EAB Group siirtyy Nasdaq Helsingin päälistalle

Report this content

Elite Alfred Berg, Lehdistötiedote 2.5.2019

EAB Group siirtyy Nasdaq Helsingin päälistalle

EAB-konsernin emoyhtiö EAB Group Oyj siirtyy Nasdaq Helsingin First North -listalta pörssin päälistalle 2.5.2019. Listautumisella tavoitellaan parempaa tunnettavuutta, likviditeettiä ja pääsyä rahoitukseen, joka edistää yhtiön kannattavaa strategian mukaista kasvua.

”Olemme kaksinkertaistaneet liikevaihtomme First North -listauksen yhteydessä asettamamme tavoitteen mukaisesti. Syksyllä 2018 asetimme uudet 3–5 vuoden taloudelliset tavoitteet. Päälistalle siirtymisen avulla mahdollistamme kasvumme jatkumisen ja kannattavuuden parantamisen”, toimitusjohtaja Daniel Pasternack sanoo.

EAB-konsernin tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto seuraavan viiden vuoden aikana toteuttamalla konsernin strategiaa, jossa keskiössä ovat erinomainen asiakaspalvelukokemus ja vastuullisuus sekä kasvu asiakkaiden varallisuuden kasvun tukemana.

”EAB-konserni on kasvanut nykyiseen kokoluokkaansa yrityskauppojen ja orgaanisen kasvun myötä. Historiamme merkittävin yrityshankinta oli Alfred Bergin Suomen toimintojen ostaminen elokuussa 2017”, Daniel Pasternack sanoo.

EAB-konsernin ja sen emoyhtiön muita yrityskauppoja ovat olleet muun muassa SAV-Rahoitus Oyj:n ostaminen yhdessä Oma Säästöpankki Oyj:n kanssa toukokuussa 2016 sekä Quorum-konsernin kiinteistösijoitus- ja varainhankintatoiminnan hankkiminen vuodenvaihteessa 2015–2016. Tätä ennen nykyiseen EAB-konserniin oli yhdistynyt Bon Pankkiiriliike ja Eufex Pankki.

Kaupankäynti yhtiön osakkeella alkaa päälistalla 2.5.2019 klo 10 kaupankäyntitunnuksella EAB.

Lisätietoja:

Daniel Pasternack, toimitusjohtaja, EAB Group Oyj
+358 50 569 3416
daniel.pasternack@eabgroup.fi

Kari Juurakko, hallituksen puheenjohtaja, EAB Group Oyj
+358 50 582 7411
kari.juurakko@eabgroup.fi

EAB-konserni tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia varainhoitopalveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja ammattisijoittajille. Konsernin emoyhtiön EAB Group Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. EAB-konsernin markkinointinimenä käytetään nimeä Elite Alfred Berg. Konserniin kuuluu sijoituspalveluita tarjoava EAB Varainhoito Oy ja rahastoyhtiönä ja vaihtoehtorahaston hoitajana toimiva EAB Rahastoyhtiö Oy. Konsernin asiakaskunta koostuu yksityishenkilöistä ja yhteisöistä, joita se palvelee valtakunnallisesti 14 paikkakunnalla. Konsernin palveluksessa on yli 100 sijoitusalan ammattilaista, minkä lisäksi sen palveluita tarjoaa yli 25 sidonnaisasiamiestä. Konserni hoitaa asiakkaidensa puolesta yli 3 miljardin euron varallisuutta. Tutustu EAB-konsernin palveluihin osoitteessa: www.eabgroup.fi.