Analogiset lähetykset päättyvät DNA:n kaapeliverkossa

Report this content

Lehdistötiedote 14.2.2008 klo 10

Analogiset tv-lähetykset loppuvat DNA:n kaapeliverkossa maaliskuun alussa. Lopetuksen taustalla on hallituksen linjaus, jonka mukaan Suomessa siirryttiin digitaalisiin lähetyksiin viime kesänä.

Antenniverkon analogiset lähetykset loppuivat Suomessa 31.8.2007. Kaapeliverkolle sovittiin jatkoaikaa analogisten lähetysten jakamiseksi vuoden 2008 helmikuun loppuun saakka.

"Lopetamme analogisten lähetysten jakelun maanantain 3.3.2008 aikana ", kertoo kaapelitelevisiopalvelusta DNA:ssa vastaava Mikko Saarentaus.
"Siirrämme lopetuksen viikonlopulta maanantaihin, jotta voimme varmistaa asiakkaillemme mahdollisimman hyvän palvelun ja teknisen tuen, kun lähetykset päättyvät."

Helmikuun jälkeen kaapelitelevision katsojakin tarvitsee digiboksin tai television, jossa on digisovitin. Digisovitinta hankkiessa on tärkeää muistaa hankkia kaapelimallinen digisovititin (merkintä dvb-c). Suomessa oli viime vuoden lopussa 1,3 miljoona kaapeliverkkoon kytkettyä taloutta (Ficom), selvästi yli puolet suomalaisista katselee näin ollen televisiota kaapelin kautta. Finnpanelin tammikuussa tekemän tutkimuksen mukaan kaapeliverkkoon liitetyistä tv-talouksista 78 % pystyy seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä.

Analogisten lähetysten loppumiseen tekee Eurosport-kanava pienen poikkeuksen. DNA on sopinut Eurosportin kanssa, että Eurosportin jakelu jatkuu analogisena vuoden 2008 loppuun saakka DNA:n Etelä-Suomen, Pohjois-Suomen sekä Itä- ja Keski-Suomen alueilla tietyissä taloyhtiöissä. Eurosportin jakelusta vuoden 2008 jälkeen ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Sinikka Tuomi, DNA Palvelut Oy, puh. 044 590 2318, sinikka.tuomi@dnaoy.fi