Hyvä asiakaskokemus on kivijalkamyymälän tärkein ominaisuus

Report this content

Kivajalkamyymälöitä rakennetaan nyt kasvavalla vauhdilla. Puumen palvelut taipuvat hyvin myös franchisekonsepteihin.

Puume Oy:n toimitusjohtaja Juha Porrassalmi kertoo ilahtuneena, että verkkokaupan suosion kasvu heijastuu selvästi fyysisten myymälöiden kehittämisen kysyntään. 

– Kyllä näin on. Meillä esimerkiksi tämä vuosi on tuonut liikevaihtoomme jo 85 prosentin kasvun. Rakennamme vuosittain satoja myymälöitä, ja vauhtia lisäävät jatkuvasti valmistuvat uudet kauppakeskukset, Porrassalmi kertoo.

Myllerrys kaupan alalla tuo luonnollisesti uusia tarpeita myös fyysisen myymälätilan suunnitteluun ja rakentamiseen. Aikataulut ovat tiukentuneet ja sähkön ja datan osuus sekä tilaajavastuu ovat kasvaneet. Talotekniikassa on usein kyse vuokranantajan ja vuokralaisen välisen vastuun määrittämisestä, siksi on tärkeää, että molemmat osapuolet ymmärtävät, mihin vuokrasopimuksessa sitoudutaan. 

– Puume toimii useimmissa projekteissaan päätoteuttajan roolissa, jolloin asiakas voi siirtää vastuut meille, toteaa yhtiön urakoinnista vastaava johtaja Timo Malmström.

Hänen mielestään on tärkeää valita myymäläprojektille rakentaja, joka on erikoistunut myymälärakentamiseen. Myymälärakentaminen edellyttää tarkkaa työtä, jossa normirakentamisen toleranssit eivät päde. Esimerkiksi pintojen mitat ja suoruudet ovat tarkempia kuin talorakentamisessa on totuttu, mikä ei Malmströmin mukaan ole aina kaikille selvää.

 

SUUNNITTELUA JOHDETAAN TIEDOLLA - EI PELKÄSTÄÄN INTUITIOLLA

Jotta toteutus olisi oikeassa suhteessa liiketoimintaan, pitää suunnitelmat saattaa sellaiseen muotoon, että tekniset ratkaisut voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti.

Erityisesti kauppakeskuksilla on tarkasti määritellyt toimintamallit tilojen muokkaamiseksi vuokralaisen tarpeita varten. Kokenut kumppani osaa välttää sudenkuopat ja toimia vastuullisesti ja työturvallisesti, jolloin asiakas saa hyvän alun toiminnalleen.

Konseptisuunnittelupalvelulla saadaan aikaan toimiva rakennuskokonaisuus, jossa suunnittelu ja vastuun jako on selkeää. Kun suunnittelu, rakentaminen ja kalustaminen tilataan samalta toimijalta, on selvääkin selvempää, että toteutus tapahtuu nopeasti ja kustannustehokkaasti. 

– Konseptin tehtävä on luoda puitteet hyvälle asiakaskokemukselle, jossa osto- ja myyntiprosessi toimivat saumattomasti. Meillä konseptisuunnittelu perustuu asiakkaiden ostokäyttäytymisen havainnointiin ja metodiikkaan, joista on todistetusti huomattavaa etua, Porrassalmi sanoo ja jatkaa:

– Olemme Puumessa nähneet asiakkaiden tyytyväisyyden siitä, että kaikki – kartoituksesta suunnitteluun ja toteuttamiseen – saadaan yhden luukun kautta.

www.puume.fi

 

Teksti: Tarja Rannisto

---
Julkaisija: Editori.fi
https://www.editori.fi/artikkeli/hyva-asiakaskokemus-on-kivijalkamyymalan-tarkein-ominaisuus/

Yhteydenotot:
Juha Porrassalmi
Toimitusjohtaja, CEO
+358 40 900 7101
juha.porrassalmi@puume.fi

---
Editori Helsinki - yritysviestinnän asiantuntija 
Editori.fi-asiantuntijakanava tuo esille oman alansa asiantuntijat, persoonat ja vaikuttajat www.editori.fi.
Lisätietoa: Valtteri Rantalainen | p. 040 561 7703 | valtteri.rantalainen(a)editorhelsinki.fi I www.editorhelsinki.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia