Huono-osaisuuden osaamiskeskittymä Suomeen

Report this content

Diak ja Itä-Suomen yliopisto yhteistyöhön suomalaisten huono-osaisten aseman parantamiseksi

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) ja Itä-Suomen yliopisto (UEF) ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhteisen osaamiskeskittymän luomisesta, jonka tavoitteena on suomalaisten huono-osaisten aseman parantaminen. Allekirjoitustilaisuus järjestettiin keskiviikkona 6.3.2013 iltapäivällä Diakonia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä.

Tarkoituksena on kehittää kansallisesti merkittävää huono-osaisuuden tutkimusta ja palveluja. Yhteistyö käsittää muun muassa hanke- ja tutkimusyhteistyötä, väitöskirjatyötä ja uusien palvelukonseptien luomista.

Notkelmat näkyviksi yhteistyöllä

Huono-osaisuuden tematiikka on Diakonia-ammattikorkeakoulun strategian ydinasioita ja Itä-Suomen yliopiston alaisen hyvinvointitutkimuskeskuksen KWRC:n fokus on monitieteisessä hyvinvointiin ja hyvinvointipalveluihin keskittyvässä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

-          Sopimus on merkittävä linjaus tiede- ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön ja työnjaon kannalta. Yliopiston tehtävä on yhä syvemmin jäsentää ilmiöitä, ja ammattikorkeakoulun tulee kehittää palveluratkaisuja ja levittää hyviä käytäntöjä yhteistyössä työelämän kanssa, rehtori Jorma Niemelä Diakista sanoo.

-          Aiemmin Diakilla ja UEF:llä on ollut yhteistyötä esimerkiksi leipäjonotutkimukseen liittyen. Nyt pyrimme yhteistyöllä nostamaan yleisesti huono-osaisuuden tutkimusta Suomessa, dekaani Juha Kinnunen Itä-Suomen yliopistosta kertoo.

Tulevan yhteistyön tutkimustyössä painotetaan huono-osaisuuden notkelmien tutkimusta, joka kohdentuu muun muassa asunnottomiin, diakoniatyöhön, leipäjonoihin, mielenterveyskuntoutujiin, oikeuspsykiatrian potilaisiin ja vankeihin. Toiminta käynnistyy varsinaisesti syksyllä 2013, mutta jo sitä ennen järjestetään valmisteleva aivoriihi kevään kuluessa.

-          Aikaisempi yhteistyömme on jo synnyttänyt kauaskantoista hedelmää. Kuopion yliopiston, joka on nyt osa Itä-Suomen yliopistoa, kanssa kehitimme sosiaali- ja terveystaloutta. Yliopistossa edistyi alan oppiaine. Diak on puolestaan palvellut valtiota, kuntia ja järjestöjä sosiaali- ja terveystalouden alan selvityksillä, Niemelä toteaa.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka toimii seitsemällä paikkakunnalla. Diak on Suomen suurin sosiaalialan kouluttaja, jolla on merkittävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa huono-osaisuuden teemoihin liittyen. Itä-Suomen yliopistosta yhteistyön toteuttajina ovat Kuopion kampuksella toimivat laitokset ja KWRC, joka on Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan hallinnoima monitieteinen hyvinvointiin ja hyvinvointipalveluihin keskittyvä, tieteenalojen rajat ylittävä tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Lisätietoja:

Jorma Niemelä, rehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu, jorma.niemela@diak.fi, puh. 0400 200 760  

Juha Kinnunen, dekaani, Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta, juha.kinnunen@uef.fi, puh. 040 567 5415

Niina Mäenpää

Viestinnän asiantuntija

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Puh. 040 866 7336

niina.maenpaa@diak.fi

www.diak.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit