Energia-ala tarvitsee edelläkävijöitä

Report this content

Perinteinen keskitetty ja isoihin voimalaitoksiin perustuva energia-ala on murroksessa. Asiakkaan rooli muuttuu yhä keskeisemmäksi, ja kuluttajasta tulee energian tuottaja. 

Oulun Energia näyttää suuntaa hajautettuun pientuotantoon ja energiatehokkuuteen pohjautuvilla tuotteilla ja palveluilla, joiden fokus on uusiutuvassa energiassa, etenkin auringossa. 

– Tulevaisuudessa energiantuottajia eivät ole vain isot voimalaitokset, vaan kuluttajat osallistuvat yhä enemmän oman energiansa tuottamiseen ja kulutuksen optimointiin yhteistyössä Oulun Energian kaltaisten operaattorien kanssa, myyntijohtaja Seppo Tuomi kuvailee.

 

Lähtölaukauksena vihreät sähkösopimukset

Oulun Energia toi markkinoille vuonna 2009 uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvat sähkösopimukset hieman eri tavalla kuin muut. 

– Perustimme ympäristötilin, jonne ohjautuu asiakkailta pieni osa vihreiden sähkösopimusten hinnasta. Me puolestamme maksamme ympäristötilille euron jokaista asiakkaalta tullutta euroa kohden, Tuomi kertoo.

Ympäristötilin varoilla tuetaan uusiutuvien energiamuotojen tutkimusta ja tuotekehitystä, ympäristötekoja sekä energiansäästöön kannustavia hankkeita. Varojen käyttöä ohjaa Pohjoista voimaa -ympäristöraati, jossa on asiantuntijajäsenten lisäksi edustettuna myös kuluttaja- ja yritysasiakkaat. 

 

Todellista lähienergiaa suoraan pientuottajalta

Vuoden ilmastoteoksi 2014 valittu Farmivirta oli ja on edelleen täysin uudenlainen toimintamalli sähkömarkkinoilla Suomessa ja koko EU:n alueella. 

– Farmivirta on sähkösopimus, joka mahdollistaa pientuotannon myymisen suoraan kuluttajille. Tuottaja itse hinnoittelee omasta käytöstään ylijäävän sähkön ja me toimimme välittäjänä. Eli voit ostaa vaikkapa Vakkolan Voiman vanhoissa vesivoimaloissa tuotettua sähköä, Tuomi kuvaa.

 

Puhdasta energiaa auringosta

Vihreiden sähkösopimusten ja Farmivirran jälkeen pohjoisessa on keskitytty aurinkoon. Oulun Energialla on noin 10 prosentin markkinaosuus koko Suomen aurinkopaneelikaupasta.

– Aurinko on kovassa nosteessa koko Suomessa. Meidän valoisat kesäyöt kompensoivat pimeää talvea, joten paneelien hankinta on kannattavaa. Järjestelmä pitää vain mitoittaa oikein oman kulutuksen ja asennuspaikan mukaan, Tuomi muistuttaa. 

Koska kaikilla ei ole mahdollista hankkia omaa aurinkovoimalaa, Oulun Energia toi kesällä 2016 myyntiin Suomen ensimmäisen aurinkosähkösopimuksen. 

– Aurinkovirran sähkö tuotetaan Toppilan voimalaitoksen aurinkovoimalassa. Lisäksi sitä tuottavat useat pientuottajat, jotka myyvät meille omasta käytöstään ylijäävän aurinkosähkön, Seppo Tuomi kertoo.

 

Oulun Energia

Käy tutustumassa innovatiivisiin sähkötuotteisiin ja palveluihin osoitteessa oulunenergia.fi tai ota yhteyttä Pohjoista voimaa asiakaspalveluun 

osm@pohjoistavoimaa.fi

puh. 08 558 43100

www.oulunenergia.fi

 

Teksti: Mia Heiskanen


---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/energia-ala-tarvitsee-edellakavijoita/

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia