TIEDOTE: Yli sata saa AMK-tutkintodistuksen Pieksämäellä tänä vuonna

Report this content

Diakonia-ammattikorkeakoulun Pieksämäen toimipisteestä valmistuu syksyllä 67 asiantuntijaa. Syksyn valmistujaisjuhlaa vietetään tämän viikon perjantaina 18.12.2015. Koko vuoden aikana Pieksämäellä AMK-opintonsa sai Diakissa päätökseen 103 ammattilaista. Suurin valmistuneiden joukko Pieksämäellä (56 henkilöä) on sosionomeja, diakoneja ja kirkon nuorisotyöntekijöitä. Sairaanhoitajiksi valmistui vuoden aikana 27 ammattilaista.

Valmistuneiden joukossa on Pieksämäen toimipisteessä kirjoilla oleva ryhmä sairaanhoitaja-diakonissoja, jotka valmistuvat perjantaina Lapualla. 18 sairaanhoitajan ryhmä sai muuntokoulutuksessa evankelisluterilaisen kirkon diakoniaviran hakuun oikeuttavan kelpoisuuden.

Diak on pyrkinyt viime vuosina laventamaan koulutuksiaan myös pysyvien toimipisteidensä ulkopuolelle sinne, missä koulutuksille kulloinkin on tarvetta. Lapuan ryhmän lisäksi pysyvien toimipisteiden lisäksi Diak järjestää kirkon alan koulutusta muun muassa Ivalossa ja Tampereella.

Diak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, jonka kampukset sijaitsevat Pieksämäellä, pääkaupunkiseudulla, Porissa, Turussa ja Oulussa. Valtakunnallisesti Diakista valmistui vuoden 2015 aikana yli 700 ammattilaista, jotka edustavat 20 kansallisuutta.

Liitteet:

Pieksämäen valmistuneiden nimilista löytyy linkin takaa. Listassa opiskelualoittain niiden valmistuneiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen.

Lisätietoja:

Mervi Jetsu

Assistentti, opintoasiat / Pieksämäen toimipiste

Puh. 020 690 437, mervi.jetsu@diak.fi

Sirpa Leimio

Opintoasiainpäällikkö

Puh. 040 869 6068, sirpa.leimio@diak.fi

********************************

Niina Mäenpää, viestinnän asiantuntija

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Puh. 040 507 6260, niina.maenpaa@diak.fi

www.diak.fi

Diak sosiaalisessa mediassa:

www.facebook.com/diakamk

www.twitter.com/DiakAmkwww.instagram.com/diakamk

Diakonia-ammattikorkeakoulu kouluttaa valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysalan, kirkon sekä tulkkausalan ammattilaisia. Diak toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Porissa, Oulussa ja Pieksämäellä. Tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä hanketyö ovat olennainen osa korkeakoulun toimintaa.