DNA:n asiakkaat äänestivät nuorten hyvinvoinnin puolesta

Report this content

Lehdistötiedote 14.1.2009 klo 13.30

DNA julkisti viime joulukuussa kotisivuillaan äänestyksen, jossa asiakkaat ja yhteistyökumppanit äänestivät DNA:n myöntämän 50 000 euron lahjoituksen jakaantumisesta. DNA oli valinnut ennakkoon kolme kohdetta, joiden välillä äänestys tapahtui: No Excuse, Suomen Punainen Risti ja WWF.

DNA Hyvämieli -sivustolla äänestettiin vilkkaasti ja yhteensä ääniä kertyi lähes 5 000. Eniten ääniä keräsi nuorten hyvinvointiin keskittyvä No Excuse. Annetut äänimäärät jakaantuivat seuraavasti: No Excuse 47%, Suomen Punaisen Ristin Ystävätoiminta 32% ja WWF:n ilmastotyö 21%.

Lahjoitettava 50 000 euroa jakaantuu äänestystuloksen perusteella seuraavasti: No Excuse 23 500 euroa, SPR 16 000 euroa ja WWF 10 500 euroa.

"DNA halusi antaa joululahjan, joka tuo hyvää mieltä pitkään. Päätimme ottaa myös asiakkaat ja yhteistyökumppanit mukaan päättämään lahjoituksen jakaantumisesta. Olemme saaneet lahjoituskampanjastamme myönteistä palautetta ja kiitämme kaikkia äänestäjiä aktiivisuudesta",sanoo DNA Oy:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck.

Eniten ääniä saanut kohde No Excuse on nuorten arvokasvatukseen suunnattu hanke, jossa päähuomio kiinnitetään lasten ja nuorten hyvinvointiin. Koulukiusaaminen on lisääntynyt ja sitä pyritään ennaltaehkäisemään nuorten,heidän vanhempiensa ja opettajien kautta. No Excuse järjestää kouluissa oppitunteja ja tapahtumia, joiden keskeisiä aiheita ovat koulukiusaaminen ja sen vaikutukset, itsetunnon merkitys sekä arvojen omaksuminen ja uuden ajattelutavan aikaansaamat muutokset. Lisätiedot www.noexcuse.fi

Toiseksi tullut Suomen Punaisen Ristin Ystävätoiminta auttaa yksinäisiä henkilöitä. SPR:n vapaaehtoinen ystävä vierailee ystävää kaipaavan henkilön tai muuten yksinäisen luona. Ystävätoimintaa ei ole rajoitettu mihinkään ikäryhmään, mutta kasvavana ryhmänä ovat kuitenkin kansan ikääntymisen myötä vanhukset. Vanhustoiminnassa vapaaehtoinen on mukana ikäihmisen arjessa. Lisätiedot www.spr.fi

Äänestyksessä kolmanneksi tullut WWF työskentelee aktiivisesti ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. WWF:n ilmastotyö on monipuolista, kansainvälistä ja asiantuntevaa. WWF:n ilmastonmuutosohjelmassa työskentelee asiantuntijoita ympäri maailman sekä erilaisissa paikallisissa että kansainvälisissä tehtävissä. WWF tekee yhteistyötä tiedemaailman, valtioiden, kansalaisten ja yritysten kanssa. Lisätiedot www.wwf.fi

Lisätiedot:
viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck, DNA Oy, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi