EcoUp Oyj aloittaa First North -listautumisannin ja julkaisee Finanssivalvonnan hyväksymän esitteen

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN TAI UUTEEN-SEELANTIIN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA JULKISTAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

EcoUp Oyj (”EcoUp” tai ”Yhtiö”) ilmoitti 1.9.2021 suunnittelevansa listautumisantia ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n (”Nasdaq Helsinki”) ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle (”First North”) (”Listautuminen”).

Yhtiön hallitus on tänään päättänyt laskea liikkeeseen alustavasti enintään 1 991 410 Yhtiön uutta osaketta ja Yhtiö aikoo jättää listalleottohakemuksen Nasdaq Helsingille Yhtiön osakkeiden listaamiseksi First Northiin. Finanssivalvonta on tänään 10.9.2021 hyväksynyt listautumisantiin liittyvän suomenkielisen esitteen. Listautumisannin merkintäaika alkaa 13.9.2021 klo 9:30.

Listautumisanti lyhyesti:

  • Listautumisannin merkintähinta (”Merkintähinta”) on 7,56 euroa Tarjottavalta Osakkeelta (kuten määritelty jäljempänä). Henkilöstöannin (kuten määritelty jäljempänä) osakekohtainen merkintähinta on noin 9,9 prosenttia alhaisempi kuin Merkintähinta eli 6,81 euroa Tarjottavalta Osakkeelta.
  • Yhtiö tarjoaa Listautumisannissa (kuten määritelty jäljempänä) merkittäväksi alustavasti enintään 1 991 410 Yhtiön uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) (”Osakeanti”).
  • Mikäli kaikki Uudet Osakkeet merkitään, Yhtiö odottaa saavansa Osakeannista noin 15 miljoonan euron bruttovarat.
  • Yhtiön osakekannan markkina-arvo olisi Merkintähinnan perusteella noin 67,0 miljoonaa euroa. Osakekannan markkina-arvo perustuu osakkeiden lukumäärään Listautumisen toteutumisen jälkeen olettaen, että Osakeanti merkitään täysimääräisesti.
  • Osakeannin lisäksi Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat Kaski Partners Oy, Mika Ervasti, Ilari Hirvensalo, Henrik Hirvensalo, Janne Hirvensalo, Timo Kyllönen Holding Oy ja Kimmo Pyörälä (”Myyjät”) tarjoavat ostettavaksi alustavasti enintään 550 980 Yhtiön olemassa olevaa osaketta (”Myyntiosakkeet” ja yhdessä Uusien Osakkeiden kanssa ”Tarjottavat Osakkeet”) (”Osakemyynti”, ja yhdessä Osakeannin kanssa ”Listautumisanti”), jos Osakeanti ylimerkitään ja Yhtiön hallitus käyttää oikeuttaan lisätä Tarjottavien Osakkeiden määrää. Jos Osakeanti ylimerkitään, Yhtiön hallituksella on oikeus lisätä Tarjottavien Osakkeiden määrää enintään 550 980 Myyntiosakkeella (”Lisäosake-erä”). Mikäli myös Lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti, Listautumisannissa voidaan laskea liikkeeseen ja myydä yhteensä enintään 2 542 390 Tarjottavaa Osaketta.
  • Myyjät saavat Osakemyynnistä noin 4,2 miljoonan euron bruttovarat olettaen, että Myyjät myyvät enimmäismäärän Myyntiosakkeita.
  • Listautumisanti koostuu (i) yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”), (ii) henkilöstöannista Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden vakituisessa työsuhteessa oleville työntekijöille ja johdolle sekä Yhtiön ja Yhtiön tytäryhtiöiden hallituksen jäsenille (”Henkilöstöanti”) ja (iii) instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti paikallisiin säännöksiin perustuvien vaatimusten täyttyessä (”Instituutioanti”).
  • Instituutioannissa tarjotaan alustavasti enintään 1 560 581, Yleisöannissa alustavasti enintään 357 138 ja Henkilöstöannissa alustavasti enintään 73 421 Tarjottavaa Osaketta.
  • Yhtiö, Yhtiön merkittävät osakkeenomistajat sekä Henkilöstöantiin osallistuvat henkilöt ovat sitoutuneet Listautumisannin yhteydessä tavanomaisiin luovutusrajoituksiin. Yhtiön pääomistaja Kaski Partners Oy jää merkittäviksi osakkeenomistajiksi Yhtiöön yli 50 prosentin omistusosuudella Listautumisannin jälkeen.
  • Brava Invest Oy, Harjavalta Oy, Merimieseläkekassa, Säästöpankki Pienyhtiöt -sijoitusrahasto, Säästöpankki Ympäristö -erikoissijoitusrahasto ja Tirinom Oy ovat elo- ja syyskuussa 2021 antaneet sitoumukset, joiden mukaisesti ne ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin ehdoin merkitsemään Listautumisannin yhteydessä Tarjottavia Osakkeita yhteensä noin 11,8 miljoonalla eurolla eli noin 61,4 prosenttia Tarjottavista Osakkeista olettaen, että Lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti (kukin sitoumus jäljempänä Merkintäsitoumus ja yhdessä Merkintäsitoumukset). Merkintäsitoumukset ovat ehdollisia sille, että Yhtiö allokoi Listautumisannissa Tarjottavia Osakkeita sitoumuksen antajille yhteensä noin 8,9 miljoonalla eurolla eli noin 46,0 prosenttia Tarjottavista Osakkeista olettaen, että Lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti.
  • Uudet Osakkeet vastaavat noin 29,0 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä ennen Listautumisantia ja noin 22,5 prosenttia Listautumisannin jälkeen edellyttäen, että kaikki Uudet Osakkeet merkitään ja lasketaan liikkeeseen täysimääräisesti. Mikäli myös Lisäosake-erä käytetään täysimääräisesti, Listautumisannissa voidaan laskea liikkeeseen ja myydä yhteensä enintään 2 542 390 Tarjottavaa Osaketta, jolloin Listautumisannin jälkeen Tarjottavien Osakkeiden osuus Yhtiön kaikista liikkeeseen lasketuista osakkeista ja äänistä on noin 28,7 prosenttia.
  • Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin merkintäaika alkaa 13.9.2021 kello 9:30 ja päättyy 24.9.2021 kello 16:30, ellei merkintäaikaa keskeytetä tai pidennetä.
  • Yhtiön hallituksella on mahdollisessa ylikysyntätilanteessa oikeus Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöannin keskeyttämiseen aikaisintaan 17.9.2021 kello 16:30.
  • Kaupankäynnin First Northissa odotetaan alkavan arviolta 5.10.2021 kaupankäyntitunnuksella ECOUP.

Listautumisannin tausta ja syyt

Listautumisannilla on tarkoitus luoda edellytykset Yhtiön Listautumiselle ja täten mahdollistaa Yhtiön strategian mukainen kasvu, kansainvälistyminen ja toiminnan laajentaminen. Yhtiö odottaa, että Listautuminen avaa Yhtiölle uuden kanavan oman pääoman ehtoisen rahoituksen hankintaan sekä Suomesta että ulkomailta, luo Tarjottaville Osakkeille likviditeetin ja kehittää Yhtiön yleistä tunnettavuutta ja mainetta potentiaalisten asiakkaiden, kumppaneiden ja sijoittajien keskuudessa. Niin ikään Listautumisannin tarkoituksena on vahvistaa Yhtiön pääomarakennetta. Lisäksi Listautumisannin tarkoituksena on laajentaa Yhtiön omistajapohjaa sekä suomalaisten yksityissijoittajien että kotimaisten ja kansainvälisten instituutioiden keskuudessa. Henkilöstöannin tarkoituksena on sitouttaa Yhtiön johtoa ja muuta henkilöstöä Yhtiöön. Lisäksi yhtenä Listautumisannin tavoitteena on, että Yhtiön osakkeita voidaan käyttää tehokkaammin maksuvälineenä yrityskaupoissa ja henkilöstön sitouttamisen välineenä.

Hankittavien varojen käyttö

Osakeannilla kerättävät varat on tarkoitus käyttää pääasiassa Yhtiön liiketoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseen, tuotekehitykseen ja uusien teknologioiden kehitykseen ja kaupallistamiseen sekä tuotantokapasiteetin ja markkinointikanavien rakentamiseen.

Listautuminen ja esitteen julkaisu

Ennen Listautumisantia Yhtiön osakkeet eivät ole olleet kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla tai monenkeskisellä markkinapaikalla. Yhtiö aikoo jättää listalleottohakemuksen Nasdaq Helsingille Yhtiön osakkeiden listaamiseksi Nasdaq Helsingin ylläpitämälle First North -markkinapaikalle. Yhtiön kaupankäyntitunnuksen odotetaan olevan ECOUP.

Finanssivalvonta on tänään 10.9.2021 hyväksynyt EcoUpin Listautumisantiin liittyvän suomenkielisen esitteen. Esite on saatavilla sähköisenä versiona Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta www.ecoup.fi/listautuminen ja Alexander Corporate Finance Oy:n (”Pääjärjestäjä”) verkkosivustolta osoitteesta www.alexander.fi/ecoup arviolta 10.9.2021. Esite on saatavilla lisäksi tulostettuna versiona Yhtiön toimipaikasta osoitteesta Kansankatu 49, 90100 Oulu, Pääjärjestäjän toimipisteestä osoitteesta Pohjoisesplanadi 37 A, 00100 Helsinki ja Nasdaq Helsingin vastaanotosta osoitteesta Fabianinkatu 14, 00130 Helsinki arviolta 13.9.2021 alkaen.

Listautumisannin merkintäpaikkoina toimivat Pääjärjestäjä Alexander Corporate Finance Oy sekä Nordnet Bank AB Suomen sivuliike (”Nordnet”). Alexander Corporate Finance Oy toimii Instituutioannin (kaikkien muiden paitsi Nordnetin asiakkaiden) ja Henkilöstöannin merkintäpaikkana. Nordnet toimii Yleisöannin merkintäpaikkana ja omien asiakkaidensa Instituutioannin merkintäpaikkana.

Tärkeitä päivämääriä

  • Merkintäaika alkaa 13.9.2021 klo 9:30
  • Merkintäaika voidaan keskeyttää aikaisintaan 17.9.2021 klo 16:30
  • Merkintäaika päättyy (arviolta) 24.9.2021 klo 16:30
  • Listautumisannin tulos tiedotetaan (arviolta) 28.9.2021
  • Uudet Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin (arviolta) 1.10.2021
  • Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) 4.10.2021
  • Myyntiosakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille alkaa (arviolta) 5.10.2021
  • Kaupankäynti Tarjottavilla Osakkeilla First Northissa alkaa (arviolta) 5.10.2021

Listautumisannin neuvonantajat

Alexander Corporate Finance Oy toimii Listautumisannin pääjärjestäjänä ja Listautumisen jälkeen First Northin sääntöjen mukaisena hyväksyttynä neuvonantajana. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy. Miltton Oy toimii Yhtiön viestinnällisenä neuvonantajana.

Lisätietoja:

Antti Ollikainen

Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj

Puhelin: +358 44 703 3170

Sähköposti: antti.ollikainen@ecoup.fi

Tietoja EcoUpista

EcoUp on kiertotalouskonserni, jonka toimintaa ohjaavat hiilineutraalius, energiatehokkuus ja materiaalien uusiokäyttö. EcoUp tarjoaa asiakkailleen erityisesti rakennusalan tarpeisiin hiilineutraaleja, ylijäämävapaita ja energiaa säästäviä tuotteita, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat sen asiakkaita tekemään niiden toiminnasta ympäristöystävällisempää. Yhtiön vuoden 2020 liikevaihto oli 26,1 miljoonaa euroa, liikevoitto 2,1 miljoonaa euroa ja käyttökate (EBITDA) 4,3 miljoonaa euroa.

Lue lisää: www.ecoup.fi

TÄRKEÄÄ TIETOA

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvaltoihin, Australiaan, Etelä-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Singaporeen tai Uuteen-Seelantiin tai mihinkään muuhun valtioon, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita koskevasta suunnitellusta listautumisannista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa. Kopioita tästä tiedotteesta ei levitetä tai jaeta eikä niitä saa levittää tai jakaa Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Alexander Corporate Finance Oy eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämä tiedote on laadittu ainoastaan tiedonantamistarkoituksessa, eikä sitä tule tulkita kattavaksi tai täydelliseksi. Tämän tiedotteen sisältämään tietoon tai sen täydellisyyteen, tarkkuuteen tai oikeellisuuteen ei tule luottaa. Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla niiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä tiedote viittaa, elleivät ne tee sitä Yhtiön mahdollisesti julkaisemaan esitteeseen sisältyvien tietojen perusteella.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen (”Esiteasetus”) (kukin ”Relevantti Jäsenvaltio”), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu ”tarjota arvopapereita yleisölle” tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa tämä tiedote on suunnattu ainoastaan henkilöille, (i) joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) (muutoksineen, ”Määräys”) 19 (5) artiklan mukaisesti tai (ii) jotka kuuluvat Määräyksen 49 (2)(a)-(d) artiklan soveltamisalaan (”korkean nettoarvon yritykset”, rekisteröimättömät yhdistykset, jne.), tai (iii) joille kutsu tai kannustin osallistua arvopapereiden liikkeeseenlaskuun tai myyntiin liittyvään sijoitustoimintaan (Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) luvun 21 mukaisesti) voidaan muutoin laillisesti osoittaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Asiaankuuluvat tahot”). Tämä tiedote on suunnattu ainoastaan Asiaankuuluville tahoille, ja kenenkään, joka ei ole Asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Asiaankuuluvien tahojen saatavilla, ja siihen ryhdytään ainoastaan Asiaankuuluvien tahojen kanssa.

Pääjärjestäjä toimii suunnitellussa listautumisannissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan suunnitellun listautumisannin yhteydessä. Pääjärjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, listautumisantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, joihin kuuluvat lausumat Yhtiön liiketoiminnan strategiasta, taloudellisesta tilasta, kannattavuudesta, toiminnan tuloksesta ja markkinatiedosta sekä muut lausumat, jotka eivät ole historiallista tietoa. Lausumat, joiden yhteydessä on käytetty sanoja ”aikoa”, ”arvioida”, ”ennakoida”, ”ennustaa”, ”jatkua”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pyrkiä”, ”saattaa”, ”suunnitella”, ”tavoitella”, ”tulla”, ”tähdätä”, ”uskoa”, ”voisi” ja muut vastaavat tai vastaavat kielteiset ilmaisut ilmentävät tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa sen, että toteutuneet seuraukset tai todellinen liiketoiminnan tulos eroavat olennaisesti ennakoidusta. Lukijan ei tule tukeutua liikaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuun ottamatta soveltuvaan lakiin perustuvaa olennaisen tiedon julkistusvelvoitetta Yhtiöllä ei ole aikomusta tai velvollisuutta päivittää tai oikaista tulevaisuutta koskevia lausumia tämän tiedotteen julkistamisen jälkeisten tapahtumien tai olosuhteiden huomioon ottamiseksi.

Tilaa