DNA:n talous- ja hallintojohtajaksi Ilkka Pitkänen

Report this content

Lehdistötiedote 2.12.2009 klo 10

DNA:n talous- ja hallintojohtajaksi (CFO) ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Ilkka Pitkänen, 43. Ilkka Pitkänen aloittaa työnsä DNA:n talous- ja hallintojohtajana 1. tammikuuta 2010. Ilkka Pitkäsen vastuualue kattaa DNA:n talouden ja rahoituksen lisäksi yhtiön henkilöstö-, laki-, viestintä-, turvallisuus- ja hallintoasiat. Pitkänen raportoi tehtävästään toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemelle. Ilkka Pitkäsellä on laaja talousjohdon työkokemus Suomesta ja ulkomailta. Pitkänen siirtyy DNA:lle Metsäliitto-konsernista, jossa hän on toiminut vuodesta 2005 talousjohtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa Kone-konsernissa talouden ja yrityssuunnittelun johtotehtävissä vuosina 1997-2005. - DNA on Suomen nopeimmin kasvava tietoliikennekonserni ja tavoitteenamme on pitää vahvaa kasvua yllä jatkossakin. On hienoa saada Ilkan kaltainen kokenut taloushallinnon osaaja joukkoomme. Hänen laaja taloushallinnon kokemuksensa merkittävissä suomalaisissa suuryrityksissä tulee varmasti edesauttamaan kasvutavoitteidemme saavuttamista ja liiketoimintamme kehittämistä, DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kommentoi. DNA:n nykyinen talous- ja hallintojohtaja Simo Mustila on eronnut yhtiön palveluksesta. Hän jatkaa tehtävässään vuoden 2009 loppuun saakka. Lisätietoja: toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi, DNA Oy, puh 0290 996 201, riitta.tiuraniemi@dna.fi viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck, DNA Oy, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi Liite: Ilkka Pitkäsen kuva

Multimedia

Multimedia