Detection Technologyn hallitus päätti optio-oikeuksien antamisesta

Report this content

Detection Technology Oyj yhtiötiedote 25.8.2020 klo 9.00

Detection Technologyn hallitus päätti optio-oikeuksien antamisesta

Detection Technology Oyj:n hallitus on päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 16.4.2020 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta liitteenä olevin ehdoin. Optio-oikeudet tarjotaan vastikkeetta Detection Technology –konsernin avainhenkilöille.

Optio-oikeuksien antamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska optio-oikeudet on tarkoitettu osaksi avainhenkilöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmää. Optio-oikeuksilla kannustetaan avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon yhtiön omistaja-arvon kasvattamiseksi.

Optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 760 000 kappaletta. Optio-oikeudet oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 760 000 Detection Technology Oyj:n osaketta. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) osakkeen. Optio-oikeuksilla merkittävät osakkeet voivat olla joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia osakkeita siten kuin hallitus kussakin tapauksessa päättää.

Optio-oikeudet annetaan sarjoissa, jotka merkitään tunnuksilla 2020A1, 2020A2, 2020B1 ja 2020B2. Sarjoissa 2020A1 ja 2020A2 annettavien optio-oikeuksien yhteinen kokonaismäärä on 380 000 kappaletta sekä sarjoissa 2020B1 ja 2020B2 annettavien optio-oikeuksien yhteinen kokonaismäärä 380 000 kappaletta.

Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintähinta on seuraava:

  • Optio-oikeuksilla 2020A1 ja 2020A2 yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämässä kaupankäynnissä ajanjaksolla, joka alkaa (ja sisältäen) 31.8.2020 ja päättyy (ja sisältäen) 25.9.2020;
  • Optio-oikeuksilla 2020B1 ja 2020B2 yhtiön osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämässä kaupankäynnissä ajanjaksolla, joka alkaa (ja sisältäen) 6.9.2021 ja päättyy (ja sisältäen) 1.10.2021.

Osakkeiden merkintähintaa alennetaan merkintähinnan määräytymisjakson alkamisen jälkeen ja ennen osakemerkintää päätettävien osinkojen ja vapaan oman pääoman rahastoista jaettavaksi päätettyjen varojen perusteella. Osakkeen merkintähinta on kuitenkin aina vähintään 0,01 euroa. Osakkeen merkintähinta kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Osakkeiden merkintäaika on optio-oikeuksilla 2020A1 ja 2020A2 2.5.2023-31.5.2024 sekä optio-oikeuksilla 2020B1 ja 2020B2 2.5.2024-31.5.2025. Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden enimmäismäärä, 760 000 osaketta, muodostaa noin viisi prosenttia yhtiön täysin dilutoidusta osakemäärästä.

Optio-oikeuksien 2020 ehdot ovat tämän tiedotteen liitteenä ja ladattavissa yhtiön verkkosivuilta.

Detection Technology Oyj
 

Lisätietoja
Hannu Martola, toimitusjohtaja
+358 500 449 475, hannu.martola@deetee.com

Nordea toimii yhtiön Nasdaq First North GM -sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana.

Detection Technology Oyj
Detection Technology on globaali röntgenilmaisimien ratkaisutoimittaja lääketieteen, turvallisuusalan ja teollisuuden sovelluksiin. Yhtiön liikevaihto oli 102 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yhtiöllä on 280 asiakasta 40 maassa. Detection Technologyn palveluksessa on noin 500 henkilöä Suomessa, Kiinassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle kaupankäyntitunnuksella DETEC.

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.deetee.com