Helsinki Midnight Run –tapahtumaan odotetaan 12.500 osallistujaa

Report this content

Midnight Run on kasvanut kolmessa vuodessa merkittäväksi juoksutapahtumaksi Suomessa. Se on tällä hetkellä maamme kolmanneksi suurin aikuisten urheilukilpailu. Midnight Run järjestetään lauantaina 31. elokuuta kaikkinensa neljättä kertaa, ja tapahtuma on kasvanut huimasti joka vuosi. Olemme jo vastaanottaneet 9.000 ilmoittautunutta (yhtä paljon kuin viime vuonna juoksijoita oli yhteensä) joten halukkaitten juoksijoitten on syytä ilmoittautua nopeasti jos mielivät mukaan! Tänä vuonna juoksijoita otetaan vastaan ennätysmäärä, 12.500, ja tahdin pysyessä samana arvioimme paikkojen loppuvan heinäkuun loppuun mennessä. Toimi siis nopeasti ja varmista oma paikkasi kesän hauskimmassa juoksutapahtumassa!

Alun perin idea järjestää elämyspainotteinen juoksutapahtuma lähti liikkeelle jo vuonna 1982 Tukholmassa, ja vuodesta 2004 Midnight Run -tapahtumakonseptiin on kuulunut juoksun järjestäminen myös muissa kaupungeissa. Tänä vuonna muut Midnight Run-tapahtumat pidetään Tukholmassa (17.8 ja loppuunmyyty jo toukokuussa jolloin koossa peräti 35.500 juoksijaa!), Göteborgissa (24.8) ja Malmössa (7.9). Näin ollen kyseessä on siis yksi Pohjoismaiden pidetyimmistä juoksutapahtumista. Juoksuvillityksen kasvaessa avainasemassa ovat olleet erityisesti naispuoliset osanottajat, jopa 60% Midnight Runin osallistujista on naisia.

Midnight Run -tapahtumasta on muovautumassa oikea kansanjuhla. Tärkeintä ei ole itse juoksukilpailu, vaan juoksuelämys. Tämän mahdollistavat reitin varrella sijaitsevat erilaiset aktiviteetit, musiikin ja viihteen eri muodoissa. Vaikutteita on otettu mm. Brasilian Rion karnevaaleista ja niinpä samba onkin kuulunut juoksutapahtuman ohjelmistoon alusta asti. Yleisön suuri suosikki, naamiaiskilpailu, antaa juoksulle niin ikään lisää potkua. Se motivoi osallistujia huumorin ja luovuuden käyttöön, ja sisältää näin ollen Midnight Runin ydinidean, jossa juoksun tarkoituksena on kokea erilainen ja innostava elämys. Juoksutapahtuman tärkeitä osatekijöitä ovat myös järjestäjät, sponsorit, kannustava yleisö sekä tietenkin innokkaat juoksijat. Myös se, että juoksu juostaan pimeässä ja samanvärisissä paidoissa, luo tapahtumalle upean visuaalisen efektin sekä omaleimaisen tunnelman. Ensimmäinen lähtölaukaus pamahtaakin vasta illalla klo 21.15.

Varmista oma paikkasi ja tule kokemaan tämä ainutlaatuinen elämys! Olemme varanneet lehdistölle omat liput ja paidat sekä tietysti oman teltan jossa voi viettää laatuaikaa niin ennen kuin jälkeen virkistävän juoksun. Ilmoittaudu 31.7.2013 mennessä sähköpostitse osoitteeseen johano@midnattsloppet.com, niin elämys on taattu! Ilmoita samalla mitä lehteä/mediaa edustat ja mikäli tarvitset yhden vai kaksi lippua (kaverille/kuvaajalle joka auttaa sinua maaliin asti). Toivomme sinun myös ilmoittavan minkä kokoisena haluat juoksupaidan.

Midnattsloppet-juoksutapahtumat järjestetään yhteistyössä eri paikallisten organisaatioiden kanssa. Helsingissä Midnight Runin järjestäjänä toimii käsipalloseura Dicken (www.dicken.fi).

Lisää informaatiota Midnight Run -tapahtumasta löytyy sivustolta www.midnightrun.fi 

Lisätietoja ja Akkreditointi
Tom Gammals, Lehdistövastaava Midnight Run puh: 050 9111 866
tom.gammals@gmail.com
www.midnightrun.fi

Multimedia

Multimedia