Asiakkaan tarpeet ymmärtävä rakennesuunnittelutoimisto

Report this content

Nodetec syntyi pari vuotta sitten, kun kolme vaativien rakennuskohteiden rakennesuunnittelukokemusta omaavaa kaverusta Patrik Laakso, Janne Hellsten ja Valtteri Vaarsalo pohtivat, miten he voisivat palvella asiakkaita nykyistäkin paremmin.

– Olemme palvelualtis ja ketterä, vaativiin kohteisiin erikoistunut rakennesuunnittelu- ja -konsulttiyritys. Ymmärrämme asiakkaan tarpeet ja osaamme auttaa vaativissa uudis- ja korjausrakentamiseen sekä kiinteistönjalostamiseen liittyvissä hankkeissa. Kaikissa pitkissäkin projekteissamme pysyy aina tuttu henkilö mukana alusta loppuun saakka, luettelee toimitusjohtaja Valtteri Vaarsalo Nodetec Oy:n kilpailuvaltteja.

– Meillä kaikilla on yrittämisen halua ja halusimme myös näyttää, että pieni organisaatio pystyy toimimaan joustavasti, palvelemaan asiakasta juuri tämän tarpeiden mukaan ja käyttämään tehokkaasti samoja työkaluja kuin alan suuret yritykset, sanoo Vaarsalo.

Kolmen hengen yritys on kasvanut ja nyt työntekijöitä on kaksitoista, joista kaksi on perustajien lisäksi osakkaina. Kasvua on lähinnä rajoittanut osaavien ammattilaisten löytäminen. 

Osakas aina mukana

Osakkaista joku on aina mukana jokaisessa projektissa. Näin yritys voi taata, että tuttu henkilö pysyy mukana läpi projektin, eikä tietokatkoja pääse syntymään.

– Palvelualttius, tavoitettavuus ja halu ratkaista asiakkaan ongelma tehokkaasti on kantanut hedelmää asiakkaiden ottaessa yhteyttä yhä uudelleen.  

– Myös projektin kokonaistaloudellisuus on meille tärkeää. Jos näemme, että jokin ratkaisu on meille suunnittelijoina helppo, mutta aiheuttaa lisäkustannuksia projektille, haluamme toteuttaa kokonaisuuden kannalta järkevän ratkaisun, vaikka se teetättäisikin meillä enemmän töitä, sanoo Vaarsalo. 

Nodetec on erikoistunut vaativia rakenneratkaisuja sisältävien ja laskennallisesti haastavien korjaus- ja uudisrakennuskohteiden rakennesuunnitteluun. Nodetec tarjoaa myös asiantuntija- ja valvontapalveluita korjausrakentamiseen.

– Joskus korjaustoimeksiannoissa tunninkin konsultaatiokäynti voi säästää tilaajalta pitkän pennin, kun lähdetään tekemään oikeita asioita, sanoo Vaarsalo.

Tietomallintamisen asiantuntija

Nodetec on tietomallintamisen asiantuntija ja pääasiassa kaikkien uudiskohteiden rakennesuunnittelu toteutetaan tietomallintamalla. Siinä rakennuksen runko mallinnetaan kolmiulotteisena ja jokaiseen rakennusosaan sisällytetään tietoja, joita voidaan hyödyntää esimerkiksi valmistuksessa, asennuksessa tai rakentamisen aikatauluttamisessa. Kolmiulotteiset rakennemallit ovat huomattavasti havainnollisempia kuin perinteiset paperitulosteet ja toteutuksen mahdolliset ongelmapaikat on helppo havaita jo suunnitteluvaiheessa, eikä vasta työmaalla.

Tietomallintaminen lisääntyy Vaarsalon mukaan myös korjausrakentamisessa, jossa sen käyttöä ja sisältöä kannattaa harkita joka kohteessa erikseen.

– Me voimme auttaa asiakastamme myös tässä ja kertoa, mikä laajuus ja tarkkuustaso soveltuu heidän hankkeeseensa parhaiten, selvittää Vaarsalo. 

Vaikka uudisrakentamisessa tieto-
mallit ovat laajalti käytössä, tulostetaan silti edelleen 2D-rakennepiirustuksia, ja tähän Vaarsalo toivoo vähitellen tulevan muutosta.

– Kaikista paperitulosteista ei var-
masti päästä eroon, mutta jo nyt on tilanteita, joissa paperituloste tuntuu turhalta. Esimerkiksi toimitettaessa elementtisuunnitelmia elementtitehtaalle, tehdään jo tarkkaan mallinnetusta elementistä erikseen 2D-piirustukset tekijöille, pohtii Vaarsalo. 

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia