Diakin hakijamäärä kasvoi viime vuodesta

Report this content

Sosiaaliala säilyi vetovoimaisimpana koulutuksena

Diakonia-ammattikorkeakoulu paransi hakutulostaan viime vuodesta. Keskiviikkona päättyneessä ammattikorkeakoulujen yhteishaussa Diakiin haki sata nuorta enemmän kuin aiempana vuonna. Ensisijaisia hakijoita oli tänä vuonna 1189, kun vuosi sitten heitä oli 1078. Kaikkiaan hakijoita Diakiin oli tänä vuonna nuorten haussa 3474, kun myös muut kuin ensisijaiset hakijat otetaan huomioon.

Diakin niin sanottu vetovoimakerroin kuitenkin laski hieman aiemmasta, koska koulutustarjontaa oli nyt enemmän. Yhteensä Diakilla on tänä vuonna jaossa 360 aloituspaikkaa nuorten haussa sosiaali- ja terveysalalla, kirkon alalla sekä tulkkauksen ja viittomakielentulkkauksen aloilla. Koulutusta annetaan pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä.

Sosiaaliala jälleen vetovoimaisin

Aiempien vuosien lailla sosiaalialan koulutusohjelma oli vetovoimaisin Diakin koulutusohjelmista, ja Helsinki keräsi eniten kiinnostuneita hakijoita. Helsingin toimipisteen sosiaalialan koulutusohjelmaan haki lähes 7 ensisijaista hakijaa (6,98) aloituspaikkaa kohden ja peräti 26,68 hakijaa aloituspaikkaa kohden, kun otetaan huomioon myös muut kuin ensisijaiset hakijat.

– Olemme maan suurin korkea-asteen sosiaalialan kouluttaja ja siksi olemme tunnettu, arvioi rehtori Jorma Niemelä.

Myös hoitotyön koulutusohjelma Helsingissä kipusi lähelle kärkeä, sillä Helsinkiin haki lähes 21,20 sairaanhoitajan urasta kiinnostunutta yhtä aloituspaikkaa kohti.

Viittomakielen tulkkaus ja kirkon ala kiinnostavat

Viittomakielentulkin koulutusohjelmassa voi suuntautua viittomakielen tulkkauksen lisäksi tulkkaukseen puhevammaisille ja muille puhetta tukevia ja korvaavia menetelmiä käyttäville. Viittomakielentulkin koulutusohjelmasta oli kiinnostunut kevään haussa 328 nuorta, joista 128 ensisijaista. Hakijoita koulutusohjelmaan oli kymmenkunta enemmän kuin viime vuonna.

Diakille omaleimainen kirkon alan koulutus oli myös laajasti edustettuna kevään yhteishaussa. Syksyllä opintonsa aloittaa diakonisen hoitotyön, kristillisen lapsi- ja nuorisotyön sekä diakonisen sosiaalityön opiskelijaryhmiä Helsingissä, Kauniaisissa, Pieksämäellä ja Oulussa. Esimerkiksi Pieksämäen sosionomi (AMK) -diakoniopintoihin haki aikuisten haussa 8 ensisijaista hakijaa yhtä aloituspaikkaa kohden.

– Kirkon alalle hakeutuu usein hieman pienempi mutta sitäkin motivoituneempi joukko. Olemme kehittäneet koulutustarjontaa niin sanotun sulautuvan opetuksen suuntaan ja siitä on seurannut osassa koulutusta merkittävää vetovoiman kasvua, rehtori Niemelä arvioi.

Lisätietoja:

Rehtori Jorma Niemelä, jorma.niemela@diak.fi, puh. 0400 200 760

Opintoasiainpäällikkö Sirpa Kyyhkynen, sirpa.kyyhkynen@diak.fi, puh 040 869 6068

Niina Mäenpää

Viestinnän asiantuntija

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Puh. 040 866 7336

niina.maenpaa@diak.fi

www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan sekä viittomakieli- ja tulkkausalan ammattilaisia. Diak toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä.