EcoUp Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

EcoUp Oyj, yhtiötiedote, 24.5.2022 klo 13.45

EcoUp Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 24.5.2022 Helsingissä. Yhtiökokous järjestettiin yhtiön hallituksen päätöksellä poikkeusmenettelyin, COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi 8.5.2021 voimaan tulleen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2021 sekä myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2021.

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Yhtiökokous päätti, että osinkoa maksetaan 0,06 euroa osakkeelta tilikauden 2021 voitonjakokelpoisista varoista. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 26.5.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osinko maksetaan 2.6.2022.

Hallituksen jäsenten palkkiot

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkiota kullekin 21 000 euroa vuodessa. Hallituksen palkkiot maksetaan yhtiön hallussa olevina, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, markkinoilta hankittavina yhtiön osakkeina, lukuun ottamatta palkkiosta hallituksen jäsenelle aiheutuvien verojen kattamiseen tarvittavaa rahaosuutta. Osakkeiden ja rahaosuuden lopullinen suhde määräytyy hallituksen jäsenen henkilökohtaisen ansiotuloveroprosentin mukaisesti. Osakkeet luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun kuukauden sisällä yhtiökokouksen päätöksestä.

Hallituksen jäsenten lukumäärä ja hallituksen kokoonpano

Yhtiökokous päätti yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6). Yhtiökokouksen päätöksellä hallitukseen valittiin nykyiset jäsenet Matti Kaski, Tuomas Mikkonen, Jussi Aho sekä Kim Poulsen ja uusiksi jäseniksi valittiin Merja Kivelä sekä Anne Korkiakoski. Valitut hallituksen jäsenet ovat ilmaisseet suostumuksensa tehtävään.

Tilintarkastajan palkkio ja tilintarkastajan valinta

Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan. Yhtiökokous valitsi uudelleen tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab:n. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on ilmoittanut, että yhtiön tilintarkastuksesta päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Antti Kääriäinen.  

Valtuutus päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti: Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 1 000 000 osaketta (mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet), mikä määrä vastaa noin 11 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä. Hallitus valtuutettiin päättämään osakeannin sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa uusia osakkeita ja luovuttaa yhtiön hallussa olevia osakkeita. Osakkeiden sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisessa voidaan poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti). Uudet osakkeet ja osakkeisiin oikeuttavat erityiset oikeudet voidaan antaa sekä yhtiön hallussa olevat omat osakkeet luovuttaa joko maksua vastaan tai maksutta. Suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy. Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää myös maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen.

Valtuutus on voimassa 30.6.2023 asti ja kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia sekä optio-oikeuksien ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.  

Valtuutus päättää omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavin ehdoin: Osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 880 000 kappaletta. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq First North Growth Market Finland-markkinapaikalla hankintahetken markkinahintaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Hallitus valtuutettiin päättämään myös siitä, miten osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi. Valtuutus on voimassa 30.6.2023 asti ja kumoaa aikaisemmat käyttämättömät omien osakkeiden hankintavaltuutukset.

Päätös yhtiöjärjestyksen kohdan 6§ muuttamisesta

Yhtiökokous päätti lisäyksestä yhtiöjärjestykseen koskien yhtiökokouksen järjestämistä etäyhteydellä tai kokonaan ilman fyysistä kokouspaikkaa. Muutos tehdään yhtiöjärjestyksen kohtaan 6§ (Yhtiökokouksen paikka), ja se on  ehdollinen asiaa koskevan hallituksen esityksen HE 47/2022 vp perusteella annettavan lain voimaansaattamiselle.

Uusi yhtiöjärjestyksen kohta 6§:

Yhtiökokous pidetään yhtiön hallituksen määräämässä paikassa, joka voi olla yhtiön kotipaikan lisäksi Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla. Hallitus voi päättää, että yhtiökokoukseen saa osallistua myös siten, että osakkeenomistaja käyttää päätösvaltaansa tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla ennen yhtiökokousta tai kokouksen aikana. Hallitus voi päättää myös, että yhtiökokous järjestetään ilman kokouspaikkaa siten, että osakkeenomistajat käyttävät täysimääräisesti päätösvaltaansa ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana.

Vanha yhtiöjärjestyksen kohta 6§:

Yhtiökokous pidetään yhtiön hallituksen määräämässä paikassa, joka voi olla yhtiön kotipaikan lisäksi Helsingissä, Espoossa tai Vantaalla.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön internet-sivuilla mainitussa osoitteessa viimeistään 7.6.2022.

EcoUp Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Antti Ollikainen

Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj

Puhelin: +358 44 703 3170

Sähköposti: antti.ollikainen@ecoup.fi

Hyväksytty neuvonantaja

Aktia Alexander Corporate Finance Oy

puh. +358 50 520 4098

EcoUp Oyj lyhyesti

EcoUp Oyj edistää rakennusteollisuuden vihreää siirtymää tuottamalla hiilineutraaleja, energiatehokkaita ja kiertotalouteen pohjaavia materiaaleja, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat rakennusalan toimijoita keventämään omaa ympäristökuormitustaan. Yhtiöllä on yli 40 vuotta kokemusta kiertotalousratkaisujen kehittämisestä ja toimittamisesta asiakkaille. Lue lisää: sijoittajat.ecoup.fi

Tilaa