Humaanit anarkistit ravintolaketjujen myytinmurtajina

Report this content

Naughty BRGR lähtee siitä, että asiakkaalle on tarjottava parasta mahdollista. Herkullisten burgereiden lisäksi tämä tarkoittaa jatkuvaa panostusta niin asiakaskokemukseen kuin vastuullisuuteenkin.

Vastuullisuus tuli rytinällä hampurilaisravintoloiden kuumaksi perunaksi vasta hiljattain. Asia on kuitenkin tiedostettu jo pitkään. Paljon on tehty myös systemaattista työtä sen eteen, että vastuullisuuden periaatteet saataisiin entistäkin paremmin toteutumaan. Pienillä, yksittäisillä toimenpiteillä voidaan jo saavuttaa huomattavia kerrannaisvaikutuksia.

Niiden lisäksi on asioita, jotka ihastuttavat ja hämmästyttävät innovatiivisuudellaan. Hampurilaisravintoloista löytyykin tänä päivänä uskomatonta kekseliäisyyttä ja sitoutumista. Lopputuloksena on entistä ainutlaatuisempi makunautinto, joka pystytään toteuttamaan koko ajan kevyemmällä ympäristöjalanjäljellä.

Yksi tällaisia win-win -ratkaisuja intohimoisesti kehittävä ketju on taannoisen Top chef -voittajan, huippukokki Akseli Herlevin perustama Naughty BRGR.

Kaikki lähtee ihmisistä

Naughtyssa ymmärretään, että vastuullisuuden periaatteet voivat toteutua ainoastaan ihmisten kautta. Tämä pyritään varmistamaan huolehtimalla siitä, että henkilökunta on motivoitunut ja sitoutunut työyhteisön tavoitteisiin ja toimintamalliin.

– Haluamme, että Naughty ei olisi kenellekään pelkkä työpaikka, vaan suoranainen elämys, kertoo toimitusjohtaja Mikko Mollberg.

– Ravintolaketjujen työntekijät kahlitaan usein, vähintään mielikuvallisesti, erilaisiin keskinkertaisuutta ja tylsyyttä edustaviin normeihin. Meidän kunnia-asiamme on kapinoida tällaista välineellistämistä vastaan.

Merkittävänä osana tätä elämyksellisyyttä on työntekijöiden tuotetietouteen ja ammattiylpeyteen panostaminen. Esimerkiksi ruoan alkulähteisiin perehdytään huolella; henkilökuntaa on muun muassa viety tutustumaan liharaaka-aineen alkulähteelle Naughtyn yhteistyökumppanin Tammisen kanssa. Näin vastuullinen tekeminen saa luontevasti uuden ulottuvuuden.

Punaista lihaa ja paljon muuta

Karjasta puheen ollen, punaisen lihan leimautuessa suoranaiseksi ilmastohäiriköksi eivät hampurilaisravintolatkaan ole välttyneet loanheitolta.

– Viime aikojen vastuullisuuskeskustelussa harva teollisuudenala on saanut ottaa niin paljon iskuja vastaan kuin lihatalous, Mikko Mollberg toteaa.

– Me olemme jo pitkään pyrkineet tarjoamaan paljon erilaisia vaihtoehtoja ja tasapainottamaan ruokalistojamme mahdollisimman moneen makuun sopiviksi.

”Haluamme toimittaa parhaan burgerin ja parhaan asiakaskokemuksen, joka kerta.”

Viime kesänä Naughty BRGR otti merkittävän askeleen kohti entistä laajempaa ja monipuolisempaa hampurilaisten raaka-ainevalikoimaa, kun se lanseerasi ensimmäiset vegaaniburgerinsa.

Vähemmän muovia, vähemmän kilometrejä

Toinen toimialaan vahvasti liitettävä vastuullisuuspeikko on pakkausmateriaalien ja eritoten muovin käyttö. Harva tuote on leimautunut niin rankaksi ilmaston pilaajaksi kuin hampurilaisravintolan muovipilli.

– Naughtyssa on jo pitkään kiinnitetty huomiota muovin vähentämiseen, Mikko Mollberg korostaa

– Pyrimme korvaamaan muovia mahdollisimman paljon biohajoavalla PLA-komposiitilla, sekä paperilla ja pahvilla. Vuositasolla tämä merkitsee yli miljoonaa muoviartikkelia vähemmän.

Ruoan laadun ja alkuperän ohella kuljetuskustannukset muodostavat merkittävän osan niin taloudellisesta kuin ympäristöön kohdistuvasta rasitteesta. Mikko Mollberg kertoo, että Naughtyssa pyritään minimoimaan kuljetusmatkoja ja hankkimaan raaka-aineet niin läheltä kuin suinkin mahdollista.

Kaiken takaa löytyy tyytyväinen asiakas

Vaan miten on asian laita, kun huomio kääntyy siihen tahoon, jonka tyytyväisyys loppujen lopuksi määrittelee sen, kuinka hyvin Naughty BRGR menestyy – ja pystyy sitä kautta kehittämään entistä innovatiivisempia ratkaisuja myös vastuullisuuden saralla?

– Jos emme pystyisi tarjoamaan joka päivä laadukkaita asiakaskokemuksia, emme myöskään pystyisi toimimaan kannattavasti. Tämä johtaisi ennen pitkää puolestaan siihen, että myös vastuullisuuden periaatteiltamme putoaisi pohja pois.

Kulttuurin ja laadun ehdoilla, ilman kompromisseja. Mikko Mollberg nostaa vielä kerran esiin yhteen pelaavan työyhteisön merkityksen. Valtaisa voimavara on pystytty valjastamaan niin, että lopputuloksena on jotain, joka murtaa koko toimialan stereotypioita. Vastuu kannetaan yhdessä, ja yhdessä iloitaan myös uusista onnistumisista.

– Haluamme toimittaa parhaan burgerin ja parhaan asiakaskokemuksen, joka kerta. Se on kunnianhimoinen tavoite, joka ei onnistu ilman yhteisöä, joka voi olla aidosti ylpeä työnsä jäljestä. Yhteisöä, josta huokuu välittämistä niin toisistamme, tuotteestamme kuin asiakkaistamme.

Yhteiskunnan yleisen kehitysvauhdin kiihtyessä myös vastuullisuus saa uusia ulottuvuuksia. Akseli Herlevi painottaakin, että myös Naughty BRGR:n kaltaisten edelläkävijöidenkin on koko ajan mietittävä, kuinka niin henkilöstöä kuin asiakkaitakin pystytään puhuttelemaan.

– Vastuullisuus on ehkä tänä päivänä kilpailuetu, mutta huomenna se on jo standardi. Tämä on yritysten hyvä pitää mielessä, kun ne miettivät, miten asiakkaita tulevaisuudessa houkutellaan.

Teksti: Timo Mansikka-aho

https://naughtybrgr.com/

---
Editor Helsinki – yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia