Käännöstoimistojen uranuurtaja osaksi Delinguaa
Kielipalveluyritys Delingua ostaa yhden Suomen vanhimmista käännöstoimistoista, Oy Wortexport Ltd:n.
Wortexportin omistajat ovat sopineet koko osakekannan siirrosta Delingualle 29.2.2016. Wortexport oli viiden yksityishenkilön omistuksessa.
Delingua yhdistää 1960-luvulta saakka toimineen Wortexportin osaksi omaa käännösliiketoimintaansa ja jatkaa yhteistyötä Wortexportin noin 20 sopimussuhteisen kääntäjän kanssa.
Wortexportin toimitusjohtaja ja yksi omistajista Hans Zimmering vetäytyy eläkkeelle, mutta toimii jatkossa Delinguan hallituksen neuvonantajana.
Yhdistyneen yrityksen budjetoitu liikevaihto vuodelle 2016 on yli 4 miljoonaa euroa.
Delinguan toimitusjohtaja Katja Virtanen: ”Delingua ja Wortexport toimivat samassa segmentissä ja tekevät paljon käännöksiä vaativille asiakkaille, kuten pörssiyhtiöille ja vientiyrityksille, jotka edellyttävät käännöksissään äidinkielentasoista ilmaisua. Uskomme myös voivamme vahvistaa Wortexportin vanhoja asiakassuhteita tarjoamalla asiakkaille tulkkausta ja kielikoulutusta, jotka eivät ole kuuluneet Wortexportin palveluvalikoimaan. On kunnia ottaa vastaan viestikapula Hans Zimmeringiltä, joka yhtiökumppaneineen on valmis luovuttamaan käsiimme Wortexportin koko lähes 50 vuotisen historian.”
Wortexportin toimitusjohtaja Hans Zimmering: ”Aktiivisesti toiminnassamme mukana olleiden osakkaidemme ikääntyessä tuli aika löytää Wortexportille uusi koti. Olemme vakuuttuneita siitä, että Delingua yhtenä Suomen eturivin kielipalveluyrityksistä pystyy ISO-sertifioidun laatujärjestelmänsä, edistyksellisen käännösteknologiansa ja laajan kääntäjäverkostonsa ansiosta tarjoamaan myös paljon uutta asiakaskunnallemme. Ennen kaikkea jaamme Delinguan kanssa samat arvot hyvästä asiakaspalvelusta ja laadukkaista käännöksistä. Siksi uskon, että asiakkaamme ovat hyvissä käsissä jatkossakin.”
Lisätiedot:
Katja Virtanen, Delingua Oy, toimitusjohtaja, p. 040 739 5077
Hans Zimmering, Oy Wortexport Ltd, toimitusjohtaja, p 050 467 3610
Delingua Oy on yksi Suomen viidestä suurimmasta kielipalveluyrityksestä. Olemme käännöstoimisto, tulkkipalvelu ja kielikoulu – kaikki saman katon alla. Intohimomme on tuottaa laadukkaita kielipalveluja helposti ja kustannustehokkaasti. Haluamme olla asiakkaamme tärkein yhteistyökumppani sen kaikissa kielipalveluissa. Asiakkaamme ovat pääasiassa suomalaisia ja ulkomaisia vientiyrityksiä, rahalaitoksia ja asianajotoimistoja. Delingua on myös valtionhallinnon valtakunnallinen käännösten sopimustoimittaja ja mm. Helsingin ja Turun kaupunkien käännöskumppani.
Avainsanat: