• news.cision.com/
  • ebookers/
  • Lomamatkalla suomalainen on paikallisia herkkuja kaipaava seikkailuhenkinen ruokailija - tuore tutkimus kertoo, minkä ruokakulttuurien perässä suomalaiset mieluiten matkailevat

Lomamatkalla suomalainen on paikallisia herkkuja kaipaava seikkailuhenkinen ruokailija - tuore tutkimus kertoo, minkä ruokakulttuurien perässä suomalaiset mieluiten matkailevat

Report this content

Lähes kolme neljästä suomalaisesta haluaa lomamatkallaan tutustua runsaasti paikalliseen ruokakulttuuriin ja ravintoloihin. Eniten ruokapaikan valintaan matkalla vaikuttavat ystävien ja paikallisten suositukset. Tiedot käyvät ilmi nettimatkatoimisto ebookersin suomalaisten ruokamatkailua tutkineesta selvityksestä.

Tuoreen selvityksen mukaan yli kolmasosalle suomalaisista, matkakohteen ruokakulttuuri on merkittävä tekijä matkustuspäätöksen takana. Kiinnostus ruokamatkailua kohtaan on tullut jäädäkseen, sillä aiemmin keväällä ebookersin tekemään kyselyyn vastanneista suomalaisista lähes (43 %) puolet kertoi ruuan olevan matkalla heidän suurin intohimonsa. Tuoreimmassa kyselyssä reilu kolmannes (34 %) vastasi toivovansa matkakohteelta erityisesti runsasta ravintolatarjontaa.

 

Mielikuva ruoan suhteen seikkailunhaluttomista suomalaisista näyttää jääneen unholaan, kun selvityksen mukaan suomalaisista 37 % kertoo lomamatkalla pyrkivänsä syömään mahdollisimman paljon paikallista ruokaa ja kokeilemaan uusia, mahdollisesti erikoisempiakin ruokalajeja. Ennakkoluulottomimmin ruokakulttuureihin suhtautuvat 35-44 -vuotiaat sekä 65-75 -vuotiaat suomalaiset. Kaikista varovaisimmin uusiin ruokalajeihin puolestaan suhtautuvat 25-34 -vuotiaat, jotka suosivat uusia ruokia ja ravintoloita tuttujen makujen puitteissa.

 

Vaikka lomamatkalla halutaan maistella hyvää ruokaa, ei ruokapaikkojen suunnitteluun haluta silti käyttää liikaa aikaa. Noin 60 % vastaajista kertoo löytävänsä ruokapaikan spontaanisti matkakohteessa kiertelyn lomassa. Yli 80 % vastaajista kertoo, että lomamatkalla rahaa tulee käytettyä ruokaan ja ruokaelämyksiin enemmän rahaa kuin omassa arjessa. Eniten ruokaelämyksiin matkalla rahaa ovat valmiita käyttämään 18-24 -vuotiaat ja 35-44 -vuotiaat.

 

– Paikallisesta ruokakulttuurista nauttiminen on erinomainen tapa tutustua kohteeseen pintaa syvemmältä, ja on hienoa nähdä että suomalaiset ovat lomamatkalla ollessaan innokkaita maistelemaan paikallisia herkkuja. Syksyn rauhallisemmat matkustuskuukaudet ovat oivallista aikaa pöytävaraukselle himotuista ravintoloista euroopan suosituissa kaupunkikohteissa joissa kesälomakaudet ovat vilkaat, ebookersin markkinointipäällikkö Leif Neuvonen kertoo.

 

Suomalaisia kiinnostavimmat ruokakohteet Etelä-Euroopan maita

 

Ruokakulttuureista suomalaisia eniten houkuttelee italialainen ruokakulttuuri, jonka suosikikseen valitsi 44 % vastaajista. Toiseksi eniten suomalaiset ovat kiinnostuneita muista välimeren maiden ruokakulttuureista, kuten kreikkalaisesta ja espanjalaisesta ruuasta. Kolmannella sijalla puolestaan ovat aasialaiset ruokakulttuurit, kuten kiinalainen ja thaimaalainen ruoka, jotka suosikikseen vastaajista valitsi noin viidennes vastaajista.

 

– Etenkin italialainen ruoka on monille suomalaisille tuttua, eikä ihme että vastaajista suurin osa suuntaisi nimenomaan Italiaan ruuan perässä. Erilaiset ruokaan liittyvät aktiviteetit ovat erinomainen tapa tutustua ruokaperinteisiin vielä syvemmin. Ebookers tarjoaakin laajan kattauksen perinteisiä aktiviteetteja kuten kursseja pastantekoon, jäätelömaistelukierroksia sekä viiniin ja paikallisiin tapaksiin tutustuttavia retkiä. Matkakohteenkin voi valita ammentaen paikallisista erikoisuuksista, kuten vaikka pizzasta Napolissa tai tiramisua Venetsiassa, Neuvonen jatkaa. 

 

 

*ebookersin matkailututkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 15.-19.8.2022 välisenä aikana. Siihen vastasi 1000 suomalaista ja vastaajajoukko kiintiöitiin väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Bilendi on Suomen Markkinatutkimusliiton ja ESOMAR:in jäsenyritys.

 

Yhteystiedot medialle
 

Eva Kiviranta, hasan & partners

eva.kiviranta@hasanpartners.fi

+358 40 775 6609

 

____________________________________________________________________________________

 

Tietoa ebookersista
ebookers on Suomen johtava verkkomatkatoimisto, jonka valtava matkustustuotteiden valikoima antaa asiakkaille mahdollisuuden rakentaa itsensä näköinen matka. ebookersilla tiedetään, ettei kahta samanlaista matkustajaa ole olemassakaan, eivätkä siksi matkatkaan voi olla identtisiä. Yrityksen laaja tuotevalikoima pitää sisällään yli miljoona lentoa, majoitusvaihtoehtoa, pakettimatkaa, autonvuokrausvaihtoehtoa ja aktiviteettia. Olipa intohimosi mikä tahansa, ebookersilta voit varata itsellesi sopivan matkan, jonka avulla lomastasi tulee täydellinen.

 

ebookers aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1998. Yritys toimii nykyään verkkomatkatoimistona koko Euroopan alueella ja erikoistuu matkailuun ympäri maailman. ebookers lanseerasi palkitun BONUS+-kanta-asiakasohjelmansa vuonna 2014. Lokakuusta 2015 lähtien ebookers on ollut osa Expedia Groupia.

 

Huomautuksia toimittajille

© 2022 Expedia, Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikki tavaramerkit kuuluvat omistajilleen.