Midnight Run ennätysvauhdilla suurimpien joukkoon – Tämän vuoden tapahtuma 3.9 loppuunmyyty!

Report this content

 

Ensimmäisen vuoden aikana Midnight Runista on tullut yksi Suomen suurimmista virallisista juoksutapahtumista. Kun Midnight Run järjestetään lauantaina 3 syyskuuta toista kertaa on tapahtuma ollut täynnä ja ilmoitus suljettu jo lähes viikon. Ilmoittautuneita on ennätykselliset 6000 juoksijaa verrattuna viime vuoden runsaaseen 4000 osallistujaan.

Idea järjestää elämyspainotteinen juoksutapahtuma toteutettiin jo vuonna 1982 Tukholmassa ja vuodesta 2004 Midnight Run tapahtuma konseptiin on kuulunut juoksun järjestäminen muissa kaupungeissa. Tänä vuonna pitkälti yli 40 000 ihmistä on ilmoittautunut Midnight Run juoksutapahtumaan Tukholmassa, Göteborgissa tai Helsingissä. Nämä tapahtumat ovat on yksi pohjoismaiden pidetyimmistä juoksutapahtumista.

Midnight Run on virallinen 10 km juoksukilpailu jossa mukana on myös huippujuoksijoita sekä miesten että naisten sarjassa. Viime vuoden miesten sarjan voitti Kenialainen Paul Ariko, ajalla 30,26 ja naisten sarjan voittaja oli Marjaana Lahti-Koski ajalla 39.23. Tänä vuonna Tukholman midnattsloppetin miesten sarjan toiseksi tuli maratonin euroopan mestari Janne Holmën ajalla 31.38 ja vuonna 2010 Tukholman kilpailun voitti Lahden Ahkeran Jussi Utriainen.

Juoksuvillityksen kasvaessa avainasemassa ovat olleet erityisesti naispuoliset osanottajat, jopa 60% Midnight Runin osallistujista ovat naisia.

Tapahtumasta on muovautumassa oikea kansanjuhla. Tärkeintä ei ole itse juoksukilpailu vaan tavoitteena on juoksuelämys. Tämän mahdollistavat reitin varrella sijaitsevat erilaiset aktiviteetit, musiikin ja viihteen eri muodoissa. Vaikutteita on otettu Brasilian Rion karnevaaleista ja samba on kuulunut juoksutapahtumaan alusta asti. Yleisön suuri suosikki, naamiaiskilpailu, antaa juoksulle lisää potkua. Naamiaiskilpailu motivoi osallistujia huumorin ja luovuuden käyttöön ja sisältää Midnight Runin ydinidean, jossa juoksun tarkoituksena on kokea erilainen ja innoittava elämys..

Juoksutapahtuman tärkeitä tekijöitä ovat myös järjestäjät, sponsorit, kannustava yleisö ja tietenkin innokkaat juoksijat. Myös se että juoksu juostaan pimeässä ja saman värisissä kilpailupaidoissa luo upean visuaalisen efektin ja erikoisen tunnelman. Ensimmäinen lähtölaukaus pamahtaakin vasta illalla klo. 21.

Midninght Run juoksutapahtumat järjestetään yhteistyössä eri paikallisten organisaatioiden kanssa. Helsingissä Midnight Runin järjestäjänä toimii käsipalloseura Dicken.

Lisää informaatiota Midnight Run tapahtumasta löytyy sivustolta www.midnightun.fi

Lisätietoja, Akreditointi

Johan Öller, Projektinjohtaja Midnight Run puh: 041 7292615

johano@midnattsloppet.com

www.midnightrun.fi

KUVAMATERIAALI JA LOGOT

Kuvamateriaalia ja kartat Midnight Runista löydät osoitteesta

http://www.cisionwire.fi/drumso-idrottskamrater-dicken-r-f-

RATA JA AKTIVITEETIT REITIN VARRELLA

Teemme yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa kovaa työtä jotta Midnight Runista tulisi unohtumaton juoksukokemus. Monet eri aktiviteetit jotka kannustavat juoksijoita ja luovat vapautuneen tunnelman tekevät Midnight Runista ainutlaatuisen juoksuelämyksen.

Matka alkaa Senaatintorilta ja muodostaa 10 km pituisen lenkin Helsingin keskustassa. Aivan kuten viime vuonna matkan varrella nautitaan viihteestä ja aktiviteeteistä jotka auttavat reitillä eteenpäin. Lähtö ja maali sijaitsevat Senaatintorilla.

Tapahtumat

Liikennejärjestelyt

Paremmat versiot:

http://www.cisionwire.fi/drumso-idrottskamrater-dicken-r-f-

LÄHTÖ JA MAALI ( RUNNERS CORNER)

Lähtö ja maali sijaitsevat Senaatintorilla. Sieltä matka taittuu Helsingin keskeisten alueiden läpi. Midnight Runin osanottajat on jaettu 5 eri lähtöryhmään, enintään 1 500 osallistujaa per ryhmä. Ensimmäinen lähtölaukaus pamahtaa kl. 21:00 ja sen jälkeen ryhmät lähtevät matkaan 5 minuutin välein.

NAAMIAISKILPAILU

Kaikkien ilmoittautuneiden on mahdollista osallistua Naamiaiskilpailuun. Naamiaiskilpailu toimii loistavasti viihteenä niin yleisölle kuin juoksijoillekin. Se antaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden juoksijoille osallistua entistä positiivisemman tunnelman luomiseen.

T-PAITA

Midnight Runissa käytetään Niken sponsoroimaa t-paitaa kilpailupaitana joka tänä vuonna on oranssin värinen. Juoksijat saavat myös lähtöryhmärannekkeen joka laitetaan ranteeseen.

JÄRJESTÄJÄ

Paikallisena Midnight Runin järjestäjänä toimii käsipalloseura Drumsö Idrottskamrater Dicken rf. Mukana on noin 400 toimitsijaa. Halutessasi lisää informaatiota kysymykset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen helsinki@midnattsloppet.com

RUNNERS CORNER

Senaatintorilla oleva lähtö ja maalialue. Runners Cornerilla löytyy informaatiota ja viihdettä. Sinne voit jättää vaatteesi ja siellä on myös palkintojenjako. Infoteltta avaa ovensa klo. 18:00 ja muut aktiviteetit Runners Cornerilla alkavat 18:30

AJANOTTO

Juoksuaika otetaan nilkkaan kiinnitettävän tietokonesirun avulla. Väliaika otetaan 5 kilometrin jälkeen.

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Midnight Runin pääyhteistyökumppanit ovat Stadium ja Nike jotka ovat olleet mukana kehittämässä Midnight Run konseptia viime vuosien aikana. Mukana myös yhteistyössä Handelsbanken, Bring Express, Helsingin Sanomat, Enervit, Keittiökaveri, Viking Line, Sats ja Eaze spray

OSANOTTAJAKEHITYS

 

 

Multimedia

Multimedia