• news.cision.com/
  • ebookers/
  • Näistä kohteista suomalaiset haaveilevat - ebookers kertoo vuoden 2022 himotuimpien matkakohteiden löytyvän Lapista, Euroopan suurkaupungeista ja kaukokohteista

Näistä kohteista suomalaiset haaveilevat - ebookers kertoo vuoden 2022 himotuimpien matkakohteiden löytyvän Lapista, Euroopan suurkaupungeista ja kaukokohteista

Report this content

Kuluneen vuoden aikana Lappi on pitänyt pintansa suomalaisten suunnittelemien matkakohteiden kärkijoukoissa, mutta sitäkin enemmän suomalaiset ovat tänä vuonna kaivanneet aurinkoon ja Etelä-Euroopan lomakohteisiin. Nettimatkatoimisto ebookersin mukaan suomalaisten matkahaaveiden listalle palaavat myös Dubai ja Kaakkois-Aasia. 

Nettimatkatoimisto ebookersin suomalaisten himoituin kohde Lappi jatkaa myös ensi vuonna kiinnostavimpien kohteiden joukossa. Tulevan vuoden houkuttelevimmissa kohteissa näkyy suomalaisten kasvava halu matkata jälleen ulkomaille. Etelä-Euroopan vaivattomien matkakohteiden rinnalle tekevät toivelistalla paluun Dubai sekä Kaakkois-Aasian kohteet. Näiden lisäksi matkoja ensi vuodelle suunnitellaan ahkerasti Euroopan suurkaupunkeihin Lontooseen ja Roomaan.

-Lappi näyttää valloittaneen sydämet pysyvästi, mutta ensi vuoden haaveissa suomalaisilla näyttää olevan kohteet ulkomailla. Etenkin kaukomatkoja suunnitellaan taas enenevissä määrin, kun Phuket, Pattaya ja Dubai palaavat matkahaaveisiin. Tiedämme kuitenkin, että mielenrauha matkustaessa on tärkeää ja joustavat varauskäytäntömme takaavatkin, ettei matkajärjestelyistä tarvitse huolehtia suunnitelmien mahdollisesti muuttuessa. Lisäksi kannustamme edelleen tarkistamaan paikalliset matkustusrajoitukset ja -suositukset varausta tehtäessä, ebookersin viestinnästä vastaava Rebecca Murphy iloitsee.

Kuluneen vuoden suosikeissa neljä kohdetta Espanjasta ja Keski-Suomi

Vuoden 2021 houkuttelevimissa kohteissa näkyy myös suomalaisten halu ulkomaille, kun aika on oikea. Kiinnostavin kohde on ollut Costa del Sol, mikä monille suomalaisille on tuttu jo vuosien takaa. Myös muut toiveissa olleet Etelä-Euroopan kohteet tarjoavat paljon kaivattua lämpöä ja aurinkoa. 

Neljännellä sijalla on kuitenkin monelle yllätys; Keski-Suomi.

-Lappi oli kuluneena vuonna suosituin kotimainen kohde, mutta on hienoa nähdä Keski-Suomen päässeen mukaan suomalaisten suosikkikohteiden listalle. Järvi-Suomi upeine luontokohteineen tarjoaa etenkin vuokramökissä vietetylle lomalle upeat puitteet. Datamme kertoo, että Keski-Suomen kohteista Jyväskylä on ollut tänä vuonna suosituin, Murphy jatkaa. 

Katse kuluneeseen vuoteen 2021: kiinnostavimmat kohteet ebookersin sivuilta 

Perustuu majoituskohteiden kiinnostukseen vuodelle 2021 ebookersin verkkosivuilla 1.1.2021-31.12.2021 välisenä ajanjaksona.

  1. Aurinkorannikko, Espanja
  2. Lappi
  3. Kreeta, Kreikka
  4. Keski-Suomi
  5. Rooma, Italia
  6. Pariisi, Ranska
  7. Gran Canaria, Espanja
  8. Teneriffa, Espanja
  9. Lontoo, Iso-Britannia
  10. Mallorca, Espanja

Katse tulevaan vuoteen 2022: kiinnostavimmat kohteet ebookersin sivuilta vuodelle 2022

Perustuu majoituskohteiden kiinnostukseen vuodelle 2022 ebookersin verkkosivuilla 1.1.2022-31.12.2022 välisenä ajanjaksona.

  1. Lappi
  2. Lontoo, Iso-Britannia
  3. Gran Canaria, Espanja
  4. Phuket, Thaimaa
  5. Pattaya, Thaimaa
  6. Teneriffa, Espanja
  7. Aurinkorannikko, Espanja
  8. Rooma, Italia
  9. Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
  10. Kreeta, Kreikka

Yhteystiedot medialle
Eva Kiviranta, hasan & partners

eva.kiviranta@hasanpartners.fi

+358 40 775 6609

Tietoa ebookersista
ebookers on Suomen johtava verkkomatkatoimisto, jonka valtava matkustustuotteiden valikoima antaa asiakkaille mahdollisuuden rakentaa itsensä näköinen matka. ebookersilla tiedetään, ettei kahta samanlaista matkustajaa ole olemassakaan, eivätkä siksi matkatkaan voi olla identtisiä. Yrityksen laaja tuotevalikoima pitää sisällään yli miljoona lentoa, majoitusvaihtoehtoa, pakettimatkaa, autonvuokrausvaihtoehtoa ja aktiviteettia. Olipa intohimosi mikä tahansa, ebookersilta voit varata itsellesi sopivan matkan, jonka avulla lomastasi tulee täydellinen. 

ebookers aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1998. Yritys toimii nykyään verkkomatkatoimistona koko Euroopan alueella ja erikoistuu matkailuun ympäri maailman. ebookers lanseerasi palkitun BONUS+-kanta-asiakasohjelmansa vuonna 2014. Lokakuusta 2015 lähtien ebookers on ollut osa Expedia Groupia. 

Huomautuksia toimittajille

© 2021 Expedia, Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Kaikki tavaramerkit kuuluvat omistajilleen.