TIEDOTE: Turun leipäjonoissa nähdään nälkää

Report this content

Ruoka-avun saajista kertovat tutkimustulokset julkaistaan köyhyysseminaarissa 14.2.2013

Ilmainen ruoka-apu on monen turkulaisen pärjäämisen kannalta välttämätöntä. Näin vastasi valtaosa eli 81 % ruoka-avun asiakkaista Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa kyselytutkimuksessa. Heistä lähes joka neljäs eli 22,5 % koki itsensä nälkäiseksi jatkuvasti tai melko usein. Tiedot käyvät ilmi Köyhyys Turussa – Tutkimus leipäjonojen asiakkaista -raportista, jonka tulokset julkistetaan torstaina 14.2.2013 klo 12.45 Köyhä seminaari -tapahtumassa Turun Mikaelinkirkossa. Median edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Kuka on jonossa?

Kyselyyn vastasi 331 ruoka-avun asiakasta Turun seudulla. Aineistoa kerättiin viime syksynä Turun Pelastusarmeijassa, Mikaelin seurakunnassa ja Seurakunta Uudessapesulassa.

Vaikka ruoka-avun asiakkaita on kaikista ikä- ja koulutusryhmistä, tietyt ryhmät korostuvat aineistossa. Kaikista vastanneista yli 46-vuotiaita oli 60 prosenttia, ja suurin ikäryhmä oli yli 65-vuotiaat. Työmarkkina-asema määritti ruoka-avun asiakkaita: suuri osa oli työttömiä, lomautettuja tai eläkeläisiä.

-       Tyypillisin asiakas on työvoiman ulkopuolella oleva, yli 46-vuotias perusturvaetuuksilla elävä ihminen, toteaa raporttia koostanut sosiaalipolitiikan opiskelija Kalle Karppinen.

Ilmiö 90-luvun peruja

Leipäjonot syntyivät 1990-luvun laman seurauksena väliaikaiseksi järjestelmäksi. Ilmiölle ei kuitenkaan näy loppua.

-       Ruoka-apu on pohjoismaisen hyvinvointivaltion paikkaaja, ja riittämätön perusturva ajaa ihmisiä leipäjonoihin, Karppinen pohtii.

-       Paljon kertoo se, että toiminta on paljolti niin sanottua epävirallista toimintaa, Sakari Kainulainen Diakista jatkaa. Hänen mukaansa tämä kertoo osaltaan siitä, kuinka vaikeaa suomalaisten on hyväksyä sitä, että sosiaalipoliittinen järjestelmämme ei ole täysin onnistunut perimmäisessä tehtävässään.

Kyselyn mukaan ihmiset kokevat häpeää hakiessaan ruoka-apua. Lähes puolet eivät halunneet tuttujen näkevän heitä ruokajonoissa. Yhtä moni koki ruoka-avun hakemisen nöyryyttäväksi.

-       Toisaalta vastauksissa korostuu myös sosiaalinen ulottuvuus. Yli puolen mielestä muiden ihmisten tapaaminen on tärkeää ruoanjakelun aikana, Karppinen kertoo.

Diakonia-ammattikorkeakoulun pääosin opiskelijatyönä toteuttama tutkimus on osa valtakunnallista, Itä-Suomen yliopiston koordinoimaa tutkimusta Huono-osaisin Suomi, jota johtaa professori Juho Saari. Valtakunnallisena hankkeen rahoittaa Kunnallisalan kehittämissäätiö ja hankkeen tutkijana toimii VTM Maria Ohisalo. Sen tulokset julkaistaan vuoden 2014 lopussa.

Aiemmin on julkaistu osaraportit pääkaupunkiseudulta ja Kuopiosta. Diak valmistelee uusia raportteja Turun lisäksi myös Porista ja Mikkelistä. Turun tutkimusraportin kustansi Turun kaupunki ja sen ovat laatineet erityisasiantuntija, dosentti Sakari Kainulainen Diakista ja sosiaalipolitiikan opiskelija Kalle Karppinen Turun yliopistosta. Raportti julkaistaan myöhemmin Diakin julkaisusarjassa, ks. www.diak.fi/tyoelama/Julkaisut.

Yhteystiedot

Asiantuntija, viestintä / Diakonia-ammattikorkeakoulu: niina.maenpaa@diak.fi, puh. 040 866 7336

Haastattelupyynnöt

Erityisasiantuntija Sakari Kainulaista on mahdollista haastatella Turun tutkimustuloksista puhelimitse tai julkistamistilaisuuden yhteydessä 14.2.2013 aamupäivästä alkaen. Haastattelupyynnöt: puh. 040 869 6018

Kansallista hanketta koskevat haastattelupyynnöt tutkija Maria Ohisalolle puh. 040 703 4185 tai professori Juho Saarelle 040 828 1027

Linkki Köyhä seminaari -tilaisuuden ohjelmaan, jossa Turun tutkimuksen tulokset esitellään klo 12.45:

https://www.turunseurakunnat.fi/portal/fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/?event=24519&view=day&year=2013&month=2&ocyear=2013&ocmonth=2&ocday=14&all=1

Niina Mäenpää

Viestinnän asiantuntija

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Puh. 040 866 7336

niina.maenpaa@diak.fi

www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan, kirkon alan sekä viittomakieli- ja tulkkausalan ammattilaisia. Diak toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä.

Liitteet & linkit