Tulosvaroitus: EAB Group Oyj muuttaa ohjeistustaan vuodelle 2019
EAB Group Oyj, Sisäpiiritieto, Pörssitiedote 13.8.2019 klo 15.00
Tulosvaroitus: EAB Group Oyj muuttaa ohjeistustaan vuodelle 2019
EAB Group Oyj:n (EAB, Yhtiö) tammi-kesäkuun tulos painui tappiolle liikevaihdon pysyessä lähes ennallaan. Samalla Yhtiö arvioi koko vuoden 2019 tuloksen jäävän tappiolliseksi sekä liikevaihdon laskevan hieman.
EAB:n ensimmäisen vuosipuoliskon tulos muodostui tappiolliseksi jatkuvien palkkiotuottojen heikkenemisen sekä noin 0,9 miljoonan euron suuruisten kertaluonteisten kuluerien seurauksena. Kertaluonteiset erät liittyvät pörssilistaukseen, henkilöstön uudelleenjärjestelyihin sekä asiakassaatavan alaskirjaukseen.
Päivitetty ohjeistus vuodelle 2019
Ensimmäisen vuosipuoliskon perusteella Yhtiö arvioi koko vuoden tuloksen jäävän tappiolliseksi siitä huolimatta, että kannattavuuden arvioidaan paranevan loppuvuonna. Myös kokonaisliikevaihdon odotetaan laskevan hieman vuoden 2018 tasosta tuottosidonnaisten palkkioiden jäädessä arvion mukaan edellistä vuotta alhaisemmiksi.
Aikaisempi 28.2.2019 julkaistu ohjeistus
Nykyisen liikevaihdon ja kulutason perusteella, mikäli markkinoiden epävarmuus jatkuu, arvioimme vuoden 2019 tuloksen olevan positiivinen ja liikevaihdon kasvavan hieman vuoden 2018 tasosta.
Ennuste perustuu nykyisiin liiketoimintoihin eikä huomioi mahdollisia yritysostoja.
EAB julkaisee 28.8.2019 puolivuosikatsauksensa tammi-kesäkuulta 2019.
EAB GROUP OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
EAB Group Oyj
Daniel Pasternack, toimitusjohtaja
+358 50 569 3416
daniel.pasternack@eabgroup.fi
Roman Cherkasov, talousjohtaja
+358 40 847 59 59
roman.cherkasov@eabgroup.fi
EAB-konserni tarjoaa monipuolisia ja korkeatasoisia säästämisen, sijoittamisen ja varainhoidon palveluita yksityisasiakkaille, yrityksille ja ammattisijoittajille. Konsernin emoyhtiön EAB Group Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. EAB-konsernin markkinointinimenä käytetään nimeä Elite Alfred Berg. Konserniin kuuluu sijoituspalveluita tarjoava EAB Varainhoito Oy ja rahastoyhtiönä ja vaihtoehtorahaston hoitajana toimiva EAB Rahastoyhtiö Oy. Konsernin asiakaskunta koostuu yksityishenkilöistä ja yhteisöistä, joita se palvelee valtakunnallisesti 14 paikkakunnalla. Konsernin palveluksessa on yli 100 sijoitusalan ammattilaista, minkä lisäksi sen palveluita tarjoaa yli 25 sidonnaisasiamiestä. Konserni hoitaa asiakkaidensa puolesta yli 3 miljardin euron varallisuutta. Tutustu EAB-konsernin palveluihin osoitteessa: www.eabgroup.fi.
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.eabgroup.fi