Ihastu Fiskarsiin – yhä uudestaan

Report this content


Matkailija ihastuu, tai suorastan rakastuu helposti Fiskarsin Ruukkiin. Vuosisatojen ikäinen, mutta nykypäivää elävä ruukkimaisema on ainutlaatuista Suomessa. Ikivanhat jalopuut luovat oman vehreän tunnelmansa rauhalliseen käyskentelyyn jokimaisemassa. Muutaman askeleen päässä on kuitenkin monipuolisia taidenäyttelyitä, käsityöläisten pajoja ja uniikkeja putiikkeja, viihtyisiä ravintoloita ja kahviloita.

  – Fiskars tarjoaa eri vuodenaikoina erilaista nähtävää. Kesän huippusesongin kohokohtia ovat Fiskarsin Antiikkipäivät sekä Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden kesänäyttely. Sen teema on tänä vuonna Kasvu ja taiteilijat ovat käsitelleet aihetta mieltä kutkuttavalla tavalla, kertoo Fiskars Ruukin kiinteistöjohtaja Kari Selkälä.

Fiskarsiin liitetään yhä useammin lähiruoka. Vanhat tutut ravintolat Wärdshus ja Kuparipaja saavat seurakseen tänä vuonna Ravintola Lukaalin. Se avaa ovensa vanhassa seuraintalo Lukaalissa, kesäkuun puolivälissä.

Syksyllä ruoka nousee vahvasti esiin ruokatapahtumien myötä. Elokuussa järjestetään Maan maut ruokatapahtuma ja lokakuussa Slow Food – festivaali. Joulun kynnyksellä jouluiset Maan Maut ruokatapahtuma kutsuu kävijöitä hankkimaan joulun herkut. Paikallista olutta valmistaa Rekolan Panimo ja pian tarjolla on myös tislattuja juomia, kun Ägräs Distillery aloittaa toimintansa.

Luonnosta voi nauttia monella tapaa. Lähistöllä on kaksi golf-rataa ja keskustaa kiertävää puulajipolku on kunnostettu. Juoksemisesta innostuneet pääsevät tutustumaan maisemiin sekä juhannusjuoksussa, että Halloween juoksussa.

Fiskarsin Ruukki on myös esittävän taiteen näyttämö kesäteattereineen, tanssi- ja musiikkiesityksineen. Elokuussa järjestetään monikulttuurinen ja iloinen Faces -festivaali ehkä Suomen suurimmassa, 100 metriä pitkässä, 1820-luvulta peräisin olevassa kunnostetussa puimalassa.

Turisti-info on avoinna torin laidalla koko kesän (14.5.-25.9.2016) joka päivä klo 11-17

Yhteydenotot: Fiskars Ruukki, http://www.fiskarsvillage.fi
Teksti: http://www.editori.fi/kuluttaja

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Luonnosta voi nauttia monella tapaa. Lähistöllä on kaksi golf-rataa ja keskustaa kiertävää puulajipolku on kunnostettu.
Kari Selkälä, Fiskars Ruukin kiinteistöjohtaja