Huippuluokan laatua ja asiakaspalvelua

Report this content


Suomalainen perheyritys, Finsoffat, on tehnyt sohvia jo lähes 50 vuotta. Yrityksen ideologia ei ole muuttunut vuosien saatossa; asiakkaille tarjotaan kestäviä kotimaisia tuotteita, eikä asiakaspalvelun laadusta tingitä.
 



Finsoffien tarina alkoi vuonna 1970, kun Linnea ja Martti Honkanen perustivat Kellokoskelle huonekaluvalmistamon. Tuotantotilat olivat perheen pihapiirissä olevassa navetassa. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja, perustajien poika Jar-mo Honkanen, vietti koko lapsuutensa sohvatyynyjen keskellä tutustuen jo nuorella iällä jokaiseen sohvatehtaan työvaiheeseen.

- On tärkeää tuntea tuotantoprosessi alusta loppuun, jotta voi luvata asiakkaalle laadukkaan, kotimaisen ja kestävän tuotteen, Honkanen tarkentaa. Yrittäjä toisessa polvessa Jarmo Honkaselle oli jo varhain selvää, että hän tulee seuraamaan vanhempiensa jalanjälkiä. Peruskoulun viimeiset vuodet kuluivat iltaisin ja viikonloppuisin sohvatehtaan puuverstaassa. - Aloitin päätoimisen työskentelyn yrityksessä 15-vuotiaana. Muutaman vuoden päästä suunnittelin jo ensimmäisen sohvamallini.

Honkanen siirtyi 90-luvun lopulla yrityk-sen johtoon ja suunnittelee nykyään lähes kaikki yrityksen sohvamallit. - Saan suurimman inspiraationi asi-akkailtamme. Heiltä kuulen millaisia ominaisuuksia tuotteisiin toivotaan ja millainen muotoilu miellyttää monen silmää. Honkasen kolme sisarusta ja kaksi omaa poikaa työskentelevät myös yrityksessä.

Finsoffien arvomaailmann suhteen ei ole haluttu tehdä kompromisseja. - Vanhempani ovat tähdentäneet, että yrityksessämme kaikkein tärkeintä on kotimaisten ja laadukkaiden tuottei-den valmistus, asiantunteva asiakaspal-velu ja hyvä huolenpito työntekijöistä. Työllistämme tällä hetkellä 26 henkeä.


Räätälöitävät kotimaiset tuotteet

Yli 80% Finsoffien myymistä tuotteista valmistetaan käsityönä Keravan sohvatehtaalla, mistä löytyy myös tehtaanmyymälä. Kotimainen valmistus tuo mukanaan monia etuja. - Tuotteiden räätälöinti on meillä helppoa ja edullista. Kun mieleinen malli löytyy, räätälöimme sen kodin mittojen mukaan ilman suuria lisäkustannuksia. Verhoiluvaihtoehtoja on lukematon määrä, Honkanen toteaa. Korkean laadun takeena sohville myönnetään 20 vuoden runko- ja joustintakuu. - Huippulaatu näkyy myös siinä, että yhä useammat asiakkaamme verhoiluttavat sohvansa vuosien päästä uudelleen sopimaan nykyiseen sisustukseensa. Tämä on ystävällinen teko sekä lompakolle että ympäristölle. 


TEHTAANMYYMÄLÄ VANTAA
Porttisuontie 4, Vantaa: ma-pe 10-20, la 10-18 ja su 12-17

TEHDAS JA TEHTAANMYYMÄLÄ KERAVA
Huhtimontie 4, Kerava: ma-pe 9-18, la 10-16

FINSOFFAT OY
finsoffat@finsoffat.fi
p. 09 2797 220 (arkisin klo 8-16)

https://www.finsoffat.fi
 

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia