyödyntää yhteensopivan älypuhelimen langatonta Apple CarPlay tai Android Auto -tukea. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös kuusi kaiutinta.

Entistä taloudellisempi moottori ja uusi automaattivaihteisto

Uudessa Sanderossa on pyritty monella tavalla entistä parempaan ajettavuuteen ja samalla on pienennetty kulutusta. Uuden perusrakenteen myötä etujousitus suunniteltiin uudelleen. Tukivarsien muutoksilla saadaan aikaan parempi mukavuus ja täsmällisempi ohjaus. Lisäksi kori kallistelee aiempaa vähemmän ja pidemmän akselivälin ansiosta kulku on vakaampaa. Uudet moottorin kiinnikkeet vähentävät värinöitä ja parantavat siten mukavuutta.

Vaikka mallimerkintä on TCe 90, kuten edeltäjässä, on uudessa Sanderossa ja Sandero Stepwayssä iskutilavuudeltaan 1,0-litraiseksi kasvanut moottori, jonka vääntömomentti on suurempi kuin ennen. Sen kanssa voi valita joko uuden kuusivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston tai portaattomasti toimivan CVT-automaattivaihteiston. Uudella voimalinjalla hiilidioksidipäästö on pudonnut jopa 11 prosenttia.

Suomessa uudesta Dacia Sandero -mallistosta kerrotaan asiakkaille tarkemmin tämän vuoden puolella ja myös ennakkomyynti käynnistetään, kunhan uutuus saadaan hinnoiteltua. Sanderon ja Sandero Stepwayn virallinen ensiesittely ajoittuu meillä alkuvuoteen 2021.


Nordic Automotive Services Oy,
Dacia maahantuonti
Kaakelikaari 4b, 01720 Vantaa

Lehdistön yhteyshenkilö:
tiedotus- ja markkinointipäällikkö Riitta Leskinen
puh: 050-5685829
riitta.leskinen@renault.fi

Tilaa

Liitteet & linkit