Autot kasvavat, parkkiruudut eivät – pelti kolisee 5 kertaa tunnissa

Report this content

Pahimmillaan nykyauton sivuille jää tilaa vain noin 20 senttiä

Parkkiruutujen tila on vähentynyt noin 40 prosenttia. Ahtaaksi käyneet pysäköintiruudut aiheuttavat yhä enemmän päänvaivaa nykyautoilijoille. Parkkipaikoilla kolisee päivittäin joka tunti lähes 5 kertaa Onnettomuustietoinstituutin mukaan. Autonostajat suosivat aiempaa suurempia autokokoja. Uusista autoista jo yli 40 prosenttia on kookkaita katumaastureita, joiden leveys on keskimäärin 1,9 metriä. Suurempien mallien leveys ylittää kaksi metriä. Autojen leveydet ovat kasvaneet, mutta pysäköintiruutujen leveydet eivät ole seuranneet kehitystä. Parkkiruudun koko on jäänyt 1990-luvulle. Pysäköintipaikoilla tapahtuvista peltivaurioista huomattava osa syntyy siitä, että ovi osuu naapuriauton kylkeen. Nykyautoissa ovet painavat turvarakenteiden ansiosta enemmän kuin vanhoissa malleissa ja siksi kolaus jättää aiempaa useammin jäljen viereiseen autoon. Henkilöautojen suurentumiskehitystä vauhdittavat myös täyssähköautot, jotka ovat kookkaampia ja painavampia kuin menneiden vuosikymmenten automallit. 

Parkkiruudut ovat nykyautoille keskimäärin 40 prosenttia “pienempiä” kuin aiempien vuosikymmenten automalleille. Ruudut eivät todellisuudessa ole pienentyneet, vaan henkilöautot suurentuneet. Keskimääräinen nykyauto täyttää parkkiruudusta 40 prosenttia enemmän kuin vaikkapa 1990-luvun auto.

– 30 viime vuoden aikana henkilöautojen korin keskimääräinen pinta-ala on kasvanut yli neliömetrillä. Korin leveys on kasvanut keskimäärin noin 20 senttiä. 1990-luvun alussa henkilöautojen korin keskimääräinen pituus oli noin 4,3 metriä ja leveys noin 1,7 metriä. Nykyautojen vastaavat keskiarvot ovat noin 4,55 metriä ja noin 1,9 metriä. Lisäksi sivupeilit lisäävät leveyttä yhteensä noin 40 senttiä, EasyParkin pysäköintiasiantuntija Hanna Korpela kertoo.

Lukemat ovat kansainvälisistä autoalan tilastoista.

– Suomessa liikenteeseen rekisteröitävistä henkilöautoista tällä hetkellä yli 40 prosenttia on katumaastureita, joiden korin leveys tapaa olla 2 metriä. Tieliikennelain mitoituksen mukaan pysäköintiruudun leveyden tulisi olla 2,4 metriä ja pituuden 5 metriä. Kun katumaasturin korin leveys on 2 metriä ja sivupeilien yhteensä 40 senttiä, onhan siinä sihtaamista, Korpela jatkaa.

Ruudut ovat ysäriä

Parkkiruudut ovat säilyneet lähes samankokoisina 1990-luvulta lähtien. Uudetkin pysäköintihallien ja parkkipaikkojen ruudut ovat tehokkaan tilankäytön vuoksi useimmiten Liikenne- ja viestintäviraston kapean minimimitoituksen mukaisia.

– Jotta molemmilta puolilta saa oven kunnolla auki samanaikaisesti, se vaatii nykyautolla noin 3 metriä leveän parkkiruudun. Niin leveät ovat harvinaisuuksia, Korpela sanoo.

Pysäköintiruutujen suurentaminen jälkikäteen on hankalaa, sillä autopaikkojen lukumäärä on usein määritelty kaavoituksessa. Lisäksi parkkihalleissa seinät ja kantavat pilarit tulevat vastaan.

Sähköautot vauhdittavat ristiriitaa

Tilan suhteellinen väheneminen parkkiruuduissa myös näkyy peltivauriotilastoissa. Suomen parkkipaikolla kolisee päivittäin joka tunti Onnettomuustietoinstituutin mukaan 5 kertaa. Noin 42 000 pysäköintialueilla sattunutta vahinkoa ja parkkeeratessa tullutta lommon oikaisua joudutaan vuosittain korvaamaan autoilijoille. Tuorein tilasto on vuodelta 2021.

– Yleisimmät ajoneuvovahingot tapahtuvat parkkipaikalla ja huomattavan usein kolhu syntyy siitä, että ovi osuu viereisen auton kylkeen. Nykyautojen ovet ovat rungon turvarakenteiden ansiosta painavampia kuin aiemmin ja kolaus jättää helposti jäljen naapurin autoon. Näin tapahtuu etenkin silloin, jos pysäköintipaikka on ahdas ja autot hyvin lähekkäin toisiaan, Korpela kommentoi.

Autojen turvallisuuden lisääminen on kasvattanut automallien kokoa. Henkilöautojen suurentumiskehitystä vauhdittavat myös täyssähköautot, jotka tapaavat olla selkeästi kookkaampia kuin menneiden vuosikymmenten automallit.

Vastauksia on jo valmiina

Vähentynyt tila parkkiruuduissa tarkoittaa käytännössä, että auton ajaminen parkkiin on aiempaa hankalampaa. Sen peltivauriotilastokin osoittaa. Toisaalta autoilijoiden käytössä on nykyään teknologiaa, joka auttaa parkkeeraamisessa.

– Kapeat parkkiruudut ovat tietysti tehokasta kaupunkitilan käyttämistä. Osaltaan sen mahdollistavat pysäköintitutkat, kääntyvät sivupeilit sekä keula- ja peräkamerat, koska ne helpottavat ajamista. Pysäköintisovelluksen FIND-toiminto taas auttaa löytämään alueet, joissa todennäköisimmin on hyvin tilaa pysäköimiselle, Korpela toteaa.

Lisätietoja:
EasyPark Oy
Hanna Korpela
+358443008586
hanna.korpela@easypark.net

Tietoja EasyPark Groupista
EasyPark Group on johtava maailmanlaajuinen pysäköintiteknologiayritys, jonka visiona on tehdä kaupungeista yhä viihtyisämpiä. Palkitulla teknologiallaan EasyPark Group on helpottanut pysäköintiä vuodesta 2001 lähtien. Nykyään yhtiö auttaa kuljettajia säästämään aikaa ja rahaa auttamalla pysäköintitilan löytämisessä, pysäköinnin hallinnassa ja sähköautojen lataamisessa. EasyPark Groupin tuotteiden avulla yritykset, pysäköintioperaattorit, kiinteistöjen omistajat ja kaupungit voivat hallinnoida liikennettä, suunnitella kaupunkitilan tehokasta hyödyntämistä ja tehdä dataan perustuvia päätöksiä. EasyPark Group omistaa sovellukset EasyPark, ParkMobile, RingGo ja Park-line. Se toimii yli 4000 kaupungissa ja yli 20 maassa.

Tilaa