Sisäpiiritieto: EcoUp valmistelee uutta Ekovilla-tuotantolaitosta Vantaalle

Report this content

EcoUp Oyj | Sisäpiiritieto | 11.1.2023 klo 15:00

Suunniteltu uusi tuotantolaitos kasvattaa Ekovillan puhallusvillan tuotantokapasiteettia noin 30 % nykyiseen verrattuna. Tuotantolaitteiston investoinnin arvo on noin 2 miljoonaa euroa ja se rahoitetaan kassavaroista. Osana suunniteltua hanketta EcoUp on tehnyt aiesopimuksen rakennettavien tuotantotilojen vuokraamisesta pitkäaikaisella vähintään 10 vuoden pituisella sopimuksella. Tuotantolaitos toteutetaan ja lopullinen vuokrasopimus tehdään, mikäli hankkeelle saadaan tarvittavat ympäristö- ja rakennusluvat. Tuotantolaitos pyritään saamaan toimintaan syksyn 2023 aikana.

Uuden tuotantolaitoksen valmistama puhallusvilla tullaan asentamaan ensisijaisesti EcoUpin kehittämällä konttiasennus-menetelmällä. Tässä jätteettömässä menetelmässä villa valmistetaan suoraan asennuskonttiin, jolloin villaa ei tarvitse pakata muoviin.

”Pääkaupunkiseutu on meille kasvava markkina-alue ja suurin Ekovillan raaka-aineen, eli paperin keräysalue. Uuden tuotantolaitoksen myötä pystymme hyödyntämään kehittämäämme konttiasennusta, säästämään luonnonvaroja ja tehostamaan toimintaamme”, toteaa toimitusjohtaja Matti Kaski.

Suunnitellulla investoinnilla on merkittävä vaikutus Ekovilla-tuotteiden hiilijalanjälkeen. Jo ennestäänkin hiilinegatiivisen Ekovillan valmistuksessa ja asennuksessa säästyy uuden tuotantolaitoksen myötä noin 300.000 km kuorma- ja rekka-autoliikennettä ja tuotteiden pakkaamiseen ei käytetä muovia lainkaan.

Lisätietoja:

Matti Kaski

Toimitusjohtaja, EcoUp Oyj

Puhelin: +358 50 384 4668

Sähköposti: matti.kaski@ecoup.fi

Hyväksytty neuvonantaja

Alexander Corporate Finance Oy

puh. +358 50 520 4098

EcoUp on kiertotalouskonserni, jonka toimintaa ohjaavat hiilineutraalius, energiatehokkuus ja materiaalien uusiokäyttö. EcoUp tarjoaa asiakkailleen erityisesti rakennusalan tarpeisiin hiilineutraaleja, ylijäämävapaita ja energiaa säästäviä tuotteita, palveluita ja teknologiaa, jotka auttavat sen asiakkaita tekemään niiden toiminnasta ympäristöystävällisempää.

Tilaa