• news.cision.com/
  • Drivalia/
  • Suomi paransi sijoitustaan kansainvälisessä sähköautoilun valmiutta kartoittavassa indeksissä – kotilatauksessa vielä kehitettävää

Suomi paransi sijoitustaan kansainvälisessä sähköautoilun valmiutta kartoittavassa indeksissä – kotilatauksessa vielä kehitettävää

Report this content

LeasePlan on koostanut 22 maata käsittävän sähköautoilun valmiusindeksin, josta käy ilmi, että työsuhdeautoilussa sähköautot ovat monissa Euroopan maissa perinteisiä ajoneuvoja edullisempia käyttää. Työsuhdeautokanta sähköistyy vauhdilla myös Suomessa, ja LeasePlan Suomen toimitusjohtaja Petteri Pihlas onkin tyytyväinen sähköautojen nykyisiin kannusteisiin. Suomessa yksi sähköautoilun edistämisen keskeisimmistä asioista on kotilatauksen mahdollistaminen.

Leasingautoyritys LeasePlan on vertaillut jo viitenä vuotena toimintamaidensa valmiutta siirtyä työsuhdeautoissa sähköautoiluun. EV Readiness Indexissä tutkitaan esimerkiksi sähköautomarkkinoiden kehittyneisyyttä, kyseisen maan sähköautoille sopivaa infrastruktuuria sekä sähköauton kokonaisomistuskustannuksia. Suomi sijoittui vertailussa sijalle 7, kun lukema vuosi sitten oli 9. Ykkösenä 22 maan joukossa on sähköautoilun edelläkävijä Norja, toisena Hollanti ja kolmannella sijalla on Iso-Britannia.

LeasePlan Suomen toimitusjohtaja Petteri Pihlas on seurannut mielihyvällä maamme kehitystä valmiusvertailussa. Indeksi antaa paitsi kiinnostavaa dataa eri maiden ja Suomen tilanteesta niin myös todellisia työkaluja yritysten autopolitiikasta vastaaville siitä, mihin suuntaan sähköautoilussa ollaan menossa meillä ja muualla.

– Suomessa työsuhdeautojen sähköistyminen on lisääntynyt vauhdilla parin viime vuoden aikana. LeasePlan Suomessa ladattavat työsuhdeautot olivat uusissa tilauksissa viime vuonna ensimmäistä kertaa suosituimpia. Ykkösenä olivat ladattavat hybridit, kun täyssähköautot jäivät vielä kakkossijalle, Pihlas kertoo.

Varsinkin kansainväliset, monissa Euroopan maissa toimivat yritykset hyötyvät indeksistä, joka antaa päätöksenteon tueksi informaatiota siitä, missä maissa sähköistystä kannattaa edistää ensisijaisesti ja missä maissa kannattaa vielä odottaa infrastruktuurin kehittymistä.

Kannustinedut otettu käyttöön

Suomen nousuun tilastovertailussa on Petteri Pihlaksen mukaan vaikuttanut muun muassa se, että sähköautoja on tarjolla monissa koko- ja hintaluokissa, ja lähes jokaiselta automerkiltä löytyy yrityskäyttöön sopivia täyssähkö- tai hybridimalleja. Yritykset voivat näin tarjota todellisia vaihtoehtoja työntekijöilleen auton valintaan.

Sähköautoilun edistäminen on myös vastuullisuustekijä, kun yrityksen CO2-päästöjä halutaan saada vähennettyä. Monissa yrityksissä on autopolitiikkaa muutettu viime vuosina ympäristöä säästävämpään suuntaan. Esimerkiksi LeasePlanin Suomen kaikki vuoden 2022 alun jälkeen tilattavat uudet omat työsuhdeautot ovat täyssähköautoja.

– Erityiskiitos pitää antaa päättäjille täyssähköautojen autoveron poistosta ja niiden työsuhde-etuuden verotusarvon alentamisesta. Yritykset ovat jo ottaneet nämä edut käyttöönsä. Täyssähköautojen ja ladattavien autojen kysyntä on meillä selvästi noussut ja uskon volyymin kasvavan entisestään, Pihlas kertoo.

Kannustimet vauhdittavat Pihlaksen mukaan maamme autokannan uudistumista.

Kotilataus lisää käytettävyyttä

Sähköautoilun kasvua siivittäisi kotilatausmahdollisuuksien parantaminen. Pihlaksen mielestä julkinen latausverkosto on tärkeä osa sähköautoilun mahdollistamista, mutta huomio pitäisi olla kotilatausmahdollisuuksien kehittämisessä. Julkisen verkoston asemien toiminnassa on ollut myös ongelmia ja hinnoittelu on tuonut yllätyksiä.

– Jos sähköautoilun pullonkaulaa pitää etsiä, on se kotilatausinfran puutteet. On selvää, että helpointa on ladata autonsa kotona. Tämä lisää olennaisesti auton käytettävyyttä. Omakotiasujalla latauksen järjestäminen on omasta aktiivisuudesta ja lompakosta kiinni. Taloyhtiöissä kuvaan astuukin näiden lisäksi lukuisia muita muuttujia. Monessa taloyhtiön hallituksessa kysytäänkin nyt, miten lataus järjestetään ja paljonko latauspisteitä tarvitaan. Siinä on paljon mietittävää, Pihlas toteaa.

LeasePlan on lisännyt palveluunsa kotilatausaseman. LeasePlanin sähköautojen kuljettajat voivat myös ladata autonsa noin 2 500 julkisessa latauspisteessä lataussovelluksen avulla. Sovellus kattaa latauspisteet Euroopan laajuisesti.

Pakettiautot tulossa seuraavaksi

LeasePlanin valmiusindeksin yksi osa-alue on täyssähköauton ja vastaavan polttomoottoriauton kokonaiskustannusindeksin (TCO, Total cost of ownership) laskeminen Euroopassa. Vertailussa ovat mukana kaikki autosta ja sen käytöstä aiheutuvat kustannukset esimerkiksi rahoitus, verot, huolto, renkaat, vakuutus ja energiakustannukset. Vertailussa on otettu huomioon energian hinnanmuutokset ja julkisten latauspisteiden kustannusvaikutukset.

LeasePlan Suomen Head of International Business Vesa Kalske kertoo, että esimerkiksi sähköauto Volkswagen ID.3:n kokonaiskustannus on monessa tilanteessa perinteisen tekniikan Volkswagen Golfia edullisempi. Pitkä vuokra-aika ja reilut kilometrimäärät lisäävät entisestään sähköauton kustannusetua polttomoottoriautoon verrattuna.

– Kaikki viittaa siihen, että yrityksissä halutaan siirtyä sähköautoiluun autokantaa uusittaessa. Sähköauto on usein myös työntekijän toiveena. Ladattavien henkilöautojen osuus on kasvanut LeasePlanin Suomen rekisteröinneissä vuoden 2019 alle 20 prosentin tasosta jo yli 42 prosenttiin vuonna 2022, joten muutos on merkittävä, Kalske toteaa

Vesa Kalske on huomannut, että yritykset miettivät aikaisempaa useammin myös sähkökäyttöisten pakettiautojen hankintaa. Sähköauto sopii hyvin esimerkiksi kaupunkien keskustojen jakelureiteille. Edelleen yritysauto tulee valita käyttötarpeen ja käytettävyyden mukaan, joten myös perinteisellä tekniikalla on Suomessa yhä paikkansa. Sähköisten pakettiautojen valikoima kuitenkin laajenee vauhdilla, ja siirtyminen sähköautoihin on myös pakettiautopuolella alkanut.

Lataa koko raportti (englanniksi)

Read the article in English (LeasePlan corporate site)

Lisätietoja antaa:

Petteri Pihlas, toimitusjohtaja, petteri.pihlas@leaseplan.com , p. +358 400 609 744.

Vesa Kalske, Head of International Business, Finland, vesa.kalske@leaseplan.com, p. +358 40 847 1414.

Kaisa Tiira-Vahala, markkinointipäällikkö, kaisa.tiira-vahala@leaseplan.com, p. +358 40 154 3836.

LeasePlan on maailman suurimpia autoleasingyrityksiä, ja johtava yritysautojen hallinnointi- ja rahoitusyhtiö. LeasePlan hallinnoi globaalisti noin 1,9 miljoonaa autoa 30 maassa.

Suomessa toimimme yli 100 hengen voimin kokonaisvaltaisena autoasioiden ulkoistuskumppanina eri kokoisille yrityksille, yhteisöille ja kuluttajille. Hallinnoimme Suomessa yli 25 000 ajoneuvoa yli 900 asiakasyrityksessä. Toimimme myös käytettyjen autojen myyntiliikkeenä.

LeasePlan on sitoutunut edistämään nollapäästöjä liikenteessä. Tuemme asiakkaidemme tavoitteita vastuulliseen ja ympäristöystävällisempään liikkumiseen.

Lue lisää www.leaseplan.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia